20.1.2017 Matkailu Kaksin kulkureina – Caravan- ja Matkamessut käyntiin Messukeskuksessa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Caravan- ja Matkamessut starttasivat tänään Helsingin Messukeskuksessa reissaamisesta haaveilevien riemuksi. Turun Caravan Shown tomut on karistettu taakse, sillä nyt vuorossa ovat reissaamisen tuplamessut Helsingissä: Caravan- ja Matkamessut 2017 starttasivat tänään Messukeskuksessa tien päälle halajavien riemuksi. Viime vuonna samalla lipulla ihmeteltävä tapahtumakokonaisuus keräsi noin 67 000 kävijää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kauppa käy karavaaneissa Caravan-messujen aluksi Matkailuajoneuvotuojien toiminnanjohtaja Antti Siljamäki kertoi yleiskuvan alan tilanteesta. Suomessa matkailuajoneuvojen myynti oli viime vuonna selkeässä nousussa (1 482 yksikköä, +6,4%), mutta tahti on selkeästi muun Euroopan matkailubuumia rauhallisempaa. Ylipäätäänkin rauhallisemman kaupankäynnin lisäksi tähän vaikuttaa matkailuvaunujen myynnin melko jyrkkä lasku Suomessa (-8,7%), sillä suomalaiset ovat siirtyneet voimakkaammin matkailuautojen ostajiksi. Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki oli tyytyväinen alan kehitykseen. Oman ongelmansa suomalaisen karavaanikauppaan tekee muun Euroopan voimakas myyntibuumi, jonka takia useat valmistajat joutuvat myymään eioota tai tarjoamaan pitkiä toimitusaikoja. Tilanne on hiukan parantunut erilaisten varustepakettien myötä, eli tiettyjä vakiokokoonpanoja on saatavissa kesälläkin melko nopeasti. Mikäli matkailuauton tai -vaunun haluaa kuitenkin tilata yksilöllisin lisävarustein, joutuvat ostajat odottamaan mallivuotta 2018 jo näin tammikuussa. Myyntitilastojen kärjestä löytyvät matkailuautoissa Adria Matrix M 600-sarjan mallit (670 SL yhteensä 55 kpl, 650 SF yhteensä 23 kpl), jotka erottuvat muista myyntikärjistä nostovuoderakenteellaan. Matrixien väliin kiilaa 29 kappaleen myynnillään Knaus R16. Voimakkaat suosikit näkyvät myös vaunumyynnissä: pieni Poksi N126 pitää ykkössijaa 38 yksikön myynnillä, mutta seuraavat sijat kuuluvat Hobbyn keski- ja isokokoisille vaunuille. Messuilla uutuuksina on nähtävissä ainakin ensiesittelyssä oleva LMC Style 450E, suomalaisten toiveiden mukaan rakennettu Hobby 660 WFC sekä Suomessa uusi matkailuautomerkki Rimor, jolta esillä on Koala Elite 722. Matkalle mielii moni Saatte arvata mistä Ähtärissä oltiin innoissaan. Naapurihallissa reissuun mieliviä houkuttelevat Matkamessujen osastot, joissa esiintyvät erilaiset matkakohteet Ähtäristä Ugandaan. Matkamessuilla on tänä vuonna 921 näytteilleasettajaa 86 eri maasta, joten travellausvinkkejä löytyy laidasta laitaan. Uusina maina messuilta löytyvät Kamerun, Filippiinit, Tadžikistan sekä Qatar. Yhdysvalloista puolestaan ensimmäistä kertaa esittäytyy Alaskan osavaltio. Messujen tämän vuoden partnerimaana on näyttävästi esillä oleva Turkki, joka näyttäytyy lavaohjelmien puheenvuoroissa erityisesti aktiivilomaa kaipaavien matkakohteena. Messuosastoilla ja lukuisilla ohjelmalavoilla kuullaan muun muassa matkailutoimittaja Hannu Tuomisen Suomen kiinnostavia lähimatkakohteita ja yllättävimpiä aarteita. Kotimaan matkailuun kannustavat myös messujen Ruokaretki Suomeen -alueen näytteilleasettajat. Suomea puolestaan ulkomaille vievät Nordic Bloggers' Experience -ohjelman vaihtoblogaajat ja -tubettajat. Lukuisten matkakohteiden edustajien lisäksi messuilta löytyvät muun muassa kysymyksiin vastaavat ulkoasiainministeriö, Tulli sekä uutta Autoillen Eurooppaan -opasta esittelevä Autoliitto. Messukeskuksen uudella lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksella voi muuten bongata katonrajasta muun muassa jättimäisen valaan, kunhan vain muistaa osoittaa kännykän kameralla katossa roikkuvia hieroglyfejä. Matkailutrendeissä kotimaa on tuttuun tapaan vahva, sillä peräti kolme neljästä suomalaisesta ilmoitti Matkamessujen teetättämässä gallupissa matkustaneensa Suomessa viime vuonna. Vastaajista 58% kertoi käyneensä ulkomailla, kohteiden ollessa tuttuja suosikkeja eli Eurooppa (63%), Baltia (46%) ja Pohjoismaat (42%). Keskimäärinen suomalainen teki 4,6 lomamatkaa viime vuoden aikana. Kotimaassa suosituimmat matkatyypit olivat matkat sukulaisten tai ystävien luo (39%), automatkat (35%), kaupunkilomat (31%) sekä klassinen ajanvietto loma-asunnossa (25%). Ulkomailla matkat kohdistuivat yleensä kaupunkeihin (36%), rannoille (20%) tai risteilyille (22%). Caravan-messut & Matkamessut 2017 20.–22.1.2017 Helsingin messukeskuksessa. Avoinna: pe klo 10–20, la ja su klo 10–18 Liput ovelta: aikuiset 18€, lapset 7-15v. & erikoisryhmät 11€, perhelippu (2 aikuista, alle 16v. lapset) 39€. Liput netistä: aikuiset 16€, lapset 7-15v. & erikoisryhmät 10€, perhelippu (2 aikuista, alle 16v. lapset) 36€. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 8.2.2026 Matkailu Suomessa on pitkät lasin puhaltamisen perinteet, mutta Böömissä sitä vasta osataankin 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: turbo sähköautossa – voiko tämä olla totta? 7.2.2026 Lentokoneet Stereotypioille kyytiä - latinot vastasivat jälleen maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä ja lentoasemista 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 8.2.2026 Ajatuksia autoista Sivuluisut järven jäällä talven kohokohtana – miten jääratoja saataisiin Suomeen enemmän? 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista? 1.2.2026 Koeajo Koeajo: Toyota Hilux Double Cab 4WD 2.8D GR Sport II – ei-huomaamaton työjuhta 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt