14.1.2023 Ajoneuvot Huutokauppahelmet – Renault 4 GTL Sinpar 4×4 vie tipparellun seikkailemaan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Renault 4 ei juuri esittelyä kaipaa, mutta nelivetoista GTL:ää voidaan silti pitää perusmalleja toiminallisempana versiona. Vuonna 1961 esitelty Renault 4 kuuluu heittämällä automaailman klassikoihin. Tipparelluksi Suomessa ristitty kansankulkine ylsi yli kahdeksan miljoonan auton valmistusmäärään ja se pysyi tuotannossa aina vuoteen 1994 saakka. Auto syntyi vastauksena Citroënin legendaariselle 2CV-rättärille, mutta Renault pystyi hyödyntämään kilpailijansa onnistumisia ja epäonnistumisia uudemman automallin suunnittelussa.Joka tapauksessa kansanautomaisuus ja korkea valmistusmäärä tarkoittivat myös erilaisten malliversioiden kehittelyä. Nähin kuului Renault 4 GTL, joka lainasi 1,1-litraisen moottorinsa Renault 6 TL:stä. Samalla malli sai muitakin päivityksiä varustetason kunniaksi. Se muodosti myös sopivan pohjan ranskalaisen maastoautospesialisti Sinparin nelivetomallille.Renault 4:stä Sinpar teki myös GTL 4x4:n lisäksi esimerkiksi Plein Air -rantaversion, mutta se jäi toisaalta Citroënin Méharin varjoon. Latinankielen sanaparista "sine par", ilman vertauskohtaa, nimensä lainannut Sinpar sulautettiin lopulta osaksi Renaultia 1980.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy1983 Renault 4 GTL Sinpar 4x4Fiksussa käyttökunnossa oleva vuoden 1983 Renault 4 GTL Sinpar 4x4 on melko alkuperäisessä asussa oleva tulkinta arkiautosta. Auton matkamittarissa on lukema 82 319 kilometriä, mutta sen aitoutta ei taata. Alun perin Renault 4 GTL Sinpar on ollut saksalaisen Renault-liikkeen auto. Nyt auto on neljännellä omistajallaan.1,1-litraisen vesijäähdytteisen neloskoneen tehoksi kerrotaan noin 37 hevosvoimaa. Vaihteisto on nelipykäläinen ja vaihdekeppi sijaitsee kojelaudassa. Muuten autossa on GTL-versiolle tyypilliset etumaski, puskurit sekä ovien muovilistat. Myös keulan ylimääräinen ilma-aukko on GTL:n peruja. Kaksipuolainen ohjauspyörä, lämmitetty takalasi ja Philipsin radio ovat auton alkuperäisvarusteita.Auton väritys on vihreä. Maalipinta on osin maalattu uudelleen ja auton kuntoon nähden se on kohtuullisessa kunnossa. Autossa on kuitenkin lukuisia pieniä huomautettavia yksityiskohtia. Vinyyliverhoilun väri on beige ja se on hyvässä kunnossa auton käyttömäärään nähden. Takaistuinten ja aurinkosuojien väri on tosin haalistunut.Autossa ei ole tiettävästi vikoja ja sen mukana tulee ohjekirja, huoltokirja, radion ohjekirja ja Classic Analyticsin kuntotarkistus, josta auto sai arvosanan 3+.Renault 4 GTL Sinpar 4x4:n viimeisin TÜV-katsastus oli kesäkuussa 2022 ja auto läpäisi sen hyväksytysti muutamilla ruostetta koskevilla huomautuksilla.Saksan Karlsruhessa myytävä nelivetoinen Renault 4 on listattuna Collecting Cars -huutokauppapalvelussa.Lähde ja kuvat: Collecting Cars Teksti: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 26.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Porsche 959 ’Speedster’ 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous