21.5.2026 Konsepti BMW Alpinan debyytti on vihdoin julkistettu – tässäkö on Alpinan tulevaisuus? Teksti Lauri Siltala Kuva BMW Group Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä BMW Group ja Alpina yhdistyivät BMW Alpinaksi ja nyt olemme saaneet ensimmäisen maistiaisen tulevasta. Konseptiauto pitää kiinni Alpinan juurista tuoden samalla pöytään paljon uutta ja modernia. Moottori uutisoi alkuvuodesta BMW Groupin ja autovalmistaja Alpinan sulautumisesta yhteiseksi BMW Alpina brändiksi. Vielä siinä vaiheessa pohdittiin mitä BMW Alpinalla on tarjota meille tämän yhdistymisen myötä. Myös keväällä julkaistun uudistetun Mercedes-Maybach S-sarjan myötä pallo ikään kuin syötettiin BMW:lle ja jäimme odottamaan baijerilaisten siirtoa. Nyt odotus on vihdoin palkittu, kun BMW Alpina julkisti heidän esikoisensa, Vision BMW Alpina konseptiauton. Julkistus tehtiin 15.5.2026 Italiassa järjestetyssä Concorso d'Eleganzassa, joka on yksi maailman arvostetuimmista autokeräilytapahtumista. Vision BMW Alpina antaa kurkistuksen suunnasta, mihin BMW Group on viemässä alun perin vuonna jo 1965 BMW-viritystaloksi perustettua Alpina-brändiä. – Alpina on aina edustanut hyvin täsmällistä ideaa suorituskyvystä ja hienostuneisuudesta, jossa nopeus ja mukavuus ovat toisiaan täydentävät tavoitteet. Meidän roolimme tämän brändin uusina huoltajina, on säilyttää tämä omalaatuisuus ja muovata se nykyaikaiseen kontekstiin, sanoo BMW Groupin suunnittelujohtaja Adrian van Hooydonk. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ulkoasu on sekoitus uutta ja vanhaa Vision BMW Alpina on 5 200 mm pitkä. Hieman lyhyempi verrattuna esimerkiksi tähän uuteen Maybach S-sarjaan, joka on 5 484 mm pitkä. Täytyy kuitenkin huomioida, että BMW Alpinan konseptiauto on kaksiovinen, kun taas Maybach S-sarjassa ovia on neljä kappaletta. BMW:n mukaan Vision BMW Alpinan katto on kuitenkin pitkä sekä tarpeeksi kalteva, jotta kaksiovisuudestaan huolimatta neljä aikuista mahtuu matkustamaan autossa täyden mukavuuden puitteissa. Vision BMW Alpinan ylellistä kokemusta siivittää myös V8-voimalinja, joka yhdistettyä Alpinan ikoniseen soikeilla päillä varustettuun neliputkiseen pakoputkistoon tuottaa korvia hivelevää ärinää ja murinaa. BMW Alpinan kunnioitus perinteistä kohtaan jatkuu myös vanteiden osalta. Konseptiautossa on nähtävissä Alpinan 20-puolaiset vanteet, jotka ovat olleet Alpinan bravuurina jo vuodesta 1971 lähtien. Auton keulan muotoa tarkasteltaessa on nähtävissä hieman yhdennäköisyyttä 1970-luvun BMW 6- ja 7-sarjaan, korikoodit E24 ja E23. Vision BMW Alpina kulkeekin E24:ään perustuvan, vuonna 1978 julkistetun Alpina B7 coupén jalanjäljissä aloittaen uuden kappaleen tässä jo pitkäksi muodostuneessa tarinassa. Veistos ja aamunkoitto BMW:n mukaan konseptiauton eteenpäin nojaava keula on uudelleentulkinta tutusta ja klassisesta "hain nenä" keulasta kolmiulotteisen veistoksen muodossa, joka johtaa auton matkaa antaen samalla keulamerkille sen arvoisensa sijan. Keulasta löytyy toki myös BMW:n ikoniset munuaiset, nyt jo melko tutuksi tulleessa ja vakioituneessa suuressa koossaan. Munuaisia ympäröi lämpimän valkoisen väriset päiväajovalot, joissa inspiraation lähteenä on kuulemma ollut Baijerin Alppien aamunkoitto. Perinteitä kunnioittava ”ALPINA” teksti jää myös totta kai tunnusmerkiksi auton etulippaan osoittaen tienkäyttäjille, että vastaan ei tule mikään tahansa BMW. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sisusta pysyttelee teemassa Sisätiloistakin on löydettävissä tuttua ja turvallista Alpinaa. Etuistuinten selkänojissa on Alpinan tunnusväreillä, sinisellä ja vihreällä ommellut, kylläkin hyvin maltilliset somisteet. Takapenkin tilanjakajakin on varusteltu hennolla valolla ja sen sisältä nousee takana matkustaville lasinen vesipullo sekä kaksi kristallilasia, joissa niissäkin on tämä Alpinan vanteistakin löytyvä 20-puolainen kuviointi. Tämä kaikki siis lisänä tietenkin jo valmiiksi ylelliseen nahkan, metallin, lasin, jättimäisten näyttöjen ja valojen täyttämään sisustaan korostaen tätä Alpinan perustajan Burkard Bovensiepenin väittämää – hyvin viihtyvä kuljettaja on nopeampi kuljettaja. Tämä lause on myös tämän Vision BMW Alpina konseptiauton ydinajatus. – BMW Alpina täyttää BMW:n ja Rolls-Roycen välissä olleen aukon portfoliossamme, sillä näemme vielä enemmän mahdollisuuksia luksusalueella. Meillä on Alpinan kanssa vahva perintö ja maailmanlaajuinen yhteisö, joita haluamme vahvistaa entisestään kuitenkin samalla säilyttäen Alpinan ydinsanoman – nopeus, mukavuus ja hienostuneisuus, sanoo BMW Alpinan johtaja Oliver Viellechner. Uuteen BMW 7-sarjaan perustuva ensimmäinen tuotantomalli BMW Alpinalta tulee vuoden 2027 puolella, joten sitä odotellessa. Lähde: Automotive News ja BMW Group Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2026 Konsepti Onko tässä tuleva täyssähkö M3? – i3:n isosisko ajaa BMW M:n sähkön aikakaudelle 26.4.2026 Ajoneuvot BMW 7-sarja sai juuri suurimman elinkaaripäivityksen koko konsernin historiassa – kuulostaako tutulta? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 18.9.2025 Ajoneuvot Klassikko: BMW Neue Klasse ja uusi alku 29.8.2025 Ajoneuvot Kilpakumppanit yhteistyöhön? Mercedes-Benz harkitsee BMW:n moottoreiden käyttöönottoa useissa malleissa 24.8.2025 Ajoneuvot Emme tiedä pitävätkö koirat ja kissat vieläkään toisistaan, mutta huhuttu voimalinjasopimus saattaa tuoda piankin Mercedeksiin BMW:n moottoreita 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 16.8.2024 Ajoneuvot BMW M5 Touring on täällä taas 14 vuoden tauon jälkeen – vääntömomenttia löytyy enemmän kuin kaikista edeltäjäsukupolvista yhteensä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 9.10.2026 Autoilun hinta Kuuden euron tähden – ajoneuvoveron alennus iäkkäille autoille riittämätön, kritisoi Autoliitto 11.10.2026 Klassikko 60 vuotta sitten Škoda Octavia vaelsi Uuteen-Seelantiin ja muuttui Land Rover -kopioksi 10.10.2026 Koeajo Koeajo: Ford Mustang Mach-E – autot ovat kehittyneet sadassa vuodessa, mutta millä hinnalla? 12.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity, GTi-mallin Citroën BX 6.10.2026 Käytetyt autot Murheellisten laulujen Saab – haimme käytetyn Aeron korjaamolta, mutta kaikki ei ollutkaan kunnossa 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä - se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 8.10.2026 Käyttötesti Suomen tiet sen kertovat: Kia K4 -farkku voittaa katumaasturin 6–0 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista