15.6.2024

Huutokauppahelmet – Renault 5 GT Turbo ja paluu chilikauppakassien maailmaan

Kuva Collecting Cars
Renault 5 GT Turbo huutokauppa

viikon uutisiin verrattuna Renault 5:n kuumat versiot ovat jälleen pinnalla. R5 GT Turbo on hiukan vähemmän puhuttu versio tutusta taskuraketista.

Tällä viikolla esitelty Alpine A290 tekee uuden Renault 5:n aineksista ärhäkän version. Samaa kaavaa nähtiin Renault 5:n kanssa jo aiemmin, sillä kukapa ei muistaisi rajusti levitettyä alkuperäistä Renault 5 Turboa eri versioineen. Toisen polven Renault 5 ei yltänyt aivan edeltäjänsä korkeuksiin, mutta myös siitä nähtiin katurakettiversiona Renault 5 GT Turbo.

Renault 5 GT Turbo huutokauppa

Toisen polven Renault 5 oli ylipäätään leveämpi ja pidempi, lasit olivat suuremmat ja perusrakenne lainattiin sisarmalleista Renault 9 ja Renault 11. Tuolloin käynnissä olleen AMC-yhteistyön ansiosta Renault 5:n piti ottaa paikka myös AMC Pacerin korvaajana Yhdysvalloissa.

Turboahtimen ja 1,4-litraisen Cléon-työntötankomoottorin yhdistelmä ylsi 115 hevosvoiman teholukemaan (85 kW), mutta auton painaessa noin 850 kiloa ei paljoa enempääkään kaivattu. 0–100 km/h taittui alle kahdeksan sekunnin, mikä oli toki paljon repäisevämpää vuoden 1985 liikenteessä kuin nykyisin.

Renault 5 GT Turbo huutokauppa

Toisaalta turboviive ja huono käynnistyvyys lämpimällä koneella olivat ongelmia, minkä lisäksi auto oli ärhäkkä käsiteltävä. Öljynjäähdyttimen lisäksi R5 GT Turbo sai seitsemän litran lisäsäiliön bensiinille.

Alustassa Renault 5 GT Turbo madaltui 38 mm ja raideväli leveni 31 mm. Jäähdytetyt levyjarrut joka kulmassa ja nopeampi ohjaus kuuluivat asiaan.

Renault 5 GT Turbo ennätti saada vielä hiukan parannellun kakkosvaiheen mallin, ennen kuin auto jäi Clion hampaisiin.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

1986 Renault 5 GT Turbo

Ranskassa listattu Renault 5 GT Turbo on 109 222 kilometriä ajettu helmiäisvalkoinen yksilö vuodelta 1986. Auto on uutena myyty Portugaliin, mistä se on vuosien saatossa muuttanut Ranskaan. Autoa on entisöity edellisen omistajan aikana kahden vuoden projektissa, jossa jopa lasit on irroitettu uudelleenmaalausta varten. Samalla sisusta on entisöity. 1,4-litrainen turbomoottori ja viisivaihteinen vaihteisto kuuluivat entisöintiohjelmaan.

Renault 5 GT Turbo huutokauppa

Nykyisen omistajan aikana auton sähköt on uusittu ja renkaat on vaihdettu uusiin Michelin Exaltoihin. Autoon on tehty myös sisäänajohuolto moottori- ja vaihteistoremontin jälkeen.

Sisustassa Renault 5 GT Turbossa odottaa kolmipuolainen ohjauspyörä ja sporttipenkit. Matkustamo on verhoiltu uusiksi osana entisöintiä oikeita kankaita käyttäen.

Renault 5 GT Turbo huutokauppa

Auto on katsastettu helmikuussa 2024 ilman huomautuksia. Ranskalaisautojen harrastajalle ensimmäisen aallon Renault 5 GT Turbo voi olla hyvinkin sopiva lisäys kokoelmaan. Auto on listattu Collecting Cars -palvelussa ja se sijaitsee Ranskan Limouxissa.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat