Autoilun aikakone: ei ollut eurooppalaisillakaan merkeillä helppoa

Tunnetuimmat premium-merkit hallitsevat nykyisin isojen autojen kauppaa – samalla kun monien ”perheautomerkkien” ja pienempien luksusmerkkien kookkaimpia automalleja on lopetettu vuosien saatossa. Nyt paneudumme isojen autojen tarjontaan 1960-luvulla, ja sitä totisesti riitti.

Aikakone-sarjan jutuissa on aikaisemmin kerrottu, miten japanilaisten merkkien on ollut erittäin vaikea saada jalansijaa Euroopan premium-autojen markkinoilla.

Mutta on vaikeuksia ollut myös eurooppalaisilla merkeillä. Monien täkäläisten perheautomerkkien ja pienempien premium-merkkien suurimpien automallien valmistus on jouduttu lopettamaan niiden niukan kysynnän ja kiristyneen kilpailun vuoksi.

Kookkaimpia mallejaan lopettaneita eurooppalaisia automerkkejä ovat ”perheautomerkit” Austin, Citroën, Fiat, Ford, NSU, Opel, Peugeot, Renault, Simca, Talbot, Triumph, Vauxhall ja Volkswagen. Pienemmistä premium-merkeistä isojen autojen tuotannon ovat lopettaneet Alfa Romeo, Humber, Lancia, Rover, Saab ja Wolseley. Merkkinä ovat tyystin lopettaneet Austin, Humber, NSU, Triumph, Talbot, Rover, Saab, Simca ja Wolseley.

Lisäksi Land Rover eriytettiin Roverista vuonna 1970, ja Land Rover/Range Rover porskuttaa edelleen premium-merkkinä menestyksekkäästi omistajanvaihdosten jälkeen.

Tässä ensimmäisessä osassa esitellään isojen autojen markkinoiden mahtavaa merkkikirjavuutta Suomessa 1960-luvulla.

Jenkit hallitsivat

Nykyään premium-autojen myynti on keskittynyt yhä voimakkaammin kolmelle suurimmalle premium-merkille eli Audille, BMW:lle ja Mercedes-Benzille. Vuosikymmeniä sitten tilanne oli aivan toinen: näillä merkeillä ei ollut mitään asiaa kymmenen kärkeen.

Suomen autotuonti vapautui vuonna 1962, mikä merkitsi länsiautojen saatavuuden parantumista, mutta myös alun pitäen tilapäiseksi tarkoitetun autoveron merkittävää kiristymistä.

1960-luvulla, ja etenkin sen alkupuolella Suomessa isojen autojen (E-segmentti) markkinoita hallitsivat amerikkalaiset merkit ja erityisesti niiden amerikkalaisittain kohtuukokoiset ”compact car” -versiot, kuten Plymouth Valiant, Dodge Lancer ja Dodge Dart, Rambler American ja Rambler Classic sekä vähäisemmässä määrin Ford Falcon, Studebaker Lark, Chevrolet Chevy II Nova, Chevrolet Corvair ja Pontiac Tempest. Monet näistä malleista oli rekisteröity kuudelle henkilölle etuistuimen ollessa yhtenäistä sohvamallia. Monia näistä tuotiin myös farmarina. Meikäläisen mieleen jäivät erityisesti Dodge Lancer, jonka farmarimallista on omakohtaisia ajokokemuksia sekä molemmat Ramblerit ja Pontiac Tempest, erityisesti niiden farmarimallit.

Myös neuvostoliittolainen, taksikäytössä suosittu Volga (GAZ 21) voidaan laskea isojen autojen luokkaan.
Suuret edustusautot (F-segmentti) olivat nekin 60-uvulla pääasiassa isoja amerikkalaisia luksusmerkkejä, kuten esimerkiksi Cadillac ja Chrysler tai sitten Mercedes-Benzin isoja malleja 220–300 SE (W111/W112), valmistusvuodet 1959–1965. Seuraaja, ajattoman tyylikäs S-sarjan edeltäjämalli 250 S–300 SEL (W108/W109) oli valmistuksessa vuosina 1965–1972.

Jaguarilla puolestaan oli edustusluokkaan tarjolla S-Type ja Daimler 420, joita valmistettiin vuosina 1961–1968. Sen jälkeen Jaguar esitteli uuden, komean ja ison XJ-sarjan, jota valmistettiin vuodesta 1968 aina vuoteen 1987 ja XJ 12-mallia vuoteen 1992 asti, vaikka uusi XJ 40 –sarja tuli markkinoille jo vuonna 1986.

Mersu kolmikosta yksinään

1960-luvulla Mercedes-Benz porskutti isojen autojen luokassa vahvasti, koska Audin ja BMW:n merkitys isojen autojen (E-segmentin) luokassa oli vielä hyvin vähäinen.

Mersun tilava 190–230 Sedan (W110) oli suosittu iso auto, etenkin taksiliikenteessä dieselmoottorilla. W110-malleja valmistettiin vuosina 1961–1968. Vuonna 1968 markkinoille tuli isoa Mersu W110 -mallia hieman pienempi ”pystylyhty eli pystäri” W114/W115, jonka 200 D- ja 220 D -mallit valloittivat taksitolpat. ”Pystäriin” oli 60-luvulla saatavana 2,0- ja 2,2-litraiset bensiinimoottorit, 70-luvulla moottorivalikoima laajeni merkittävästi. Pystäri sai kiitosta ajomukavuudestaan.

Isojen autojen luokkaan muista luksusmerkeistä Alfa Romeolla oli tarjolla iso 2000 Berlina vuosina 1957- 1961 sekä kuutoskoneella varustettu 2600 Berlina vuosina 1962 – 1968. Mallin myynti Suomessa jäi niukaksi, vuosikymmenessä ainoastaan yksi Berlina 2000 vuonna 1960. Jaguarilla oli tarjolla urheilullinen ja virtaviivaisesti muotoiltu MK II, jota valmistettiin vuosina 1959–1967 sekä sen luksusversio Daimler 240 ja 340, joita valmistettiin vuosina 1962¬–1969.

Roverilla oli edustava P5 3 litre kuutoskoneella vuosina 1959–1967 ja 3,5-litraisella V8-moottorilla vuosina 1968–1975. Huomattavasti modernimpi Rover P6 2000/2000 TC (valmistusvuodet 1963–1972) oli edeltäjäänsä hieman pienempi. Rover P6 -sarjan huippumalliksi esiteltiin Rover 3500 V8, joka oli tuotannossa vuosina 1968–1977.

Brittiläisen BMC-yhtymän iso Wolseley 6/110 kolmelitraisella kuutoskoneella oli Austin A 110 Westminster -mallin luksusversio, joka oli tuotannossa vuosina 1961–1968.

Brittiläinen Humber oli Rootes-yhtymän luksusmerkki tunnetumman Hillman-merkin yläpuolella. Neloskoneella varustettua isoa Humber Hawk –mallia myytiin vuosikymmenessä kaksi kappalettu Suomessa. Huippumalli Humber Super Snipe oli kolmilitraisella kuutoskoneella varustettu luksusauto. Sitä ei rekisteröity Suomessa lainkaan myynnin keskittyessä keskiluokan Humber Sceptreen, jota rekisteröitiin kuusi kappaletta.

Volvo esitteli Amazonia merkittävästi kookkaamman Volvo 142/144 –malliston vuonna 1966 ja siihen perustuvan, koriltaan pidemmän kuusisylinterisen Volvo 164 –mallin vuonna 1968. Malleja valmistettiin vuoteen 1974 saakka.

Audi ja BMW jälkijunassa

Audi-merkki lanseerattiin sodan jälkeen uudelleen vasta 60-luvun puolivälissä. Ensimmäinen malli vuonna 1965 oli keskiluokan Audi 60, joka – uutta nelitahtimoottoria lukuun ottamatta – perustui viimeiseen DKW:n kaksitahtimalliin nimeltään F102. Näin ollen 1960-luvulla Audi ei ehtinyt vaikuttaa E-segmentin isojen autojen markkinoilla juuri lainkaan, koska ensimmäinen iso Audi 100 esiteltiin vasta vuonna 1969.

BMW:llä puolestaan oli 60-luvun alussa Isetta- ja BMW 700 -pikkuautojen lisäksi tarjolla vain vanhentunut BMW 501/502 -sarja eli niin kutsutut pyöreämuotoiset ”barokkienkelimallit” isojen autojen luokassa. Vanhanaikaisten mallien menekki oli heikkoa 60-luvulla myös autojen kotimaassa Saksassa. Kyseisten mallien korkeiden valmistuskustannusten ja heikon kannattavuuden vuoksi BMW oli vähällä joutua Daimler-Benzin käsiin, mutta Herbert Werner Quandt onnistui säilyttämään BMW:n Quandt’n perheyhtiönä ja onnistuneen tuotekehittelyn ansiosta nostamaan BMW:n uuteen kukoistukseen.

BMW toi ison keskiluokan täysin uudet ”Neue Klasse” -mallit (BMW 1500–2000 tii) markkinoille vuosina 1962–1969, ja ensimmäinen uusi edustusluokan (F-segmentin) BMW 2500/2800 esiteltiin vasta vuonna 1968. Näin ollen myöskään BMW ei ehtinyt juurikaan vaikuttaa 1960-luvun isojen autojen kauppaan.

”Morjens, monesko moottori?!"

1960-luvulla suosittuja isoja autoja olivat muutamien eurooppalaisten perheautomerkkien kookkaimmat mallit.

Austin A 110 Westminster oli kolmilitraisella kuutoskoneella varustettu iso auto, jota valmistettiin vuosina 1961–1964. A110 korvattiin Austin 3-Litre -mallilla, joka oli valmistuksessa vuosina 1967–1971. 3-Litre (koodinimi ADO 61) oli suuri floppi valmistusmäärän jäädessä alle 10 000 kappaleen. Luksukkaampia Wolseley- ja Vanden Plas -versioita suunniteltiin, mutta ne eivät toteutuneet. Kilpailu brittiläisiä Jaguar-, Rover- ja Triumph-merkkejä vastaan oli kotimaan markkinoilla liian kireää, eikä Austinilla ollut sellaista hohtoa kuin edellä mainituilla kilpailijoilla.

Kaasunestejousituksella varustettu ultramoderni Citroën DS sekä sen edullisempi versio ID loivat käsitteen ranskalaisen auton mukavuudesta. Onnistunutta mallisarjaa valmistettiin peräti 20 vuoden ajan, vuosina 1955–1975.

Ison sitikan moottorit olivat nelisylinterisiä, mutta moni asiakas toivoi hienostunutta kuutoskonetta. Sellainen löytyi saksalaisen Ford Taunuksen kalleimmista P7- ja Taunus 20M- ja 26M -malleista sekä englantilaisen Ford Consulin luksusmallista nimeltään Ford Zephyr/Zodiac. Zephyrin perusmallia sai myös neloskoneella. Myös Fiatin 60-luvun suurimmissa malleissa, 1800 B, 2100 ja 2300 Lusso, oli kuusisylinterinen rivimoottori. Sedanin lisäksi valmistettiin farmarimallia.

Täysin toisenlaisella voimanlähteellä oli toteutettu edistyksellinen – ja edelleen modernin näköinen – NSU Ro 80, joka oli valmistuksessa vuosina 1967–1977. Ro 80:n erikoisuutena oli kaksikammioinen wankel-kiertomäntämoottori, jonka heikko kestävyys oli mallin suuri ongelma. Ro 80 -kuskit tervehtivät toisiaan sormimerkein osoittaen, monesko moottori oli menossa! Sulavalinjaisen Ro 80:n kokonaispituus, lähes 4,8 metriä, asettaa sen silloiseen isojen autojen luokkaan. Ro 80:n valmistusmäärä kymmenen vuoden aikana jäi alle 40 000kappaleen. Suomeen tuotiin vain pari kolme autoa.

Opelin nuorennusleikkaus alkoi

Kuusisylinterisiä moottoreita löytyi Opeliltakin, jonka iso auto 60-luvulla oli kuutosella varustettu Opel Kapitän P 2.6 60-luvun alussa, seuraajina Kapitän/Admiral/Diplomat A 60-luvun puolivälissä ja Kapitän/Admiral/Diplomat B vuosikymmenen loppupuolella. Lisäksi Opel Rekordiin sai 2,6-litraisen kuutoskoneen vuosina 1965–1966, mutta sen myynti jäi vähäiseksi alkeellisen alustan vuoksi.

Eikä tässä vielä kaikki: Opel esitteli Rekordin urheilullisemman painoksen, Commodore A:n vuonna 1969 tehokkailla 2,5- ja 2,8-litraisilla kuutoskoneilla. Menestyksekäs ja suorituskykyinen Commodore A -mallisto aloitti Opelin ”nuorennusleikkauksen”, joka jatkui 70-luvun alussa keskiluokkaan esitellyillä Opel Ascona-, Manta- ja GT –malleilla. Tehokkaammat moottorit, parannettu alustarakenne ja menevämpi muotoilu kohottivat Opelin imagoa modernimpana ja nuorekkaampana autona. Opeliin aikaisemmin liitetty pappamaisuus eli ”Hosenträger” eli henkseli-imago väistyikin urheilullisuuden ja dynaamisuuden tieltä.

Ranskalainen Peugeot esitteli mukavuudestaan ja kestävyydestään kiitetyn ”taksiluokan” 504:n vuonna 1969. Niin ikään ranskalainen Simca esitteli Vedette Arianesta kehitetyt isot luksusmallit, V8 –moottorilla varustetut Beaulieu- ja Chambord –sedanit, joita valmistettiin vuosina 1958 – 1961.

Ranskalainen Renault valmisti isoa Frégate -sedania vuosina 1951 – 1960. Frégate oli etumoottorinen, toisin kuin aikakauden pienemmät Renault-mallit. Vuonna 1956 mallistoa laajennettiin Domaine- ja Manoir -farmareilla, jotka esiteltiin vuonna 1956 ja 1958. Ainakin Frégate -sedania tuotiin myös Suomeen, joten se on ollut saatavana vielä 1960 -luvun alussa. Frégaten jälkeen kului vuosikymmeniä ennen kuin Renault palasi taas uudelleen isojen autojen markkinoille.

Myös brittiläinen Triumph 2000 ja Triumph 2.5 PI MK 2 voidaan laskea isojen autojen luokkaan, koska tyylikkäät sedan-mallit oli varustettu kuusisylinterisillä 2,0 tai 2,5 litran moottoreilla. Valmistusvuodet olivat Triumph 2000:lla 1963–1969 ja 2.5 PI MK 2:lla 1968–1976.

Brittiläinen Vauxhall teki myös isoja autoja kuusisylinterisillä moottoreilla, kuten Velox PB 2.7 ja Cresta PB 2.7 (valmistusvuodet 1962–1965) sekä Cresta PC 3.3 ja Viscount 3.3 (1965–1971). Myös Vauxhall Victorista tuotiin markkinoille kuusisylinterinen versio nimeltään Ventora 3.3, jota valmistettiin vuosina 1968–1971.
Edellä mainittua merkki- ja mallilistaa silmäiltäessä voi todeta, että on siinä ollut valikoimaa isojen autojen luokassa. Huolto- ja varaosapalvelun järjestäminen on varmaan ollut haasteellista? Vertailun vuoksi todettakoon, että vuosikymmenten aikana ylemmän keskiluokan autot (esimerkiksi nykyiset Volkswagen Passat, Opel Insignia, ym.) ovat kasvaneet kokoluokan verran 1960-luvun isojen autojen mittoihin.

Teksti: Timo Turkula Kuvat: valmistajat sekä Moottorin ja Timo Turkulan arkistot

Päivitetty 22.10.2020 klo 11.45: korjattu Renault Frégatea koskeva tieto