Amsterdamin hamppu- ja kannabismuseossa tutustutaan muuhunkin kuin pelkkään pössyttelyn historiaan

Kannabis on hampusta valmistettava lääke- ja päihdeaine, jolla on yllättävän pitkä historia. Ja toki hampusta on valmistettu myös paljon muutakin.

Suhtautuminen marihuanan käyttöön on muuttunut monessa Euroopan maassa yhä vapaammaksi, joten pelkästään sitä varten ei tarvitse enää matkustaa Amsterdamiin. Alankomaiden pääkaupungilla on kuitenkin pitkä historia hampun kanssa, koska hollantilaiset tekivät siirtomaavallan aikaa kauppaa enimmäkseen Aasiassa.

Siksi on luontevaa, että Amsterdamista löytyy aiheeseen keskittyvä museo. Se ei ole järisyttävän iso, mutta kuitenkin sen verran laaja, että se tarjoaa monipuolisen näkökulman aiheeseen.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Keskeinen sijainti

Hamppu- ja kannabismuseo sijaitsee De Wallenin eli Amsterdamin vanhan keskustan ja myös punaisten lyhtyjen alueella. Se sijaitsee näyttävästi kanavan rannalla ja on kävelyetäisyyden päässä monista isoista hotelleista tai rautatieasemalta. Museo on perustettu vuonna 1987 eli museoiden mittapuulla se ei ole vanha, mutta hamppumuseona se kehuu olevansa maailman vanhin kyseiseen aihealueeseen keskittyvä museo.

Museon perustivat kaksi kannabiksen ympärille yrittäjyytensä keskittänyttä miestä: Ben Dronkers ja Ed Rosenthal. Museon alkutaival ei ollut kovin ruusuinen, virkavalta kun katsoi sitä hieman kieroon. Vuosikymmenten aikana museo on kuitenkin kasvanut merkittäväksi, sen kokoelmiin kuuluu jo yli 9000 esinettä, joista suurimman osan Ben Dronkers on hankkinut matkoillaan ympäri maailmaa.

Museo myös laajentui viereiseen rakennukseen vuonna 2009, ja siellä esillä oleva kokoelma keskittyy hamppukasvin historiaan ja laajemmille käyttötavoille: paperista ja purjeista elintarvikkeisiin, muoveihin, huippumuotiin ja muotoiluun.

Ja jotain aikojen muuttumisesta kertoo jo sekin, että kun museo kunnostettiin isolla rahalla vuonna 2012, museon avasi uudelleen pitkäaikainen europarlamentaarikko sekä Alankomaiden entinen terveys-, hyvinvointi- ja kulttuuriministeri Hedy d'Ancona. Puheessaan hän kehui intohimoa, jolla kokoelma oli koottu, se oli hänen mielestään hieno esimerkkinä modernista kulttuuriyrittäjyydestä.

Samana vuonna museo laajensi myös ulkomaille avaten toisen toimipisteen Barcelonaan.

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää piipuista

Kuten sanottua, museon kokoelmiin kuuluu yhteensä yli 9000 esinettä. Niiden avulla avataan kannabiksen historiaa. Näytillä on esimerkiksi vaikuttava kokoelma erilaisia piippuja, joita on museon kokoelmissa yhteensä pari sataa.

Vanhimmat tunnetut piiput löydettiin hautausmaalta Laosista ja ne ovat arviolta noin 3000 vuoden ikäiset. Etelä- ja Länsi-Afrikassa kannabista poltettiin puolestaan pienissä katetuissa kuopissa, minkä jälkeen puuputkia käytettiin näiden ”maapippujen” tuottaman savun hengittämiseen.

Vesipiippu on nykyisin kuuluisa kaikkialla maailmassa, ja niiden historia vie Persiaan, mistä niiden käyttö yleistyi 1600-luvun alussa muualle Lähi-itään ja Etelä-Aasiaan. Vesipiippu asetetaan hiilien tai puuhiilen päälle, jossa kannabis höyrystyy. Savu jäähdytetään suodattamalla se vesisäiliön läpi. Yleensä yhdessä vesipiipussa on useampi putki, joiden kautta savu hengitetään.

Vesipiipun sukulainen mutta enemmän tavallista piippua muistuttava sebsi on puolestaan Marokossa yleinen. Siinä poltetaan tietty sekoitus – yleensä noin kaksi kolmasosaa kannabista ja yksi kolmasosa tupakkaa. Piiput pitkä ja ohut varsi jäähdyttää savun ennen sen hengittämistä.

Erilaisia piippuja katsellessa ei voi olla ihastelematta sitä aikaa ja vaivaa, mikä piippujen koristamiseen on käytetty.

Kannabistaidetta

Museon kokoelmiin kuuluu myös taideteoksissa, jossa erilaisia kannabispiippuja poltetaan. Kolumbus toi tuliaisena Atlantin takaa uuden kulttuurin, tavan polttaa tupakkaa seremoniallisissa piipuissa. Eurooppalaiset alkoivat pian kokeilla keinoja, joilla tupakka saataisiin maistumaan paremmalta. Niinpä tupakkaan lisättiin mm. yrttejä – kuten hamppua. Hamppu oli halpa ja helposti saatavilla oleva kasvi. Tupakointi yleistyi toisen suositun vapaa-ajan viettotavan eli juomisen parina.

Näin ei ole mitenkään ihme, että ihmisiä ja elämää tallentavat taiteilijat alkoivat maalata aiheesta myös tauluja. Tätä varten oli omat lokaalinsa, sillä tupakointia ei ollut vielä 1600-luvulla yleisesti hyväksytty tapa, koska se oli kristillisen moraalin vastaista. Museon kokoelmissa on useampi kuuluisan 1600-luvun hollantilaisen taiteilijan maalaus: esillä on mm. David Teniers nuoremman, Adriaen Brouwerin, Hendrick Sorghin ja Adriaen van Ostaden, teoksia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hasis, charas ja valmistus

Ja totta kai historiaan kuuluu myös se, miten erilaisia kannabistuotteita on valmistettu, ja osa näistä menetelmistä on siis tuhansia vuosia vanhoja. Hasis valmistetaan marihuanan tahmeasta aineesta – useimmiten hankaamalla kuivattuja kasveja hyvin hienon seulan läpi. Tällöin trikomit putoavat seulan läpi, jolloin ne erottuvat kasvin aineksesta. Kerätyt hartsirauhaset työstetään sitten lämmön ja paineen avulla yhtenäiseksi hasismassaksi. Seulottu hasis on yleensä kovempaa ja tiheämpää kuin käsin hierottu hasis.

Intiassa yleinen charas valmistetaan puolestaan hieromalla käsin elävien naaraskasvien kukkia, jotta kukista irtoaa trikomeja (pieniä hartsirauhasia, jotka tuottavat kasvin aktiivisia ainesosia). Tämän jälkeen pihka raaputetaan kämmenistä ja puristetaan käsin palloksi. Tuo pallo on yleensä tummanruskea tai jopa musta, hieman tahmea ja huoneenlämmössä pehmeä.

Hasiksen vahvuus, tuoksu ja muut ominaisuudet riippuvat kasvin genetiikasta. Tämä on nykyään myös iso bisnes, kun kasveja jalostetaan laboratorioissa.

Kannabis lääkkeenä

Kannabiksen käyttö lääkkeenä ulottuu luonnollisesti myös vuosisatojen taakse. Tästä on todisteena mm. maailman vanhin yrttitietosanakirjassa, joka on peräisin yli 4500 vuoden takaa. Kirja on omistettu Shennongille, mytologiselle muinaisen Kiinan ensimmäiselle hallitsijalle ja perinteisen kiinalaisen lääketieteen perustajalle.

Eurooppalaisten löytö- ja tutkimusretkien myötä myös länsimainen lääketiede alkoi kiinnostua marihuanasta ja hasiksesta. Vuonna 1839 irlantilainen tiedemies tohtori William Brooke O'Shaughnessy esitteli esimerkiksi länsimaailmalle marihuanan ja hasiksen vuosisatoja vanhaa lääkinnällistä käyttöä Intiassa. Hänen julkaisujensa innoittamana kannabisuutetta alettiin lisätä alkoholipohjaisiin nesteisiin. Näihin sekoituksiin yhdistettiin myös opiaatteja ja muita kasviuutteita – joskus jopa kokaiinia.

Lääkärit määräsivät sekoituksia nuorille ja vanhoille kaikenlaisten vaivojen hoitoon lihaskramppeista hysterian tai voimakkaiden kuukautiskipujen hoitoon. 1800-luvun puolivälissä paikalliset apteekkarit valmistivat omat sekoituksensa, mutta vuosisadan loppua kohden tultaessa toiminta alkoi muuttua isojen lääkealan yritysten toimesta entistä ammattimaisemmaksi.

Kannabis oli tuohon aikaan opiaattien jälkeen toiseksi yleisin ainesosa eurooppalaisten ja amerikkalaisten apteekkien tarjoamissa lääkkeissä. Tämä käy hyvin ilmi museon vanhoja lasipulloja tutkittaessa. Tämä toiminta lakkasi kuitenkin 1900-luvun alussa, kun kannabiksen kieltäminen tiukentui ja yleistyi.

Populaarikulttuurissa

Kannabikselle on myös iso rooli nykyisessä populaarikultturissa. Rastamusiikki, John Lennon, sarjakuvat, elokuvat… tästä on myös esimerkkejä ympäri museota.

Mutta ennen kun marihuana alkoi yleistyä 1960- ja 70-luvuilla, sen käyttöä vastaan käytiin laajamittaista propagandasotaa. Tästäkin on esimerkkejä museossa erilaisten julkaisujen ja julisteiden muodossa. Noilta ajoilta on jäänyt elämään useita ”totuuksia” kannabiksen käytön vaarallisuudesta. Ja totta kai näin osittain onkin, mutta jopa nykyaikainen lääketiede on kumonnut noita aikoinaan vallalla olleita uskomuksia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Hampun käyttö raaka-aineena

Museon uudempi osa keskittyy sitten hamppuun ja sen käyttöön eri muodoissa. Hamppu on ominaisuuksiltaan monipuolinen puihin ja muihin kuitukasveihin verrattuna. Siksi siitä on valmistettu vuosien varrella tuhansia erilaisia tuotteita.

Purjelaivojen aikakausi on tietysti hampun käytön kulta-aikaa, mutta nykyisin, kun ympäristötietoisuus ja -ystävällisyys on taas kasvussa, hampulle löytyy monenlaisia käyttötarpeita – myös autoissa.

Hampun etuihin on laskettava myös se, että se on ympäristöystävällinen viljelykasvi, koska sen viljelyssä ei tarvita rikkakasvien torjunta-aineita tai keinolannoitteita. Kasvin oma haju karkottaa tehokkaasti hyönteisiä ja tuholaisia. Puhtaasti hampusta valmistetut tuotteet eivät siis sisällä haitallisia kemiallisia aineita.

Siksi hamppu sopii myös ruoka-aineteollisuuden käyttöön – monissa eri muodoissa.

Hamppu on myös erinomainen raaka-aine ns. biomuovien valmistukseen. Niiden käyttö yleistyy myös, kun öljypohjaisille muoveille haetaan koko ajan lisää korvaavia raaka-aineita.

Hamppu- ja kannabismuseo on laajuudessaan todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti vierailun arvoinen, jos Amsterdamissa käydessä sattuu olemaan ylimääräistä aikaa. Kuinka paljon aikaa museossa sitten haluaa viettää, se riippuu omasta mielenkiinnosta. Pari tuntia sujuu siellä kuitenkin helposti. Pääsylippua ostettaessa kassalla jaetaan kaikille kävijöille audio-oppaat. Näyttelyesineiden vieressä on pieni lähetin, joka aktivoi puheopastuksen.

Museon kotisivut: https://hashmuseum.com/