20.5.2024 Ajoneuvot Jaguarin ensimmäisen maasturin tuotanto loppuu 90-vuotisjuhlamalliin – niin, siis koko Jaguarin 90-vuotisjuhlamalliin Teksti Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yli kahdeksan vuotta tuotannossa ollut Jaguar F-Pace poistuu mallistosta tämän vuoden aikana. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta Jaguarin perustamisesta. Viime vuosikymmenen puolivälissä elettiin juuri sitä aikaa, kun aiemmin maasturikorimallit kaukaa kiertäneet merkit alkoivat julkistaa sellaisia kilpaa, ja kyllä se Jaguarinkin kohdalla tuntui alkuun oudolta. Jaguar sai maasturin tekemiseen kotiopettajan konsernisisar Land Roverista, ja F-Pace on itse asiassa vähän myöhemmin esitellyn Range Rover Velarin tekninen sisarmalli. F-Pace on koko olemassaolonsa ajan kuulunut luokkansa tyylikkäimpään ja makeimpaan kärkeen. F-Pace ei ole suinkaan ainoa Jaguar-malli, joka on saamassa lähtöpassit kuluvan vuoden aikana. Näin tapahtuu myös urheilumalli F-Typelle sekä sedan-malleille XE:lle ja XF:lle. Peräti neljän mallin lähdön myötä Jaguar-mallisto tulee vuoden loppupuoliskolla näyttämään äärimmäisen laihalta, sillä jäljelle on jäämässä ainoastaan kaksi mallia, kompaktimpi katumaasturi E-Pace sekä täyssähköcrossover I-Pace. Ensi vuoden puolella luvassa on mitä ilmeisimmin jälleen täydennystä, täyssähköisen neliovisen muodossa. Autonvalmistajat ovat viime aikoina joukolla peruuttaneet täyssähkösuunnitelmistaan, mutta JLR:ltä tällaista peruutusta ei ainakaan vielä ole kuultu. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy F-Pace 90th Anniversary Edition & SVR 575 Noin 330 000 kappaleen myynnillään kahdeksan vuoden aikana F-Pacesta on tullut Jaguarin historian myydyin yksittäinen malli. Voisi siis kuvitella, että kun näin merkittävä kansi suljetaan, luvassa olisi mallikohtainen final edition erikoisherkuilla. Sen sijaan saammekin merkin ensi vuonna koittavia pyöreitä nimellisesti juhlistavan mallin, johon on koottu paljon herkkuja pääasiassa F-Pacen jo olemassaolevasta lisävarusteluettelosta. 90th Anniversary Edition perustuu R-Dynamic -teemaan, ja se tulee saataville kevythybridi- ja lataushybridivoimalinjojen yhteyteen. Onhan F-Pacelle suotu toki toinenkin erikoiserä, SVR 575, jossa lukuarvo kertoo kaiken oleellisen Jaguarin viimeisen 5,0-litraisen V8-voimanlähteen viimeisestä karjaisusta. Lähde: Jaguar Lue lisää Kaikki artikkelit 28.5.2026 Ajoneuvot Espoon uusi JLR-showroom on jatkossa ainoa paikka Suomessa, josta voi ostaa uuden Jaguarin 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: ”Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän” 15.3.2026 Ajoneuvot Kävimme kurkkaamassa Solihullissa Range Roverin tuotantolinjalle sekä historialliseen museorakennukseen 1.2.2026 Klassikko Jaguar Land Rover Classic Works: maailman hienoimpien kissojen hoitokoti 1.8.2025 Ajoneuvot Uusi tyyli, uudet ostajat ja yli 100 000 euron hinta – Jaguar nollaa koko brändinsä 30.3.2025 Ajatuksia autoista Mitä välivuoden jälkeen Jaguar: haastattelussa toimitusjohtaja Rawdon Glover 28.3.2025 Klassikko Vuoden 1961 Geneven perintö: ainutkertainen ja alkuperäinen Jaguar E-Type 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 6.12.2024 Ajoneuvot Jaguar Type 00 -konsepti on erinomainen alku autonvalmistajalle, joka ei valmista tällä hetkellä käytännössä lainkaan autoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 30.8.2026 Sähköautot Miksi laivoilla ei ladata sähköautoja? 30.8.2026 Käyttötesti Paljastuiko Toyota C-HR:n matkamittarivirhe viimeisimmässä toimintamatkatestissä? 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 25.8.2026 Huutokauppahelmet Ensimmäinen huutokaupassa nähty Cadillac Celestiq osoittanee, että superharvinaisuudenkin arvo voi lähteä laskemaan kynnyksen yli ajettaessa, jos se kulkee sähköllä 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään