2.12.2016 Matkailu Viron matkailussa ennätysvuosi – suomalaiset reissaavat miljardin euron edestä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viro kiinnostaa suomalaisia matkailukohteena. Suosituin kohde on helposti tavoitettava Tallinna. Viro houkuttelee suomalaisia matkailijoita ennätystahtiin. Talouden taantuman voisi matkailutilastojen valossa arvella taittuvan suotuisampaan suuntaan, sillä Virossa tahkotaan tämän vuoden aikana kaikkien aikojen matkailuennätys. Merkittävä siivu menestyksestä tulee Suomesta.– Suomalaisten majoittujien osalta kasvua on viisi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Tallinnassa yöpyvistä matkailijoista peräti puolet saapuu Suomesta. Kasvua on myös Latvian ja Saksan kohdalla, kertoo aluejohtaja Toomas Tärk Viron matkailun edistämiskeskuksesta.Viisi prosenttia kuulostaa lukuna pieneltä, mutta euroiksi muutettuna matkustuksen arvo tavoittaa miljardin euron rajapyykin pian. Viime vuoden tilastojen perusteella maissa käytettiin 565 miljoonaa euroa ja laivoilla 401 miljoonaa. Meneillään oleva ennätysvuosi somentanee lukuja tuntuvasti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy370 euroa matkaa kohdenSuomalaiset käyttävät matkaa kohden keskimäärin 370 euroa rahaa. Tästä summasta matkalla kuluu 150 euroa ja maissa 210 euroa. Rahankäyttöön ei yllättäen vaikuta merkittävästi edes matkustajien ikä.– Suomalaisten matkustajien kulutus on samoissa lukemissa ikäryhmästä riippumatta, tilastoja tunteva Tärk vahvistaa.Päivämatkojen ja risteilyjen sijaan kovin kiinnostus kohdistuu nyt hieman pidempiin matkoihin. Maissa ollaan nyt ainakin yö tai pari.Matkailijoita houkutellaan jatkossa myös muualle kuin Tallinnaan. Varsinkin maan itäosan matkailukohteet ovat monille suomalaisille vielä tuntematonta maaperää.Perhematkailun vuosi 2017Virossa on suunnitteilla 70 miljoonan euron panostus nykyisten matkailukohteiden kehittämiseen ja uusien kohteiden luomiseen. Erityishuomio kohdistuu perheille suunnattuihin matkakohteisiin.Perheiden lisäksi ensi vuonna matkailullista erityishuomiota saavat osakseen hyvinvointimatkat, kulttuurimatkat, pienveneily ja kokousmatkustus.Imagomielessä Viron tavoite on selkeä.– Haluamme olla suomalaisten silmissä paras perhelomakohde, Tärk kiteyttää.Teksti ja kuva Antti HentinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Matkailu Taormina – aikoinaan maailman hienoin teatteri on yhä vaikuttava näky 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 13.3.2025 Autoilu Isoveli valvoo ilmasta – poliisi turvautuu drooneihin liikennevalvonnassakin 12.3.2025 Uutinen VR muokkaa matkustusluokkia – mutta miten lippujen hinnoittelu muuttuu? 12.3.2025 Uutinen Toyota suunnittelee täyssähköisen ”mopoauton” valmistamista: 100 kilometrin toimintamatka 10 000 eurolla 12.3.2025 Matkailu Norwegianin matkustajamäärät kasvoivat talvikuukausina merkittävästi 11.3.2025 Matkailu Rentoa risteilymatkaa: Itämeri on matkustajaliikenteelle turvallinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Golf R – jäähyväiset teho-Golfille 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 18.3.2025 Koeajo Koeajo: BYD Sealion 7 – laatu vakuuttaa, mutta karkaako hinta? 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle