Kidutuksen historiasta kertova museo vetää sanattomaksi

Teknologia kehittyy nopeasti, ihminen hitaammin. Kidutus on valitettavasti vielä tänäkin päivänä yllättävän ajankohtainen teema.

Kidutuksesta kertovia museoita on Euroopassa lukuisia. Me kävimme niistä Italiassa Firenzen lähettyvillä Volterrassa sijaitsevassa versiossa.

Italialaiset ja etenkin toscanalaiset ovat jotenkin kovastikin tykästyneet aiheeseen, sillä vastaava museo löytyy myös San Gimignanosta, Sienasta, Luccasta sekä Montepulcianosta. Ne kaikki ovat vanhoja keskiaikaisia kaupunkeja ja suosittuja turistikohteita.

Kokemus pisti kyllä hiljaiseksi. Ihminen on eläin, ja hyvin raaka sellainen. Historian aikana ihmisiä on kidutettu syystä jos toisesta, ja usein myös hyvin heppoisin perustein – ja totta kai jopa ilman syytä. Ihmisen kekseliäisyys toisen ihmisen vahingoittamisen maksimoimiseksi on myös monesti järkyttävän perusteellista.

Historia makaaberisti esitettynä

Museoon sisään käveltäessä vierailijaa muistutetaan heti ensimmäisenä museon tarkoituksesta: historiaa ei pidä unohtaa, olkoon se kuinka väkivaltainen tai inhottava. Kuulostaa hurskaalta, mutta kyllä museon tarkoitus on myös aiheuttaa kohua ja rahastaa aiheella.

Yhtä kaikki, museossa käynti on erinomainen muistutus kaikille, miten julma ihminen osaa olla. Esillä on runsaasti erilaisia kidutusvälineitä melko harmittomasta kulkusella varustetustta rautanaamiosta todella julmiin välineisiin. Eikä esillä ole pelkästään kidutusvälineitä, esillä on myös mestaamisen työkaluja.

Laaja repertuaari

Esillä on kaikille historiaa edes auttavasti tunteville tuttuja laitteita, kuten häpeäpaalu, peukaloruuvi, ruoskia, polttorautoja, ristiinnaulitseminen… ja sitten esillä on vähemmän tunnettuja kapistuksia, kuten strappado, tuskan päärynä, kerettiläinen haarukka, espanjalaiset saappaat…

Esillä on myös runsaasti aiheeseen liittyvää ja ihan kirjoiksi asti painettu opetusmateriaalia vuosisatojen varrelta.

Museossa sivutaan myös syitä, miksi ihmisiä on kidutettu: politiikka, uskonto, rikollisuus ja uskottomuus ovat sieltä yleisimmästä päästä.

Yksi hätkähdyttävimpiä museon paljastuksia on se, että myös lapsia varten oli erilaisia kidutuslaitteita – osa niistä tähtäsi pelkkään häpäisyyn, mutta osalla aiheutettiin myös fyysistä kipua. Tottelemattomia lapsia saatettiin esimerkiksi istuttaa keinuhevosen satulaan, jossa oli pieniä piikkejä.

Tavoitteena julmuus

Osa kidutusvälineistä on ollut vähemmän yllättäen todella julmia. Raajojen amputointi, kielen leikkaaminen, raajojen venyttäminen piinapenkissä, rautapiikkien naputtelu kynsien alle, nylkeminen, sisuskalujen esiin kaivaminen… ne kuulostavat kaikki todella inhottavilta.

Museon seinillä on myös piirustuksia ja maalauksia, missä itse teot konkretisoituvat. Yksi todella suuri julmuus on ollut riisua uhri alasti, jonka jälkeen hänen vatsansa päälle on asetettu muutama rotta ämpärin alle. Sitten ämpäriä on alettu kuumentaa, jolloin paniikissa olleet rotat ovat alkaneet jyrsiä tietään vapauteen uhrin mahan läpi.

Myös jo antiikin kreikan aikaan kehitetty pronssinen härkä aiheutti uhrille suurta kärsimystä. Uhri teljettiin pronssista valetun härän sisään, jonka jälkeen härän alle sytytettiin nuotio eli uhri paistui hiljalleen kuoliaaksi.

Myös Juudaksen tuoli kuulostaa todella julmalta laitteelta. Se on terävä pyramidin muotoinen rautatuoli, jonka pää on teroitettu. Uhri istutetaan sen päälle alasti. Uhrilla on käytössään joko köysi tai joku muu vastaava tuki, jonka avulla hän pystyy käsivoimiensa avulla roikkumaan terän yläpuolella. Kun käsivoimat loppuvat, uhrin sukuelimet painautuvat terää vasten. Tämä oli käytössä Espanjan inkvisition aikaan. Inkvisitiohan oli ihan oma lukunsa ihmisten vainoamisessa ja kiduttamisessa.

Myös noitavainoja käsitellään tietysti museossa.

Jos aihe kaikesta kammottavuudestaan huolimatta kiinnostaa, museoita löytyy siis ympäri Eurooppaa. Hakukone auttaa niiden löytämisessä. Ja kansainvälinen kidutuksen uhrien päivähän on 26. kesäkuuta.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola