22.5.2016 Ajoneuvot F2-ratamoottoriveneiden huippukuskit Suomeen Seliön johdolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kesäkuussa Peurungalla ajettava F2-ratamoottoriveneiden MM-osakilpailu tuo Suomeen kovan joukon kärkinimiä. Peurungassa järjestetään 10.–12. kesäkuuta F2-ratamoottoriveneiden MM-osakilpailu. Kaksinkertaisen maailmanmestari Sami Seliön ja kokeneen Harri Lehden johdolla paikalle saapuu koko kaarti kansainvälisiä huippukuskeja 11 maasta. 25 ilmoittautuneen kuljettajan joukossa ovat muun muassa F2-luokan viime vuoden maailmanmestari Pierre Lundin Ruotsista sekä Team Abu Dhabissa ajava, F1-luokan kolminkertainen maailmanmestari, Alex Carella.Sami Seliö jahtaa Peurungan F2-osakilpailuvoittoa F1-luokan kokemuksellaan, sillä F2-luokassa hän kilpaili viimeksi vuonna 2000. Tällä kertaa aseena on BaBa-venetehtaan uudella veneellä. – Mahtavaa päästä ajamaan kotivesille pitkästä aikaa. Meriiteistäni puuttuu vielä kotikisan voitto, joten yritän kaikkeni, Seliö kommentoi. – F2-luokka on muuttunut paljon viime kerrastani, eli siitä ei valitettavasti ole hyötyä minulle. Nyt toivon, että kalusto on ajotyyliini sopiva ja kilpailukykyinen. Säätöjen pitää näin tasaväkisessä luokassa osua kohdalleen. Toivottavasti testit onnistuvat ja olen loistavassa iskussa Peurungassa.F2-kuljettajien keskuudesta löytyy vaihtelua, sillä ikäeroa nuorimman ja vanhimman kuljettajan välillä on yli 30 vuoden ikäero. Miesten lisäksi voitosta kamppailee myös kaksi naista: Ruotsin Bimba Sjöholm ja Norjan Mette Bjerknæs. – Olen erittäin innoissani päästessäni kisaamaan Suomeen. Olen varma, että Peurungassa nähdään paljon taitavia kuskeja ympäri maailman. F2-sarja on kasvanut valtavasti tänä vuonna ja uskon, että voittokamppailu tulee olemaan kovempi kuin koskaan, Mette Bjerknæs kiteyttää.Seliö puolestaan kiteyttää kuljettajakaartin seuraavasti:– Kaikki kärkikuljettajat ovat erittäin hyviä. Heillä on paljon kokemusta luokasta ja tietävät sen salat. Entinen F1-kuljettaja Lundin, on edellisillä kausilla näyttänyt olevansa kovin pala voitettavaksi.Lähde: Kylpylähotelli Peurunka, kuva: Marko MäkinenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 11.2.2025 Käytetyt autot Käyttötesti käytetyllä: onko sinulla omia kokemuksia Mercedes-Benz W124 -korimallista? Kerro niistä meille! 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Yleinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista