29.8.2023 Ajoneuvot Hyundai on kasaamassa supertiimiä ensi kaudelle rallin MM-sarjaan! Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Korealaisvalmistaja panostaa ralliin enemmän kuin koskaan aiemmin. Paperilla Hyundain rallitiimistä on tulossa erittäin vahva kaudelle 2024. Vaikka neuvottelut Kalle Rovanperän kanssa eivät tuottaneet odotettua tulosta, on moni muu huippukuljettaja sanomassa kyllä. Jotta voi ymmärtää nykytilanteen, on tunnettava historia. Näin on myös Hyundain kohdalla, sillä tiimi on ollut mukana sarjassa jo kymmenen vuotta, mutta merkillä ei ole vielä koskaan voitettu kuljettajien mestaruutta, eikä näin ollen myöskään tuplamestaruutta, jollaiseen Toyota on pystynyt vuosina 2021 ja 2022. Etenkin viime kausi näytti Hyundain kohdalla lopun alulta. Tiimi pääsi viime hetkillä mukaan Rally1-aikakaudelle, sillä uusien sääntöjen mukaisen auton rakentaminen oli jäänyt viime tinkaan. Itse asiassa, tiimi aloitti testaamisen jo toukokuussa 2021, ensimmäisenä kaikista tiimeistä, mutta joutui rypistämään suunnitelmansa roskikseen syksyllä. Tahtotilan epäiltiin olevan kiikun kaakun, sillä tiimipäälliköksi nostettiin sisäisellä siirrolla henkilöstöpuolella täysin noviisi Julien Moncet. Ranskalainen oli aivan liian kiltti ja päätöksiin kykenemätön, ja tulokset sen mukaisia. Sen seurauksena Hyundai menetti johtotähtensä Ott Tänakin, kun virolainen turhautui tiimin saamattomuuteen. Hyundailla on voitettu merkkimestaruus vuosina 2019 ja 2020, mutta ei lainkaan kuljettajien mestaruutta. Nyt merkki janoaa ensimmäistä tuplapottiaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Teknistä osaamista Ryhtiliike muhi kuitenkin pinnan alla. Nykyisen Rally1-auton suunnitellut Christian Loriaux oli jo tiimissä, joten belgialainen tekniikkanero loi pohjaa paremmalle tulevaisuudelle. Tason nostatus jatkui nykyisen tallipäällikkö Cyril Abiteboulin palkkaamisella kuluvan vuoden tammikuussa. Kesän alussa mukaan hyppäsi rallimaailman kovimmaksi tekniseksi osaajaksi arvioitu Francois-Xavier "FX" Demaison sekä formula ykkösistä siirtynyt Austin O`Brien. Nämä siirrot ovat jo faktaksi todettavia asioita. Työ kulisseissa jatkuu entistä kovemmin, eikä rajoitu pelkästään tekniseen henkilökuntaan. Seuraavaksi etsinnässä on alan parhaimmat rattimiehet. Todennäköisintä on, että mikäli Ott Tänak vain haluaa jatkaa uraansa, on edessä paluu Hyundaille. Tiimi on uusiutunut siinä määrin, että enää Tänak ei näe punaista epäjärjestyksestä ja sähellyksestä. Autotehtaan pääkonttorista on yksinkertaisesti lyöty niin paljon nappulaa tiskiin, että voittava tiimi saadaan kasattua. Se kertoo yhden automerkin osalta paljon positiivista rallin MM-sarjasta. Maailmanmestaruuden voittaminen on yhä kova juttu merkin imagolle ja tunnettuudelle. Voi vain toivoa, että muutkin autotehtaat alkaisivat nähdä asian samoin, mutta merkkejä siitä ei toistaiseksi ole. Ott Tänak olisi luonnollinen valinta Hyundain ykköstähdeksi. Vuoden 2019 maailmanmestarin osaavissa käsissä merkki saattaisi päästä tavoitteisiinsa. Mitä Hyundain jättipanostus sitten tarkoittaa Toyotan kannalta? Toyota on seitsemän mukanaolovuotensa aikana ollut Hyundain niskan päällä paria poikkeusta lukuun ottamatta. Vain Andrea Adamon ollessa tallipäällikkönä Hyundai kykeni merkkimestaruuteen, kun tiimi käytti erilaista henkilöstöjohtamista ja kaikki kipeätkin keinot tavoitteen saavuttamiseksi. Kyse on jatkossakin vain kahden tiimin kaupasta, vaikka M-Sport yrittääkin pyristellä päätä pidempiä kilpakumppaneitaan vastaan. Kuljettajarumba alussa Hopea kahden kilpailijan turnauksessa on yhtä arvokas kuin nyrkkeilyottelussa - toiselle se joka tapauksessa ojennetaan. Niinpä Hyundai ei aio enää jatkossa jäädä lehdelle soittelemaan, vaan haalii itselleen kokoonpanon, jolla Toyota on nujerrettavissa. Käytännössä se tarkoittaa ryöstöretkeä muihin tiimeihin. Ei olisi lainkaan tavatonta, vaikka Hyundai pistäisi lähes koko kuljettajakatraansa uusiksi viime hetkellä. Esapekka Lapin (oik.) työtilanne vaikuttaa turvatulta myös jatkossa. Tallipäällikkö Cyril Abiteboul on väläytellyt Lapin roolin kasvattamisesta, sillä tällä kaudella Lappi joutui nöyrtymään joka kerta Thierry Neuvillen edessä. Teemu Sunisen sopimus tiimin "nuorisojäsenenä" säilyy entisellään ja hän saa jakaa auton toisen kuljettajan kanssa. Näillä näkyminen auton tulee jakamaan Sébastien Ogier, joka on jo kahden vuoden ajan tyytynyt osaohjelmaan. Oletettavaa on, että Suninen ja Ogier jakavat tiimin neljättä, koko kauden mukana olevaa autoa, joten mukaan saadaan myös kolmas täysipäiväinen kuljettaja. Tähän tehtävään tarjolla on vain Tänak. Se jättää Thierry Neuvillen ja Esapekka Lapin melko turvalliseen asemaan, sillä heidän ei tarvitse väistyä kenenkään tieltä. Ainut kysymysmerkki jää leijumaan Neuvillen ylle, sillä mies on palvellut Hyundaita koko huippu-uransa. Mestaruus on jäänyt saavuttamatta, eikä Hyundai kykene tarjoamaan hänelle enää mitään uutta. Syksyn kovin yllätyssiirto voisikin kohdistua näin ollen siihen, mikäli Neuville vaihtaisi päikseen paikkaa vaikkapa Elfyn Evansin kanssa. Molemmat saisivat tiiminvaihdosta uutta puhtia uralleen, joka tuntuu kehityksen osalta jämähtäneen hiekkaan. Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.4.2026 Ajoneuvot Dramaattinen Rolls-Royce Project Nightingale – miljoonien arvoinen taideteos pyörillä, nimetty työntekijöiden asunnon mukaan 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 20.4.2026 Esittely Sähköinen Mercedes-Benz C-sarja on kuin matala GLC, mutta taustapeilissä kuumottaa CLA 19.4.2026 Ajatuksia autoista Euroopassa ei hyvä heilu, jos kiinalaiset koskaan lukevat Dacian ja Škodan pelikirjaa 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 19.4.2026 Klassikko Koeajo 75 vuoden taakse: kyllä herra Kapitän – eli kun Opel haastoi BMW:n ja Mercedeksen 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 20.4.2026 Laivat Muistatko aikaa, jolloin tämä väkivahva laiva vei automatkailijat suoraan Helsingin länsisatamasta Saksan Rostockiin? 18.4.2026 Koeajo 2222 kilometriä sähköllä – tällaiseen sähköautojen uusi sukupolvi pystyy 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa