4.10.2017 Liikenne Autoliitto moittii Trafia: viranomainen jyrää faktat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen arvostelee selvin sanoin Trafin tuoretta kampanjaa, joka hänen mukaansa syyllistyy politikointiin sen sijaan, että jakaisi kuluttajille heidän tarvitsemaansa selkeää faktatietoa. – Auto on asunnon jälkeen suomalaisen kotitalouden toiseksi kallein hankinta. Kuluttaja tarvitsee oikeaa ja vertailukelpoista tietoa oman taloutensa suunnitteluun. Viranomaisten tehtävä on tarjota sitä, ei kampanjoida aatteellisesti, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen korostaa Moottorissa julkaistussa kirjoituksessaan. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi aloitti Ole edelläkävijä -kampanjansa syyskuussa. Tavoitteena on antaa perustietoa vaihtoehtoisista käyttövoimista ja vaihtoehdoista auton omistamiselle. Esimerkkinä eri käyttövoimien kustannuksista lähestymistavaksi on kampanjassa valittu Valtiovarainministeriön taulukko, joka kertoo, miten eri käyttövoimia verotetaan ja minkälainen yhteissumma siitä kertyy seuraavan 10 vuoden aikana. Laskelma perustuu vuoden 2017 verotukseen. Oletus on, että hankittavan ajoneuvon autoveroton hankintahinta on 30 000 euroa ja sillä ajetaan 17 000 km vuodessa. Verotus perustuu päästöihin. Suurimmat hiilidioksidipäästöt on laskettu dieselille ja pienimmät sähköautolle. Laskelman lopputuloksena muodostuu suurin, noin 17 000 euron verolasku dieselautolle ja pienin, noin 4 000 euroa sähköautolle. – Taulukko ja laskelman perusteet pitävät sinänsä paikkansa, mutta tapa jolla ne esitetään, on vähintään kyseenalainen. Liikenteen verotuksen arvioiminen 10 vuotta eteenpäin lienee mahdotonta niin Trafille kuin Valtionvarainministeriöllekin, kun katsotaan, miten siitä on aiemmin päätetty, Nieminen hämmästelee. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Arvonaleneminen on kuluttajalle iso riski Lisäksi Nieminen muistuttaa, että laskelma huomioi vain verot eikä mitään muita autoilun kustannuksia. Näistä kustannuksista pääomakulut, kuten arvonaleneminen, ovat uusissa perinteisen käyttövoiman autoissa noin puolet kaikista kustannuksista. Uusien käyttövoimien, kuten sähköautojen, osalta ei kukaan osaa vielä sanoa, minkälainen jäännösarvo niillä mahdollisesti on 10 vuoden kuluttua. Tämän lisäksi laskelmasta puuttuvat kaikki muut käytöstä aiheutuvat kustannukset. Trafin taulukon lopputulema muuttuu täysin toiseksi, kun auton käytön keskeisintä kustannustekijää eli ajomäärää muutetaan ja mukaan otetaan verojen lisäksi kaikki muutkin autonkäytön kustannukset. – Auton omistajalle on sama, lähteekö lompakosta veroeuro vai jokin muu kulu. Yhden veroeuron välttämisestä ei kannata maksaa kahta euroa, vaikka sen onkin kerrottu tuntuvan mukavalta. Viranomaisten, erityisesti asiantuntijaviranomaisten, tulisi osoittaa tiedottamisessaan osaamista ja kykyä ymmärtää toimialaansa ja sen piirissä olevien asemaa kokonaisvaltaisesti. Nyt näyttää siltä, että asiantuntija-asema on kytketty osaksi tarkoitushakuista viestintäkampanjaa. Tämä ei ole omiaan lisäämään luottamusta. – Autoliitto ei vastusta sähköautoja eikä muitakaan vaihtoehtoisia käyttövoimia. Emme kuitenkaan voi hyväksyä silmien sulkemista faktoilta, vain jotta asiat näyttäisivät siltä, miltä joku niiden haluaisi näyttävän. Trafi empii itsekin Kampanjan käynnistymisen jälkeen, kriittisten arvioiden saattelemana, Trafi päivitti kampanjan verkkosivulle lisäyksen, jossa se painottaa julkaisemansa taulukon suuntaa-antavuutta ja sitä, että taulukkoa ei voi suoraan soveltaa esimerkiksi omaan autoon. Varsinaisia tietoja ei kuitenkaan ole muutettu. Lähde: Moottori 10/2017 Lue lisää Kaikki artikkelit 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 29.4.2024 Uutinen Kokonaan uudistunut Škoda Superb sai hinnat – ja se kasvaa vain koko ajan 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 28.4.2024 Uutinen Autohallin rikkonainen ovi aiheutti riidan – sitä ratkottiin kuluttajariitalautakunnassa asti 27.4.2024 Liikenne Suomalaisten tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on noussut – takseihin päinvastoin 26.4.2024 Moottoripyörät Testi: Vedenpitävä reppu pyöräilyyn ja moottoripyöräilyyn – vesitiiveys menee käytettävyyden edelle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 5.5.2024 Moottoripyörät Honda GL 1800 Gold Wing saamassa 8-sylinterisen kilpailijan 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 5.5.2024 Koeajo Maistiainen: Smart #3 – mutta mitä tapahtui Smartille? 4.5.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Citroën 2CV 4x4 'Sahara' on rättäreiden kunkku 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 3.5.2024 Lentokoneet LATAM:in lennon 800 alustava raportti julki - voiko lentoemännän väärä napinpainallus syöstä Boeing 787 Dreamlinerin syöksyyn? 4.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: voiko automaattivaihteista autoa hinata? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 14.4.2024 Koeajo Maistiainen: Dacia Duster on nyt kokonaan uusi ja osoittaa tietä koko merkille 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe