24.8.2025 Ajoneuvot Emme tiedä pitävätkö koirat ja kissat vieläkään toisistaan, mutta huhuttu voimalinjasopimus saattaa tuoda piankin Mercedeksiin BMW:n moottoreita Teksti Benjamin Helander Kuva valmistajat Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Öljy tuskin sekoittuu vieläkään veteen, mutta saksalaislähteiden mukaan odottamattoman moottorisopimuksen arkkikilpailijoiden välillä uskotaan virallisesti allekirjoitettavan vielä vuoden 2025 aikana. Mikäli saksalaislehti Manager Magazinin (saksaksi, maksumuuri) liikkeelle laskemat raportit pitävät paikkaansa, eteläisessä Saksassa lentävät parhaillaan rauhankyyhkyt, kun eräät maailman tunnetuimmista ja kovimmista keskinäisistä kilpailijoista, BMW ja Mercedes-Benz, olisivat nousseet ylös poteroistaan, ja lähteneet selvittämään, miten ne voisivat hyötyä toinen toisistaan yllättävän yhteistyössopimuksen kautta. Aivan pähkinänkuoressa tämä vaikuttaisi tarkoittavan, että Bayerische Motorenwerke alkaisi toimittaa nelisylinterisiä moottoreitaan Mercedes-Benzille. Tällä tavoin Mercedes-Benz säästyisi turhilta kehityskustannuksilta pienempien moottoreiden saralla, ja voisi keskittyä uusiin kuusi- ja kahdeksansylinterisiin voimanlähteisiinsä. BMW puolestaan saisi sopimuksen myötä lisätuottoa moottoritehtaalleen Itävallan Steyrissa, joka pyörii tällä hetkellä vajaalla teholla. Steyrin tehdas on BMW Groupin suurin moottoritehdas. Saksalaislähde kuvailee mahdollista yhteistyösopimusta uudeksi mahdollisuudeksi, joka on noussut Die Autokriseksi kutsutun saksalaisten autonvalmistajien tariffeista ynnä muista johtuvan kriisin aikana. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ensimmäiset BMW-myllyt Mersuihin jo 2027? Tällä hetkellä uskotaan, että voimalinjayhteistyösopimus BMW:n ja Mercedes-Benzin välillä saatetaan virallistaa vielä vuoden 2025 aikana eli lähikuukausina. Ainakin Autocarin siteeraaman sisäpiirilähteen mukaan neuvottelut ovat pitkällä. Kysymys olisi ainakin alkuun BMW:n nelisylinterisistä polttomoottoreista, joita käytettäisiin Mercedeksen hybridi- ja lataushybridimalleissa. Poissuljettu vaihtoehto ei ole myöskään yhteistyö vaihdelaatikoissa ja jopa sähkövoimalinjoissa. BMW:n polttomoottoreita saatetaan nykytietojen mukaan nähdä Mercedeksien konepellin alla jo vuonna 2027. Nelisylinterinen moottori sähkömoottoreiden kera on käytössä jopa GLE-sarjan kookkaassa maasturissa asti, joten baijerilais-itävaltalaisia moottoreita saatetaan nähdä korkeallakin Mercedeksen mallistossa. On syytä muistaa, että Suomen markkinoiden ulkopuolelle toistaiseksi jäänyt uuden CLA:n kevythybridiversio käyttää kiinalaisen Geelyn (Volvon omistajan) valmistamaa 1,5-litraista bensiinimoottoria. CLA:n M252-moottori on toteutettu kiinalaisyhteistyössä. Vieras voimanlähde tähtikeulan alla ei siis ole enää tavaton juttu. Täten voisi kuvitella Mercedeksen tähtäävän BMW:n moottoreita johonkin C- ja GLE-sarjojen välimaastoon, näin ainakin alkuun. Ainakin yksi moottori, joka tällaisen historiallisen loikan BMW:ltä Mercedeksen konepellin alle saattaisi olla tekemässä, on 1 998 -kuutioinen, B48-tyypin turbobensiini. Kyseistä voimanlähdettä on eri versioinaan käytetty monissa erilaisissa malleissa Ministä ja BMW X1:stä BMW:n 6- ja 7-sarjoihin asti eli moottorista saa tehtyä laajan skaalan eri tehoversioita, ja sen voi asentaa sekä poikittain että pitkittäin. BMW:n B48-moottori Lähteet huomauttavat myös, että Die Autokrisen keskellä on hyvinkin mahdollista, että toisensa löytäneet kilpailijat saattaisivat olla perustamassa myös yhteistä tuotantoa tuontitullimuurin toiselle puolelle. Entä miten tähän ruohonjuuritasolla reagoitaisiin? Kaikenlaisia papereitahan voidaan pääkonttorien suurissa saleissa allekirjoittaa, mutta niillä ei oikein voi vaikuttaa tämän sopan kolmanteen osapuoleen, nimittäin asiakkaisiin. BMW ja Mercedes-Benz ovat keskenään kaupallisesti kilpailijoita, mutta kummallakin niistä on merkkiuskollinen asiakaspohja, jotka omalla tavallaan "kilpailevat" myös keskenään. Mitä tuumii mersumies, jos mäntään ei olekaan valettu tähtilogoa? Jääkin mielenkiintoiseksi nähtäväksi, mitä BMW- ja Mercedes -autoilijoiden keskinäisessä hegemoniassa mahdollisen voimalinjasopimuksen jälkeen tapahtuu sekä - etenkin - miten Mercedes-asiakkaat vastaanottaisivat BMW-voimanlähteet autoihinsa. Lähteet: Manager Magazin, Carscoops, Autocar Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.6.2026 Konsepti Onko tässä tuleva täyssähkö M3? – i3:n isosisko ajaa BMW M:n sähkön aikakaudelle 21.5.2026 Konsepti BMW Alpinan debyytti on vihdoin julkistettu – tässäkö on Alpinan tulevaisuus? 26.4.2026 Ajoneuvot BMW 7-sarja sai juuri suurimman elinkaaripäivityksen koko konsernin historiassa – kuulostaako tutulta? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 18.9.2025 Ajoneuvot Klassikko: BMW Neue Klasse ja uusi alku 29.8.2025 Ajoneuvot Kilpakumppanit yhteistyöhön? Mercedes-Benz harkitsee BMW:n moottoreiden käyttöönottoa useissa malleissa 27.5.2025 Ajoneuvot BMW Speedtop on oikea shooting brake, jota aiotaan oikeasti valmistaa 70 kappaletta 16.8.2024 Ajoneuvot BMW M5 Touring on täällä taas 14 vuoden tauon jälkeen – vääntömomenttia löytyy enemmän kuin kaikista edeltäjäsukupolvista yhteensä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 2.11.2026 Yleinen Käytetyt erikoisuudet: Yksi viimeisistä takavetoisista Toyota Celicoista 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? - Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa