1.1.2020 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Saab, Hiace ja Tesla olivat vasta alkua, päättynyt vuosikymmen oli automaailmassa rikas ja myrskyisä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Päättynyt vuosikymmen oli automaailmassa harvinaisen vivahteikas, kenties käänteentekeväkin. Mitä 2010-luvulla sitten tapahtuikaan? Vuosikymmenen päättymisestä on kulunut aivan liian vähän aikaa, jotta sen vaikutuksia voisi arvioida. Sen verran tapahtumarikas vuosituhannen toinen vuosikymmen kuitenkin oli, että se ansaitsee lyhyen kertauksen jo nyt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköistymisen sesonki Jos 2010-luvusta pitäisi poimia yksi ilmiö, se olisi epäilemättä sähköistyminen. Kevythybridien, hybridien, ladattavien hybridien ja sähköautojen uutuustulvan keskellä vuosikymmenen alun panikointi etanolipitoisemman 95E10-polttoaineen kanssa tuntuu jo huvittavalta. Alkuperäinen Tesla Roadster perustui muokattuun Lotus Elisen perusrakenteeseen. Auto oli tuotannossa 2008–2012. Kymmenen vuotta sitten hybridejä oli jo, mutta ensimmäiset ladattavat hybridit, kuten Opel Ampera, olivat vielä kehitysosastojen salaisuuksia. Teslankin ainoa tuote oli Lotus-pohjainen Roadster-urheiluauto. Vuonna 2012 saapui Tesla Model S. Uuden amerikkalaismerkin täyssähköautoa voi pitää vahvana kandidaattina vuosikymmenen autoksi – Tesla ei ollut lajinsa ensimmäinen, mutta se todisti sähköauton voivan olla erittäin haluttava. Auto herätti heti vahvaa keskustelua, mutta eurooppalaisia kilpailijoita saatiin odottaa lähes koko vuosikymmenen loppuun asti. Autosta tuli paha Sähköistyminen on vain yksi tapa, jolla autoteollisuus reagoi ympäristötietoisuuteen – autosta kun on tullut yksi ilmastonmuutoksen symboleista. Hiilidioksidipäästöistä puhutaan jatkuvasti ja hengitysilman laatukin on esillä. Keskustelu olisi todennäköisesti käyty ilman Volkswagen-konsernin syyskuussa 2015 alkanutta dieselskandaaliakin, mutta epäilemättä saksalaisvalmistajan suora valehtelu viranomaisten päästömittauksissa ansaitsee erikoismaininnan vuosikymmenen ilmiöt -listan kärjessä. Dieselhuijaus epäilemättä tehosti ilmanlaatukeskustelua ja nopeutti Keski-Euroopan suurkaupunkeja ottamaan käyttöön kieltoja vanhemmille dieselautoille. Sittemmin epäselvyyksiä on löytynyt muidenkin valmistajien päästöissä, joten Volkswagen todennäköisesti onnistui lopulta nopeuttamaan dieseleiden pakokaasujen puhdistumista merkittävästi. Siinä onnistuttiinkin, tuoreimmat dieselit ovat mittausten mukaan huippupuhtaita. Volkswagenin dieselhuijauksella oli silti ikävä sivuvaikutus ilmastonmuutoksen ehkäisyyn: dieselin laskeva suosio ja läpi vuosikymmenen jatkunut katumaasturitrendi käänsivät uusien autojen keskimääräisen hiilidioksidipäästön nousuun vuodesta 2017 eteenpäin. Bensiinimoottorien ja korkeampien katumaasturien tai crossoverien suosio on ristiriidassa hiilidioksidipäästöjen leikkauspaineiden kanssa. Toisaalta mittaus on tehty läpi vuosikymmenen vanhentuneeksi tiedetyllä NEDC-kulutusmittaussyklillä, jonka tiedettiin poikkeavan pahimmillaan yli 30 prosentilla todellisesta syklistä. Virhe korjattiin viime vuosina vaiheittain Euroopassa käyttöön otetulla WLTP-kulutusmittaussyklillä, mutta läpi vuosikymmenen kiristyneet päästötavoitteet yhdessä NEDC:n kanssa aiheuttivat ikävän markkinahäiriön, joka vaikutti jopa haitallisesti uusien autojen suunnitteluun – autot täytyi optimoida mittauksiin, ei tosielämään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy General Motorsin seikkailut Päättynyt vuosikymmen koitui Saabin kohtaloksi. Käytännössä kohtalo sinetöitiin General Motorsin vuoden 2009 konkurssissa, vaikka ruotsalaisvalmistaja sinnittelikin muutaman omistajanvaihdoksen myötä vielä muutaman vuoden pystyssä. Toisen sukupolven Saab 9-5 jäi tarinan päätepisteeksi. Vuosien 2013–2015 aikana Euroopasta poistui myös General Motorsin Chevrolet, jonka tuotteet vanhalla mantereella olivat logovaihdoin kokeneita Daewoo-malleja. General Motors päätti keskittyä Euroopassa Opeliin. Tämä seikkailu sai sentään ainakin toistaiseksi onnellisen lopun, kun ranskalainen PSA-konserni osti saksalaisvalmistajan pois GM:ltä vuonna 2017. PSA pääsi mukaan myös vuosikymmenen päättäneeseen mullistukseen, jossa ranskalaiskonserni yhdistyy amerikkalais-italialaisen Fiat Chrysler Automobilesin kanssa. Synkkä loppuvuosikymmen Ferdinand Piëch: Ferdinand Porschen tyttärenpoika kasvatti Volkswagen Groupin imperiumiksi. Uuden ranskalais-italialais-amerikkalisen jättivalmistajan taustalla on osittain FCA:n pääjohtajan Sergio Marchionnen ennenaikainen kuolema vuonna 2018. Valitettavasti tästä alkoi varsinainen autoalan mahtimiesten poismeno: Ford Mustangin ja Chryslerin tila-autojenkin takana ollut Lee Iacocca menehtyi kesällä 2019. Vielä suurempi shokki oli Volkswagenista imperiumin rakentaneen Ferdinand Piëchin poismeno elokuun lopussa. Aivan oma tarinansa on Nissanin menestystarinasta vastanneen Carlos Ghosnin pidätys, joka tapahtui Tokion lentokentällä vuonna 2018. Rahankäyttö- ja verovilppiepäilyjen seurauksena entinen automaailman tähti on viettänyt päivänsä sen jälkeen lähinnä japanilaistelkien takana – kunnes uudenvuodenaattona Ghosn karkasi japanilaisviranomaisilta salaa Libanoniin, joka on yksi hänen kotimaistaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Farmarista Crossoveriin Ghosnin johtaman Nissanin Qashqaista tuli Suomessa yksi vuosikymmenen suosituimmista autoista. Yhdistelmä henkilöauton maastokykyä ja katumaasturimaista olemusta, crossover, nouseekin kenties aikakauden merkittävimmäksi autoluokaksi. Katumaasturien suosion luultiin jo loppuvan vuoden 2009 lamaan, vaan toisin kävi: Qashqain ja vieläkin pienemmän Renault Capturin kaltaiset mallit valtasivat markkinoita, ja lopulta häviäjiksi jäivät perinteiset sedanit, tila-autot ja pienemmässä määrin urheiluautot. Vuosikymmenen ristiriitaisin teema olikin epäilemättä korkeiden katumaasturien menestys ilmastokeskustelun keskellä. Maasturi-Mustang ja Suomi-Toyota Ford Mustang Mach-E Pienempiä auto-outouksia riittää senkin edestä: kukapa olisi arvannut Toyota Supran palaavan BMW-pohjaisena, Ford Mustangin loikkaavan sähköiseksi katumaasturiksi, Porschen esittelevän täyssähköauton, Alpine-urheiluautomerkin palaavan tai Toyotan WRC-rallitiimin siirtyvän suomalaisjohtoon? Toyota Gazoo Racingin Yaris WRC Jyväskylässä vuonna 2017. Rallitallin tulo Suomeen oli toki Toyotalta pienin mahdollinen korvaus siitä surusta, minkä Hiace-pakettiauton poistuminen Euroopan ja Suomen markkinoilta vuonna 2012 aiheutti. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Seat Cupra, Cupra Ateca, mutta Seat vai Cupra? Vuosikymmenen jälkipuoliskolla nähtiin myös erikoinen trendi tehdä alabrändeistä aivan omia automerkkejä. Citroën DS -mallit siirrettiin oman DS-valmistajan alle, ja pian sama kopiointiin Espanjassa tekemällä Seatin Cuprasta oma ylellistä suorituskykyä kauppaava trendibrändi. Ruotsissa samaa toteutetaan Polestarilla: Volvo pyöräytti entisen moottoriurheilubrändin kätevästi sähköautomerkikseen. Volvon vauhti Jos Saabin kävi kalpaten, on Volvon tarina osoittautunut lähes vastakohdaksi: kiinalaisen Geelyn huomassa vuodesta 2010 asti ollut ruotsalaismerkki on modernisoitunut ja muuttunut kenties entistäkin skandinaavisemmaksi. Volvon osaamisen kärkeä edustaa huipputyylikäs Polestar 1 -coupé. Volvo toiminee esimerkkinä, ja tulevaisuudessa kiinalaisvaikutus Euroopankin automarkkinoilla tulee vain voimistumaan – kysymys kuuluukin, tapahtuuko se näkyvästi vai kulisseissa? Siitä hyvän esimerkin tarjoavat korealaiset merkit: vielä vuosikymmenen vaihteessa Kialle ja Hyundaille naureskeltiin, kun loppupuolella etsittiin ylisanoja Stingerille ja i30 N:lle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Turvallisuuskäsitys muuttuu Ajoavustimet rajoittuivat vuosikymmenen alkaessa lähinnä ajonvakautusjärjestelmään, lukkiutumattomiin jarruihin ja aktiiviseen vakionopeudensäätimeen. Vuosikymmenen edetessä keskusteluun tuli nopeasti täysautonomia, joka välillä vaikutti saapuvan viimeistään ylihuomenna. Sittemmin mainospuheissa on laitettu jäitä hattuun, ja keskustelu on palannut entistä parempien kaista-avustimien ja pyöräilijätkin huomioivan hätäjarrutusjärjestelmän tasolle. Tältä näytti nollan tähden törmäystestitulos vuonna 2017: kaukana takavuosien surmanloukusta. Aktiivisesta turvavarustelusta tuli vuosikymmenen myötä myös liikenneturvallisuuden perusta, ainakin Euro NCAP -törmäystestiohjelman mukaan. Esimerkkinä tästä käynee Fiat Punto, joka vuoden 2005 testissä pärjäsi varsin hyvin Grande Punto -nimellä (silloisella arviointijärjestelmällä aikuiset 5, lapset 3 ja jalankulkijat 3 tähteä). Ilmeisesti Fiatilla unohtui tehdas käyntiin, sillä vain pieniä muutoksia kokenut malli testattiin uudelleen heti perään vuonna 2017. Täydellinen aktiivisen turvavarustelun puuttuminen toi tulokseksi pyöreän nollan. Kotimaisia Mersuja ja kuopattu liikenneverkkoyhtiö Kukapa olisi kymmenisen vuotta sitten uskonut, että Suomessa kasataan Mercedes-Benzejä? Entäpä vuosikymmen Suomessa? Ehti täälläkin tapahtua: kuka olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että Mercedes-Benziä voi sanoa kotimaiseksi? Uskomaton oli myös vuoden 2017 Liikenneverkkoyhtiö, silloisen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin idea mullistaa autoverotus ja tiestön rahoitus. Historiallinen muutos oli myös Liikkuvan poliisin lakkauttaminen vuonna 2014. Toinen liikennevalvontaan liittyvä ilmiö oli nopeuskameroiden määrän runsas kasvattaminen vuosikymmenen loppua kohden. Autoilun kannalta päättynyt vuosikymmen oli erittäin tapahtumarikas. Silti se voi olla vasta alkusoittoa tulevalle: alkanut vuosi toi autotehtaille erittäin tiukat päästörajat, joiden ylityksestä uhkaa miljardien sakkomaksut. Vastaavanlaiset markkinaohjaukset todennäköisesti vain voimistuvat, eikä se voi olla näkymättä seuraavien vuosikymmenten autoilussa. Teksti: Lauri Ahtiainen Kuvat: Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Ajatuksia autoista Sähköautot ovat kehittyneet juuri niin nopeasti kuin arveltiin – mutta mikä on lopulta tarpeeksi? 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 14.4.2026 Laivat Tallink ulosvuokraa Superfast IX:n vain vuoden Itämeren-komennuksen jälkeen, koska se ei ole täysin sopiva Paldiski-Kapellskär-reitille 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 13.4.2026 Päivän kuva Tunnistatko kuvan perhefarmarin? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin