30.3.2019 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Lancia Stratos HF Stradale Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Lancia Stratos on kolme maailmanmestaruutta saavuttanut ralli-ikoni. Se on itse asiassa ensimmäinen nimenomaisesti rallia varten suunniteltu ja valmistettu auto. Lancia Stratos HF on 70-luvun ralli-ikoni. Se muutti koko moottoriurheilun olemalla ensimmäinen ralliautoksi alusta asti suunniteltu työkalu aikana, jolloin vielä ajettiin muokatuilla tuotantoautoilla. Tämä ajanjakso oli vain hieman ennen B-ryhmän aikakautta. Lancia kehitti Stratoksen yhteistyössä Bertonen kanssa. Muodoista vastasi Marcello Gandini, joka on tunnettu myös esimerkiksi Lamborghini Miuran piirtämisestä. Lancia Stratos esiteltiin Torinon autonäyttelyssä 1971. Stratos rakennettiin teräsmonokokin ympärille ja esimerkiksi ovet ovat lasikuitua. Bertone valmisti korit Grugliascon tehtaalla, josta ne toimitettiin Lancian tehtaalle Borgo San Paoloon, Torinoon loppukokoonpanoa varten. Moottori on peräisin Ferrari 246 Dinosta eli kyseessä on 2,4-litrainen V6, joka asennettiin poikittain auton keskelle kuljettajan ja kartanlukijan taakse. Ilmeisesti Enzo Ferrari lupautui toimittamaan moottorin vain pitkin hampain pelätessään Lancian luomuksen jättävän Dinon varjoonsa. Jälkikäteen voitaneen todeta juuri näin käyneen. Lancia sitoutui rakentamaan tätä katuautoksi naamioitua rallitykkiä Group 4 luokituksen mukaiset 500 yksilöä. Koomisesti luokitus ei teknisessä mielessä vaatinut 500 auton tuotantoa, vaan riittävästi koreja ja komponentteja niiden valmistamista varten. Tämä tuli suorittaa 24 kuukauden ajanjakson sisällä. Arvioiden mukaan Lancia valmisti kaiken kaikkiaan 492 Stratosta. Tuo hieman vajaa 500 Stratosta ei kuitenkaan valmistunut lähellekään mainitun ajanjakson sisällä. Tuotanto alkoi heinäkuussa 1972, mutta vuoden 1974 loppuun mennessä oli saatu valmiiksi ainoastaan 183 yksilöä. FIA kuitenkin päätti lokakuussa 1974 luokitusvaatimusten täyttyneen ja (ällöttävän kliseisesti) loppu on historiaa. Lancia Stratos saavutti rallin maailmanmestaruuden kolmena vuonna peräkkäin. Rallidebyyttinsä Stratos suoritti prototyyppinä jo marraskuussa 1972 Korsikan rallissa ja seuraavan vuoden puolella sillä voitettiin jo sekä Espanjassa että Ranskassa. Mestaruudet tulivat vuosien 1974-1976 välillä. Sen kompakti koko, poikkeuksellinen ketteryys ja tehokas V6-moottori teki siitä pitelemättömän kulkineen sopivissa käsissä. Pitää muistaa, että Stratos saavutti yksityistallien käytössä voittoja vielä 1980-luvun puolellakin. Tämä on melkoinen suoritus rallissa lähes kymmenen vuotta mallin julkaisun jälkeen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lancia Stratos HF Stradale – RM Sotheby’s Tämän viikon Huutokauppahelmi on 323. Ilmeisesti 492:sta koskaan valmistetusta Lancia Stratoksesta. Autolla on ollut kolme omistajaa ja mittarilukema näyttää edelleen maltillisesti alle 12 000 kilometriä. Entisöimätön yksilö on upeassa kunnossa ja myynti-ilmoituksen arvion perusteella jopa eräs kaikkein hienoimmista Stratos -yksilöistä. Alkuperäiset paperit, työkalusarja ja tunkki on tallella ja auto on ilmeisesti toimitettu jo tehtaalta ilman katolle sijoitettavaa ilmanohjainta. Samoin sekä maalipinta että sisätilat ovat oletettavasti alkuperäisiä. Erityisesti istuimet ovat poikkeuksellisen hienossa kunnossa, sillä tavallisesti aika on tässä vaiheessa jo jättänyt jälkensä Alcantaraan. Tämän auton runkonumero vastaisi Lancian arkistojen perusteella Bertonen koria numero 397 ja samalta pohjalta myös muut tiedot täsmäävät. Ulkoväriksi on merkitty ”Azzurro”, matoiksi ”Sereno”, istuimiin musta Alcantara sekä kuppi-istuinten runkoon, kojelautaan ja ovipahveihin musta väri. Mallimerkinnän ”Stradale” tarkoittaa kadulle tarkoitettua luokitusmallia, jonka massa oli noin 980 kilogrammaa eli sata kiloa kilpaversioita enemmän. Tämä kyseinen kori on lähtenyt Bertonen tehtaalta 21. lokakuuta vuonna 1974 ja Lancia sai auton kokoonpanon valmiiksi noin 12 viikkoa myöhemmin 9. tammikuuta 1975. Auto myytiin Palermoon ja sai rekisteritunnuksen PA 421048. Auto säilyi ensimmäisellä omistajallaan peräti 30 vuotta ennen kun se myytiin eteenpäin maaliskuussa 2005. Noin 10 vuotta myöhemmin auto päätyi nykyiselle omistajalleen, joka huutokauppaa auton nyt Essenissä. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Peter Singhof/RM Sotheby's. Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 25.8.2026 Huutokauppahelmet Ensimmäinen huutokaupassa nähty Cadillac Celestiq osoittanee, että superharvinaisuudenkin arvo voi lähteä laskemaan kynnyksen yli ajettaessa, jos se kulkee sähköllä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja