30.3.2019 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Lancia Stratos HF Stradale Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lancia Stratos on kolme maailmanmestaruutta saavuttanut ralli-ikoni. Se on itse asiassa ensimmäinen nimenomaisesti rallia varten suunniteltu ja valmistettu auto. Lancia Stratos HF on 70-luvun ralli-ikoni. Se muutti koko moottoriurheilun olemalla ensimmäinen ralliautoksi alusta asti suunniteltu työkalu aikana, jolloin vielä ajettiin muokatuilla tuotantoautoilla. Tämä ajanjakso oli vain hieman ennen B-ryhmän aikakautta. Lancia kehitti Stratoksen yhteistyössä Bertonen kanssa. Muodoista vastasi Marcello Gandini, joka on tunnettu myös esimerkiksi Lamborghini Miuran piirtämisestä. Lancia Stratos esiteltiin Torinon autonäyttelyssä 1971. Stratos rakennettiin teräsmonokokin ympärille ja esimerkiksi ovet ovat lasikuitua. Bertone valmisti korit Grugliascon tehtaalla, josta ne toimitettiin Lancian tehtaalle Borgo San Paoloon, Torinoon loppukokoonpanoa varten. Moottori on peräisin Ferrari 246 Dinosta eli kyseessä on 2,4-litrainen V6, joka asennettiin poikittain auton keskelle kuljettajan ja kartanlukijan taakse. Ilmeisesti Enzo Ferrari lupautui toimittamaan moottorin vain pitkin hampain pelätessään Lancian luomuksen jättävän Dinon varjoonsa. Jälkikäteen voitaneen todeta juuri näin käyneen. Lancia sitoutui rakentamaan tätä katuautoksi naamioitua rallitykkiä Group 4 luokituksen mukaiset 500 yksilöä. Koomisesti luokitus ei teknisessä mielessä vaatinut 500 auton tuotantoa, vaan riittävästi koreja ja komponentteja niiden valmistamista varten. Tämä tuli suorittaa 24 kuukauden ajanjakson sisällä. Arvioiden mukaan Lancia valmisti kaiken kaikkiaan 492 Stratosta. Tuo hieman vajaa 500 Stratosta ei kuitenkaan valmistunut lähellekään mainitun ajanjakson sisällä. Tuotanto alkoi heinäkuussa 1972, mutta vuoden 1974 loppuun mennessä oli saatu valmiiksi ainoastaan 183 yksilöä. FIA kuitenkin päätti lokakuussa 1974 luokitusvaatimusten täyttyneen ja (ällöttävän kliseisesti) loppu on historiaa. Lancia Stratos saavutti rallin maailmanmestaruuden kolmena vuonna peräkkäin. Rallidebyyttinsä Stratos suoritti prototyyppinä jo marraskuussa 1972 Korsikan rallissa ja seuraavan vuoden puolella sillä voitettiin jo sekä Espanjassa että Ranskassa. Mestaruudet tulivat vuosien 1974-1976 välillä. Sen kompakti koko, poikkeuksellinen ketteryys ja tehokas V6-moottori teki siitä pitelemättömän kulkineen sopivissa käsissä. Pitää muistaa, että Stratos saavutti yksityistallien käytössä voittoja vielä 1980-luvun puolellakin. Tämä on melkoinen suoritus rallissa lähes kymmenen vuotta mallin julkaisun jälkeen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lancia Stratos HF Stradale – RM Sotheby’s Tämän viikon Huutokauppahelmi on 323. Ilmeisesti 492:sta koskaan valmistetusta Lancia Stratoksesta. Autolla on ollut kolme omistajaa ja mittarilukema näyttää edelleen maltillisesti alle 12 000 kilometriä. Entisöimätön yksilö on upeassa kunnossa ja myynti-ilmoituksen arvion perusteella jopa eräs kaikkein hienoimmista Stratos -yksilöistä. Alkuperäiset paperit, työkalusarja ja tunkki on tallella ja auto on ilmeisesti toimitettu jo tehtaalta ilman katolle sijoitettavaa ilmanohjainta. Samoin sekä maalipinta että sisätilat ovat oletettavasti alkuperäisiä. Erityisesti istuimet ovat poikkeuksellisen hienossa kunnossa, sillä tavallisesti aika on tässä vaiheessa jo jättänyt jälkensä Alcantaraan. Tämän auton runkonumero vastaisi Lancian arkistojen perusteella Bertonen koria numero 397 ja samalta pohjalta myös muut tiedot täsmäävät. Ulkoväriksi on merkitty ”Azzurro”, matoiksi ”Sereno”, istuimiin musta Alcantara sekä kuppi-istuinten runkoon, kojelautaan ja ovipahveihin musta väri. Mallimerkinnän ”Stradale” tarkoittaa kadulle tarkoitettua luokitusmallia, jonka massa oli noin 980 kilogrammaa eli sata kiloa kilpaversioita enemmän. Tämä kyseinen kori on lähtenyt Bertonen tehtaalta 21. lokakuuta vuonna 1974 ja Lancia sai auton kokoonpanon valmiiksi noin 12 viikkoa myöhemmin 9. tammikuuta 1975. Auto myytiin Palermoon ja sai rekisteritunnuksen PA 421048. Auto säilyi ensimmäisellä omistajallaan peräti 30 vuotta ennen kun se myytiin eteenpäin maaliskuussa 2005. Noin 10 vuotta myöhemmin auto päätyi nykyiselle omistajalleen, joka huutokauppaa auton nyt Essenissä. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Peter Singhof/RM Sotheby's. Lue lisää Kaikki artikkelit 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten – kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 10.10.2026 Huutokauppahelmet Kumman ottaisit mieluummin, Ayrton Sennan Honda NSX:n vai kuningatar Elisabet II:n Bentley Mulsannen? 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 3.10.2026 Huutokauppahelmet Kun Maserati Quattroportesta tehdään paloauto, sammutustykki ei ole edes sen suurin identiteettikriisi 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 1.10.2026 Ajoneuvot Maailman kaunein auto 2021 ja hämäläinen metsä ottivat toisistaan mittaa – kumpi voitti? 30.9.2026 Ajoneuvot Tila-autojen uusi, erikoinen tuleminen jatkuu Hyundai Starian muodossa – saako olla käytännöllinen 9-paikkainen, ylellinen 7-paikkainen vai pakettiauto? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?