Kolmen kirjaimen paluu: Alfa Romeo Giulia GTA

Alfa Romeo Giulia GTA on kevennetty ja entistä rajumpi versio Giulia Quadrifogliosta.

Gran Turismo Alleggerita, GTA, on yksi Alfa Romeon monista hohdokkaista lisänimistä. Vuonna 1965 se nähtiin Giulian perässä, ja tällä vuosituhannella italialaismerkki tuotti Alfa 147 GTA:n ja Alfa 156 GTA:n.

Nyt on on Alfa Giulia GTA:n aika. Perustana on sama tuttu ja ihana Giulian lippulaivamalli Quadrifoglio, mutta GTA-painosta varten 2,9-litraisen V6 tuplaturbomoottorin tehoja on kiristetty 540 hevosvoimaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kevennetty, levennetty, rajunnettu

Mallinimen alleggerita tarkoittaa kevennettyä. Yhteensä Giulia Quadrifogliosta on riisuttu 100 kilogrammaa lisäämällä hiilikuidun ja alumiinin käyttöä. Akrapovičin keskiputkilla varustettu titaaniputkisto saattaa sekin keventää.

Muitakin muutoksia on tehty: aerodynamiikan kerrotaan parantuneen Sauberin kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta ja raideväli on leventynyt edessä ja takana 50 millimetriä – mielipideasia, miten elegantteina takakaaria levittäviä hiilikuitulisiä sitten pitää.

Myös jouset, iskunvaimentimet ja puslat on uusittu, ja vanteet ovat nyt kilpailutyyliin kiinni yhdellä keskipultilla.

Neljä ovea, kaksi paikkaa

Koska sekään ei vielä riitä, tuodaan autosta myyntiin vieläkin rajumpi kaksipaikkainen Alfa Romeo Giulia GTAm -versio, joka myös esiintyy jutun kuvissa – perus-GTA:sta Alfa Romeo ei ole vielä kuvamateriaalia antanut.

Pienellä kirjoitettu m-kirjain tarkoittaa kaksipaikkaista rakennetta: edestä löytää kaksi hiilikuituista kuppi-istuinta kuusipistevöineen, takaovet taas avaavat mainion näkymän turvakaareen. Alfa Romeo Giulia GTAm siis liittyy Renault Megane RS Trophy-R:n kanssa harvalukuisten autojen joukkoon, joissa on enemmän ovia kuin istuimia.

Menohaluja räväköitetään vielä lisäkevennyksillä, kuten Lexanista valmistetuilla sivu- ja takaikkunoilla ja kohtalaisen kookkaalla takasiivellä. Kieltämättä muuten erittäin maukkaan uutuuden esteettisiä muutoksia katsoessa huomaa pohtivansa, onko italialainen tyylitaju aina sittenkään niin pettämätön?