2.4.2024 American Car Show ACS 2024: Motorsportia laidasta laitaan ja kaikenikäisille harrastajille Teksti Janne Huhtala Kuva Janne Huhtala Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä AKK oli ensimmäistä kertaa mukana omalla osastollaan American Car Show´ssa, ja yksi halli olikin pyhitetty kokonaan eri autourheilulajien kalustolle ja lajien esittelylle. AKK:n komea motorhome oli sijoitettu Messukeskuksen ykköshallin keskelle, ja sen ympäriltä löytyi eri lajien kalustoa laidasta laitaan. Oli esimerkiksi kartingia, drag racingia, rataa, rallia, jokamiesluokkaa, crosskartia ja historic-kilpuria.Toki ACS:ssä on ennenkin ollut kilpailukalustoa esillä, mutta kaikkien lajien sateenvarjona toimivan AKK:n mukaantulo tarkoittaa kattavamman lajivalikoiman näkymistä näyttelyssä. Kun lisäksi huomioidaan, että näyttelyssä mukana olevat Mopo Tuning, Car Audio World, Drift World ja Tuning Car Show tuovat paikalle kaiken ikäistä väkeä nuorisosta alkaen, niin tästä moottoriurheilulajien näkyvyydestä hyötyvät varmasti kaikki lajit. Audi QuattroTällä B-ryhmän Audi Quattrolla on ajettu mm. RAC-ralli, kolmesti Jyväskylän Suurajot, Ruotsin ralli sekä Monte Carlon MM-ralli. Kuljettajalista on komea: Harri Toivonen, Risto Buri, Ari Mökkönen, Sebastian Lindholm ja Lasse Lampi. Teho 500 hv, vääntö 550 Nm ja ”kiihtyvyys riittävä”.Edge, Junior-luokan CrosskartAnttila Motorsportin Crosskart Junior-luokan kilpurilla ajetaan kaudella 2024 mm. Rallicross SM- sekä Rally X Nordic -sarjoja. Moottorina Suzuki GSX-R600, jonka kierrosluku on rajoitettu 9300 kierrokseen ja teho siten 95 hevosvoimaa. Fiat 133MV Racing Teamin esillä olleessa Jokamiesluokan Fiat 133:ssa on Fiatin 1650-kuutioinen Twin Cam -moottori ja vaihteisto on lainattu VW Kuplasta.Ford Falcon SprintFIA Historic F-luokan rata-auto Ford Falcon Sprint kätkee sisäänsä 289-kuutiotuumaisen ja 400-hevosvoimaisen moottorin, joka on luonnollisesti V8. Sontec Racing.GP Racing Blue Fox7-vuotiaan Miron Talikin kilpuri on 60-kuutioisella X30 Micro -moottorilla ja variaattorivaihteilla varustettu GP Racing Blue Fox.Škoda Fabia RS Rally2Päätyönään Rallicrossin MM-sarjaa kiertävä Niclas Grönholm ehtii MM-sarjan aikataulujen puitteissa ajaa hyvin myös rallia. SM-sarjassa Niclaksen kartanlukijana on nähty mm. Timo Rautiainen, sama mies joka tuli tutuksi Niclaksen isän Marcus Grönholmin kartturina MM-sarjassa. Plymouth ValiantFHRA No Prep Challenge -luokkaan osallistuva Plymouth Valiant ja komeat hiustenkuivaimet konehuoneessa. Omistaja Juha Sulanko.TFS23Formula Student -luokan TFS23:ssa on hiilikuiturunko ja turboahdettu, yksisylinterinen ja 450-kuutioinen Yamaha-moottori.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.10.2024 Yleinen Ovatko rallin MM-sarjasta päättävät ikinä itse seuranneet rallia? Ajatuksia Autoista 29.9.2024 Henkilö Teemu Suninen: soraisen polun kulkija eli ammattina rallin ajaminen 13.9.2024 Henkilö Ismo Leikola – Maailman hauskin rallimies 12.9.2024 Moottoriurheilu Hyundai kuuli kutsun radalle – miten käy rallin MM-sarjan kauden 2025 jälkeen? 8.9.2024 Autoilun aikakone Toyota 222D: kun japanilaiset tekivät B-ryhmän ralliauton – melkein 22.8.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Škoda 200 RS on tuntematon ralliauto 1970-luvulta 17.8.2024 Uutinen Rallimuseon ystävien Suurajot – paikalla Timo Salonen ja Fiat 131 Abarth, sekä paljon muuta 14.8.2024 Päivän kuva Päivän kuva: ensimmäinen suomalainen rallin maailmanmestari saapui erikoiskokeelle helikopterilla 10.8.2024 Moottoriurheilu Defender Rally Series – 2000 kilon keijukainen on epäsovinnainen ralliauto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.10.2024 Lentokoneet Eurooppalaiset lentoyhtiöt joukkopaossa Kiinan-reiteiltä - antaako Eurooppa periksi Venäjää rahoittaville kiinalaisyhtiöille? 13.10.2024 Liikennepolitiikka Päästökaupan seuraus: polttonesteiden hinnat nousevat – mutta paljonko? 13.10.2024 Koeajo Maistiainen: Cupra Terramar – polttomoottorin ja espanjalaisten voimannäyte 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 12.10.2024 Yleinen Huutokauppahelmet: Suzuki Jimny 'Brabus' 8.10.2024 Matkailuajoneuvot Matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveroa korotetaan 10.10.2024 Uutinen Dacia Bigster on enemmän kuin iso Duster 14.10.2024 Lentokoneet Eurooppalaiset lentoyhtiöt joukkopaossa Kiinan-reiteiltä - antaako Eurooppa periksi Venäjää rahoittaville kiinalaisyhtiöille? 8.10.2024 Uutinen Kuluttaja esitti automyyjälle rajun vaatimuksen käytetystä autosta – myyjä oli pimittänyt tiedon auton moottorin vaihdosta 11.10.2024 Ajoneuvot Škoda Elroq haluaa aloittaa kiipeämisensä kohti myyntitilastojen kärkipaikkaa alkaen 36 590 eurolla 26.9.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Paholainen odottelemassa saattoautoa 20.9.2024 Kotimaanmatkailu Päivän kuva: Texaco taksi parturi baari 21.9.2024 Matkailu Tirpitz-museo – Saksan miehittämässä Norjassa nähtiin toisen maailmansodan suurimpia sota-aluksia 1.10.2024 Esittely Koeistuttu: Škoda Elroq – kohti myyntilastojen kärkeä 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon