13.4.2019 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Lancia Delta S4 Stradale Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lancia Delta S4 täydentää italialaismerkin rallipuolen pyhän kolminaisuuden. Huutokauppahinta muodostui lopulta hurjaksi. Huutokauppahelmet on muuttunut väliaikaisesti juttusarjaksi Lancian rallihelmistä. Lancia Stratos, Lancia 037 ja Lancia Delta S4 yhdessä huutokaupassa oli liian hieno mahdollisuus ohitettavaksi. Älkööt huoliko, sillä ensi kerralla palaamme jälleen ruotuun.Viimeisellä kahdella viikolla olemme todellakin nostaneet esille kaksi Lancian ikonista ralliautoa. Aloitimme Lancia Stratoksesta ja seuraavana listalla oli Lancia 037. Näin ollen aikajana kuljetti Delta S4:n luoksi, joka onkin jatkokehitelmä juuri edeltäjästään.Viittasimme B-ryhmän ralliautoiluun jo viime viikolla Lancia 037:n yhteydessä. 1980-luku oli moottoriurheilun kulta-aikaa moneltakin kantilta. Hurjia, tehokkaita ja keveitä laitteita nähtiin niin radalla kuin rallissakin useissa eri sarjoissa. Kuljettajilta vaadittiin sankarillisia suorituksia.B-ryhmän ralliautoilu tiivistää tämän kaiken yhden sarjan sisälle: pitkiä päiviä, äärettömän tehokkaita autoja ja alati muuttuvat olosuhteet. Samaan aikaan nähtiin luokitussääntöjen johdosta myös mielettömiä katuautoja, kuten Audi Sport quattro, Peugeot 205 T16 ja Renault 5 Turbo.Maineikkaampiin B-ryhmän ralliautoihin kuuluu kiistatta myös Lancia Delta S4, jolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä tavanomaisen Lancia Deltan kanssa. Abarthin ja Lancian yhteistyössä valmistama peto on eräs kaikkien aikojen hurjimmista luokitusmalleista. Tämä siitäkin huolimatta, että katuversion teho oli vain 250 hevosvoimaa.Tuo lukema oli varsin kunnioitettava 80-luvulla, mutta sanan ”vain” käyttö johtuu kilpaversion lukemista. Rallikäytössä tehoa oli virallisesti noin 500 hevosvoimaa ja siitä puristettiin aina hieman lisää, kunnes lopulta koneesta otettiin irti noin 700 hevosvoimaa.Tämä moottori oli Claudio Lombardin suunnittelema 1,8-litrainen nelisylinterinen, joka oli varmuuden vuoksi varustettu sekä mekaanisella ahtimella että turboahtimella. Varmuus tarkoitti tässä tapauksessa luonnollisestikin varmuutta riittävästä tehosta eikä niinkään luotettavuudesta. Renkaiden sutimista hallittiin kaasupolkimella.Tämä siitäkin huolimatta, että kyseessä oli samalla myös Lancian ensimmäinen nelivetoinen auto. Nelivetoisuudesta oli jo tullut käytännössä vaatimus rallissa menestymisen kannalta. S4:n Nelivetojärjestelmä jakoi 30% vääntömomentista etuakselille ja loput 70% taka-akselille.Lancia Delta S4 omaa aina myös synkän surunauhan kantamuksissaan. Se oli juuri se malli, jonka ratissa Henri Toivonen ja Sergio Cresto menehtyivät ulosajon seuraamuksena. Tämä myös välillisesti päätti koko B-ryhmän.Harri Toivosen ja Markku Alénin muistoja autosta voi lukea Moottorin vuoden 2016 Neste Rallin yhteydessä tuottamasta jutusta. Kyseistä artikkelia ei kannata jättää lukematta - siinä määrin upeita anekdootteja se sisältää.B-ryhmän jälkeenkin Lancia jatkoi menestystään. Seuranneita sääntöjä varten kesytetty Delta Integrale keräsi kuusi valmistajien maailmanmestaruutta peräkkäin 1987-1992 ja noista neljänä myös kuljettajien maailmanmestaruuden. Uskomattomasti myös Lancia Delta HF Integrale Evoluzione 'Martini 5' kaupattiin (120 000 euron hintaan) samassa huutokauppatapahtumassa näiden kolmen juttusarjassa esitellyn Lancian kanssa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLancia Delta S4 Stradale – RM Sotheby’sHyvin alkuperäisessä asussaan myyty Lancia Delta S4 Stradale on läpikotaisin huollettu heinäkuussa 2018. Punertava maalipinta ”Rosso” luo yhdessä vaaleanruskean Alcantara-verhoilun kanssa lähes ylellisen tunnelman tähän upeakuntoiseen luokitusmalliin. Alkuperäiset ohjekirjat, muut paperit ja työkalusarja ovat säilyneet auton matkassa.Luokituksen täyttämiseksi katuautoja, eli Delta S4 Stradale –mallia, tuli valmistaa 200 kappaletta. Yhtään ylimääräistä yksilöä ei Lancia kuitenkaan valmistanut. Tästä huolimatta myyminen tuotti tuskaa. Joitain yksilöitä oli myymättä vielä 90-luvun loppupuolellakin. Kuvienkin perusteella tämä tarjolla ollut vuoden 1985 Delta S4 Stradale on melkoinen aikakapseli. Sillä on ajettu ainoastaan 2 196 kilometriä sen yli 30-vuotisen historian aikana. Nykyisen omistajan mukaan auton on myyty uutena Italiaan, josta sen kiertänyt Ranskan ja Saksan kautta takaisin saapasmaahan nykyiselle omistajalleen.Hinta-arvio oli noin puolen miljoonan euron tuntumassa, mutta halukkaille on valitettavasti kerrottava tämän auton jo menneen kaupaksi perjantaina 12.4. Essenin huutokaupassa numerolla 257. Myyntihinnaksi muodostui lopulta lähes käsittämätön 1 040 000 euroa. Ensi kerralla lupaamme Huutokauppahelmet -juttusarjan käsittelevän jotain aivan muuta kuin Lancian rallimalleja.Teksti: Henri Posa, Kuvat: RM Sotheby's. Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro ’86 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G6 – kiinalaisista sähköyrittäjistä kaikkein tuorein haluaa vedota ostajiin teknologiallaan 31.1.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Tesla Model Y ”Juniper” – myyntitykin uudistukset konkreettisesti nähtävillä 28.1.2025 Ajoneuvot Dacian suurin ja komein eli Bigster tulee ennakkomyyntiin 28 399 euron alkaen-hinnalla 27.1.2025 Ajoneuvot Tesla Model Y ”Juniper” on nyt tilattavissa Suomessakin – toimitukset käyntiin maaliskuussa 25.1.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Loistelias Mazda Eunos Cosmo ’91 Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla