Volvo EX30 on pikkuauto, mutta riittääkö sen tilat edes satunnaiseen lapsiperhekäyttöön?

Kuva Eetu Kokkonen
Volvo EX30

Tällä kertaa käyttötestissä Volvo EX30 pääsi kokeilemaan roolia lapsiperheen työjuhtana.

Moottorilla on ollut käyttötestissä muutaman kuukauden ajan Volvo EX30 -täyssähköauto. Tähän saakka olemme kirjoittaneet muun muassa auton ominaisuuksista takatalvessa ja ohjelmisto-ongelmista. Tällä kertaa käsitellään hieman lapsiperhearjesta auton kanssa.

Volvo EX30 ei ole missään nimessä perheauto, eikä sitä sellaiseksi ole suunniteltukaan. Periaatteessa auton kohderyhmäksi on ajateltu esimerkiksi pariskuntaa, joka on tottunut Volvoihin, muttei tarvitse enää niin paljoa tilaa lasten muutettua pois kotoa. Se on sitten asia erikseen, että sopiiko EX30 tähän käyttötarkoitukseen, ja sitä tullaan varmasti käyttötestin aikana pohtimaan useampaankin otteeseen.

Mutta entä jos EX30 olisikin vaikka lapsiperheen kakkosauto? Tai vaikka jonkun isovanhemman auto, jonka tarvitsee välillä kuskata lapsenlapsiaan? Miten sen tilat silloin riittävät?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kahdestaan hyvä, nelistään ei niin

Volvon takapenkille istutettiin Cybexin kaukalomallinen turvaistuin kasvot menosuuntaan käännettynä. Normaalisti allekirjoittanut tykkää asentaa turvaistuimen nimenomaan kuljettajan taakse, koska mahdollisessa vaaratilanteessa kuljettaja pyrkii alitajuntaisesti ohjaamaan osuman johonkin muualle kuin omalle puolelleen.

Volvo EX30

Nyt tällainen asennus ei kuitenkaan käynyt oikeastaan päinsä. Volvon korkeasta lattiasta johtuen 185-senttimetrinen kuljettaja joutuu ottamaan istuimensa erittäin taakse, jolloin turvaistuimella istuvalle lapselle ei olisi jäänyt tilaa heilutella jalkojaan. Vänkärin puolelle istuin mahtui kuitenkin hyvin, ja lisäpisteitä voidaan antaa Isofix-kiskojen pitkästä suojaläpykästä, joka käännetään auton oman istuimen päälle – joka suojaa penkkiä turvaistuimen kiskojen hankaukselta. Kahdestaan matkaa siis taittaa EX30:llä lastenistuimen kanssa erittäin hyvin.

Volvo EX30

Sen sijaan kahden pitkän aikuisen, ja kahden turvaistuimen kanssa tila olisi oikeasti tiukilla, eikä tällaisella kokoonpanolla tulisi mieleenkään lähteä pidemmälle matkalle. Osasyynä on myös auton pienehkö tavaratila, jonne ei lastenrattaiden lisäksi kauheasti mahtuisikaan muuta tavaraa.

Lopputulos oli siis varsin odotettu, kun kyse on pienestä autosta. Paljon auttaisi se, että kuljettajan jalkatila ja polkimet olisivat matalammalla ja istuimessa olisi paremmin reisitukea, jolloin kuskin ei tarvitsisi istua aivan yhtä takana.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat