8.7.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Rallisankari farmarivaatteissa on absurdi ajatus. Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon on pieni sivuluisu rallisankarin polulla. Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon on hauska sivuluisu rallisankarin poluilla. Yhtiö valmisti pienen erän farmarikoria perinteisesti sedanina tunnetusta Evolution mallisarjasta. Vain arviolta 2500 Wagonia valmistui tuotantolinjalta. Rallipoluilta periytyvä Evolution sai yhdeksännessä polvessa myös farmariversion, joka jäikin lopulta hyvin harvinaiseksi. Nyt on muutenkin hyvä hetki muistella Mitsubishin kulta-aikaa rallin parissa. Mitsubishin ralliautolla voitettiin henkilökohtainen maailmanmestaruus viimeksi vuonna 1999 eli kaksikymmentä vuotta takaperin. Maailmanmestari oli tietenkin neljättä kertaa peräkkäin juhlinut Tommi Mäkinen ja saman miehen johdolla tuotiin myös edellinen Mitsubishin merkkimestaruus vuotta aiemmin. Autointoilijoiden harmiksi Mitsubishin moottoriurheilusta vastannut RalliArt kutisti toimintansa merkittävästi vuonna 2010. Vuonna 2015 lopetettiin myös Lancer Evolution -malliperhe. Nämä jättivät suuren aukon moottoriurheilussa, ja erityisesti rallissa, menestyneen merkin portfolioon. Mahdollista tulevaa Lancer Evolution -perhettä odotellessa on hyvä sukeltaa historian tarjonnan pariin. Hetki on myös sinällään hyvä, että saimme vasta lukea Mitsubishin mahdollisesti suunnittelevan sittenkin jatkoa Lancer Evolution -mallistolle. Toivottavasti hieno nimi saa kunnioittavamman jatkon kuin urheiluauton mallimerkintänä aiemmin tunnettu Eclipse. Tulevaisuutta on hyvä toivoa, mutta historia ei enää muutu ja viikon Käytetty erikoisuus kumpuaa jälkimmäisestä. Viikon Käytetty erikoisuus on 145 500 kilometriä ajettu Japanista tuotu Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Mitsubishi Lancer Evolution IX Wagon Vuoden 2005 Mitsubishi Lancer Evolution IX GT Wagon on takuulla kelpo auto juttusarjaan. Mittarilukemaksi on ilmoitettu 145 500 kilometriä ja Japanista tuotu auto sijaitsee Suomessa. Auto on tuotu jo viime vuoden puolella, tuontivero on maksettu ja keulilta löytyvät kotimaiset kilvet. Manuaalivaihteisto on iso osa tämän harvinaisuuden lumoa. Mainitaan manuaalivaihteisto heti alkuun, sillä se on suuri myyntivaltti tämän auton tapauksessa. Myynti-ilmoituksessa mainittu GT -varustelu tarkoittaa kuutta vaihdetta kuljettajan hämmennettäväksi. Ilmeisesti vain noin viidennes Wagoneista on varusteltu käsivalintaisella vaihteistolla. Nelivetojärjestelmä on pääosin vastaava kuin porrasperäisessä, mutta farmari on toteutettu hieman perinteisemmin ilman Active Yaw Control -ominaisuutta. Voimaa sisä- ja ulkopyörälle antureiden asennon mukaan ohjaavan AYC-toiminnon selittäminen vaatisi oman juttunsa, joten jätämme sen toiseen kertaan tästä yksilöstä puuttuvana ominaisuutena. Tästä autosta löytyvän Mitsubishin ACD-nelivetojärjestelmän kyvykkyyttä ei silti tarvitse epäillä. Moottorina on lähes itsestään selvästi kaksilitrainen turboahdettu nelisylinterinen 4G63 varustettuna muuttuvalla venttiilinajoituksella (MIVEC). Tehoksi on edelleen ilmoitettu Japanin rajoituksia mukaileva 280 hevosvoimaa, vaikka todellisuudessa sitä saattaa olla enemmänkin. Vääntölukema 400 newtonmetriä on joka tapauksessa vähintään kunnioitettava. Emme vaivaudu tällä kertaa höpisemään turhaan hopeisesta väristä tai upein istuimin varustetusta varsin muovisesta sisustasta, sillä ne ovat sivuseikkoja. Varustelusta on lähinnä mainittava lisämittarit, säädettävä Blitz ZZ-R alusta sekä Advan RG2 -takovanteet. Asiakkaan lukuun myytävän yksilön muutoksista joko pitää tai ei. Tavaratilaan voi nakata vaikka lastenvaunut, kunhan huolehtii riittävästä kiinnityksestä. Mitsubishi Lancer Evolutionin on sanottu olevan todellisilla teillä lähes nopein mahdollinen auto. Tämä johtuu puhtaan tehon lisäksi muun muassa jousituksen säädöistä, nelivetoisuudesta, maavarasta ja auton suhteellisesta kapeudesta. Nyt sellaiseen voi lastata lastenvaunut. Teksti: Henri Posa; Kuvat: Tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 6.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: superautojen ikoni Lamborghini Countach 5000 QV ’88 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 3.4.2026 Autoilu Kauanko auton tulee kestää? Kuka maksaa korjauskulut? 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita