23.3.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: moderni retroklassikko Toyota WiLL Vi ’99 Teksti Antti Kautonen Kuva KBC Garage Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Onkohan tässä yksi erikoisimpia Toyota Yariksia? Toyotan WiLL Vi on perin merkillisen näköinen, vain Japanissa uutena myyty neliovinen, rättikattoinen sedan vuosituhannen vaihteesta. WiLL Vi:n kohdalla oli kyse japanilaisyritysten yhteishankkeesta, jolla haviteltiin asiakaskunnan nuorennusleikkausta. Toyotan lisäksi meille tutuimpia olivat muun muassa Asahi-panimo sekä elektroniikkavalmistaja Panasonic, jotka nekin tarjosivat kaikenlaisia WiLL-tuotteita. Panasonicilta löytyi Asahin tuotteille sopivia jääkaappeja, mutta myös polkupyörää, tietokonetta, faksia ja MiniDisc -soitinta. WiLL-brändiin hurahtanut saattoi siis periaatteessa ympäröidä arkensa kaikella mahdollisella samanmerkkisellä tavaralla aina hajusteista lähtien. Kokeilu kesti elokuusta 1999 kesään 2004, jolloin Toyota myös lopetti WiLL-merkkisten autojen valmistuksen. Juttumme WiLL Vi:tä myytiin vain kaksi vuotta, tammikuusta 2000 joulukuuhun 2001. Kuten heti kättelyssä paljastui, kyseessä on Yaris-pohjainen kulkine, jonka voimalinjakin oli Japanin markkinoiden Yarista – siellä siis Vitz – eli 1.3-litrainen DOHC-nelonen ja aina automaattivaihteistolla. WiLL Vi:n muotoilu on sen valttikortti, ulkokuoren lisäksi myös sisältä. Kyseessä on selkeästi retrohenkinen kottero, jonka voisi kuvitella olevan koululaisen piirtämä. Takalasin kulma on toteutettu samalla lailla ”väärin päin” kuin vanhassa Ford Angliassa, mutta Angliaapa ei koskaan myyty neliovisena. Citroën Ami on myös hyvä vertailukohta. Isommassa kuvassa WiLL Vi loksahtaa tarkalleen samaan lokeroon, kuin Volkswagen New Beetle, Chrysler PT Cruiser ja vaikkapa nykyinen Renault 4 E-Tech: muotoilullisesti onnistunutta käyttöretroa, jolle varmasti löytyy omat faninsa. Myös penkit ovat retromalliset, eikä etuistuinten välissä ole lainkaan keskikonsolia, vaan kyseessä on jonkinlainen design-sohvapenkki. Ajosuunta vaihtuu pallonuppisella rattikarahkalla. Yariksen tapaan mittaristolle on pahka keskellä kojelautaa, joka on samalla tavalla tyylikkäänruskea, kuin pyöreämuotoiset ovipahvit. Ratti on JDM-tuontiautolle tyypillisesti oikealla puolella, mutta kojelauta on sen verran symmetrinen, ettei ohjauslaitteen vaihtaminen vasemmalle vaikuta aivan mahdottomalta hommalta mikäli repsikan puolelta ruoraaminen epäilyttää. Vähemmällä tietysti pääsee, kun vain totuttelee siihen. Muitakin metkoja yksityiskohtia on: varoituslätkässä on syystä tai toisesta rapu ja takakontin saranat on jätetty auton ulkopuolelle. WiLL Vi:n myyntiluvut olivat Toyotalle sen sortin pettymys, että sille kehiteltiin samaan tekniikkaan pohjautunut ja vähintäänkin yhtä kummallisen näköinen seuraajamalli WiLL Cypha. Vi:tä kun meni parin vuoden aikana kaupaksi vain 16 000 autoa – kyseessä ei siis ole pelkästään tuleva klassikko, vaan aito harvinaisuus. Tämä nimenomainen ”Wille” on myynnissä Leppävirralla, eli autoa havittelevan ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Se on ensimmäistä vuosimallia eli 1999, mittarissa on maltilliset 142000 km, ja rättikaton lisäksi varusteluun kuuluu ilmastointilaite. Kaikki WiLL-spesifit osat ovat varmastikin kiven alla ja tilattava Japanista, mutta Yariksen osat ovat puolestaan helpommin saatavilla. Pyyntihinta huitelee lähellä seitsemää tonnia, mikä lienee tällaisesta kummallisuudesta helposti perusteltavissa. Vappuajeluihin Will Vi olisi todella poikaa. Lähde: Nettiauto.com Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Caldina GT-T eli Avensiksen elämäntapaversio Celican 260-hevosvoimaisella turbomoottorilla ja nelivedolla 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D – ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 1.4.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Corona – malliston kruunu 44 vuoden ajan 25.12.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Flatbed – Puoli miljoonaa kilometriä riitti lavalle 3.4.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: Toyota Deliboy – Hiacen ujo kaupunkilaisserkku 27.2.2023 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet: aikakone 1980-luvulle Toyota Hiacen muodossa 27.6.2022 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Retrohenkisyyttä uhkuva Toyota FJ Cruiser 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 29.3.2026 Koeajo Maistiainen: Toyota RAV4 – hittikiertue jatkuu 28.3.2026 Käyttötesti Kuinka kauas Toyota C-HR -käyttötestiauto kulkee pelkällä sähköllä? 22.3.2026 Koeajo Maistiainen: Toyota C-HR+ – vain idea on yhteistä polttomoottoriversion kanssa 17.3.2026 Päivän kuva Tavallista Toyotaa silloin ja nyt – kun C-HR+ kohtasi DX:n 14.3.2026 Käyttötesti C-HR on jo toinen käyttötesti-Toyota, joka teki meille Toyotat 27.2.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tämä Toyota Land Cruiser on lojunut jo vuosikausia museossa, mutta malli on edelleen tuotannossa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin