27.10.2024 Ajoneuvot International Scout on automaailman seuraava henkisen paluun tekijä – tällä kertaa tosin Volkswagenin siiven alla Teksti Benjamin Helander Kuva Scout Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Eräs nykyaikaisen maasturin edelläkävijöistä on nyt saanut uudelleentulkinnan sähköisen SUV:in ja avolavan muodossa. International Harvester saattaa tuoda monille lukijoista ensimmäisenä mieleen raskaat työkoneet ja maatalouskoneet, mutta on merkillä toki historiansa myös autojen valmistajana. Itse asiassa sen vuodesta 1961 noin parinkymmenen vuoden ajan valmistama maastoauto nimeltä International Scout nähdään yhtenä merkittävänä tekijänä nykyaikaisen maastoauton esiinmarssissa. Tämä tarkoittaa, että Scout oli ensimmäisiä maastoautoja, jotka kelpasivat myös esimerkiksi perheautoksi. Alkuperäistä International Scoutia tehtiin sen pitkän tuotantotaipaleen aikana niin sanottuna station wagonina, avolavana sekä avokattoisena. Näistä Volkswagen Group on uuden yhdysvaltalaisen Scout Motors -brändinsä alla herättänyt henkiin kaksi ensin mainittua korimallia sähköisinä retronelivetoina. Volkswagen-konsernilla on ollut muutaman vuoden ajan oikeus Scoutin nimeen, sillä se omistaa nykyisin International Harvesterin suoran seuraajan, Navistar Internationalin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Alkuperäisen Scoutin hengessä Scout Motors julkisti tässä vaiheessa vasta tuotantomallia lähellä (valmiusaste 85 prosenttia) olevat konseptit Scout Travelerista ja Scout Terrasta. Niiden on määrä edetä tuotantoon USA:n Kaliforniassa vuonna 2027, sikäläisenä mallivuotena 2028. Scout Motorsin mukaan sillä on ollut kunnia luoda Traveler ja Terra alkuperäisen Scoutin hengessä. Kyseessä on siis yksi lukuisista retrohengessä tehdyistä sähköautoista, jotka ovat nykyään varsinainen muoti-ilmiö automaailmassa. Scoutin tuotekuvasto osuu myös varsin kilpailtuun luokkaan, ja muistuttaa aika tavalla Rivianin palettia. Uuden brändin ankkuroiminen tällä tavalla johonkin vankkaan ja pidettyyn parantaa varmasti sen selviytymismahdollisuuksia, mutta toki Scoutissakin kyse on paljon tunteen ja mielikuvan välittämisestä, teknisestihän tasokas sähköauto on kaukana alkuperäisen International Scoutin persoonasta. On ilman muuta myös kohtia, joissa uusi Scout ja International Scout ovat puolestaan lähellä toisiaan. Varsinkin SUV-malli Travelerin kohdalla esikuvan vankkaa olemusta sekä ihan suoria yksityiskohtia on onnistuttu vangitsemaan. Keulan musta maskipaneeli on oikein korostuksen kera vahva viittaus International Scoutiin, joka toki muuttui jonkin verran pitkän tuotantotaipaleensa aikana. Toinen päivänselvä suora viittaus esikuvaan on takasivulasien nouseva alareuna. Myös kahdessa osassa aukeava takaluukku periytyy esikuvasta. International Scoutin jalanjäljissä Scout Traveler ja Terra rakentuvat niin ikään vankan maastoauton pohjalle, tikapuurungolle. Tarkat tekniset yksityiskohdat meiltä puuttuvat vielä, mutta molempien Scout-mallien kohdalla puhutaan korkeasta maavarasta, kunnon joustovaroista, poiskytkettävistä kallistuksenvakaajista, tasauspyörästön lukoista, 35 tuuman pyöristä sekä voimakkaista puskureista, jotka ovat selkeästi erillään muusta korista. Myös veto- ja kantokykyä riittää. Scout Travelerille luvataan 3 200 kilon perävaunumassa, ja avolava Terralle vastaavasti jopa 4 500 kilon perävaunumassa. Kantavuutta kummallakin mallilla ilmoitetaan olevan 900 kilon verran. Täyssähköllä tai sarjalataushybridinä Scout Motors on ensisijaisesti sähköautobrändi, ja Traveler sekä Terra ovat kumpikin varsin kyvykkäitä sähkönelivetoja. Molemmat mallit tullaan siis tekemään aina nelivetoisina, ja vaikka lopullisia suorituskykylukemia emme näin kolme vuotta etukäteen tiedä, sähköarkkitehtuuri tulee olemaan 800-volttista ja latausteho 350 kilowattia. Lisäksi, mikä tuntuu jostain syystä olevan aina niin kovin tärkeää tällaistenkin pyörillä kulkevien kivitalojen kohdalla, kiihtyyvyyden nollasta sataan kerrotaan olevan 3,5 sekunnin luokkaa. Täyssähkömallin ohella Scout tulee tarjoamaan mallejaan myös sarjalataushybridinä, toisin sanoen range extender -polttomoottorilla. Tässä malliversiossa on siis tarvittaessa sähköä jauhamassa polttomoottori, jota Scout kutsuu juhlallisesti Harvesteriksi. Scout ei ole vahvistanut mistä Harvester tulee olemaan peräisin, mutta varsin todennäköisesti kyse tulee olemaan jostain Volkswagenin moottorista. Scouteissa on siellä täällä muutamia muitakin Volkswagenin osia, mutta ne eivät kuulemma näy ulospäin. Viimeistelty kivoilla yksityiskohdilla Mitä olisikaan retroilu ilman kivoja retroyksityiskohtia? Ei yhtään mitään, ja onneksi Scouteista niitä löytyy. Niitä löytyy jo lueteltujen ulkonäköseikkojen lisäksi eri puolilta autoa, varsinkin Traveler-mallista. Jos aloitetaan varsin ylellisen oloisesta sisustasta, siellä vastaan tulee retro värimaailma, tarkoituksellisen ilahduttavan suuri kattaus fyysisiä painikkeita sekä varsinainen retrohengen luoja, saatavilla oleva sohvamainen etupenkki, joka korvaa asiakkaan niin halutessa massiivisen keskikonsolin. Kuten mainittua, alkuperäistä International Harvesteria valmistettiin myös avomallisena. Siitä inspiroituneena Scout Motors lähtee tarjoamaan Traveleriin suurikokoista kangaskattoa, jonka se on nimennyt Cabana Topiksi. Niin ikään panoraamalasikatto on tulossa valikoimiin tuomaan valoa sisään ehkä vähän viileämmän ilmaston markkina-alueilla. Scout Motors alkaa siis valmistamaan autojaan vasta noin kolmen vuoden kuluttua, ainakin ensin USA:n markkinoille. Mitään takeita Eurooppaan tulosta ei tällä hetkellä ole, mutta on pitkälti Scoutista itsestään kiinni, haluaako se laajentua Atlantin tälle puolen. Volkswagen-jälleenmyyjät USA:ssa ovat nimittäin jo ilmaisseet syvän tyytymättömyytensä siihen, että Scout aikoo myydä autonsa asiakkailleen suoraan. Lähde: Scout Motors Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.12.2025 Ajoneuvot Volkswagen pidentää mallistonsa takuun viiteen vuoteen – syynä kuluttajien toiveet 30.11.2025 Volkswagen New Beetle Projekti: nyt syntyy Maastokupla – ostimme Volkswagen New Beetlen tonnilla 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset 28.8.2025 Ajoneuvot Suursuosikki Volkswagen T-Roc siirtyi toiseen sukupolveensa – VW haluaa uskoa tämän olevan viimeinen polttomoottoriauto, jonka se meille esittelee 9.8.2025 Ajoneuvot Volkswagen lopettaa viimeisenkin ison luksusautonsa Euroopassa – Touaregin uskotaan olevan ensi vuoden jälkeen historiaa 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 11.10.2024 Ajoneuvot Tältä näyttää uusi Volkswagen Tayron eli periaatteessa Tiguan kolmennella istuinrivillä tai 885 litran tavaratilalla 1.10.2024 Ajoneuvot Volkswagen Poloa ei enää valmisteta Euroopassa – myös Suomen-hinnastosta B-segmentin kestosuosikki on poistunut Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Museorekisteröity Toyota 4Runner V6 6.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Proace Max -retkeilyauto sopii paremmin työhön kuin lomailuun 7.2.2026 Klassikko Viimeinen Puolustaja: klassikkomaasturin laatikkomaiset muodot ja erikoisesti muriseva moottori on kiehtova yhdistelmä 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt