18.3.2021 Kotimaanmatkailu Korona saa hirvenkin sosiaaliseksi – Ranuan eläinpuisto sykähdyttää talvisinkin Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuonna 1983 perustettu Ranuan eläinpuisto on avoinna myös talvisin, vaikka osa asukkaista onkin nukkumassa. Koronavuosi näkyy hiljaisina käytävinä ja ihmisiä kaipaavana hirvenä. Lähivuosina nelikymppisiä juhlistava Ranuan eläinpuisto on muodostunut Korkeasaaren ja Ähtärin lisäksi suomalaisten eläinpuistojen kulmakiveksi. Eläintarhojen viihdyttävän puolen lisäksi suomalaisilla eläinpuistoilla on tehtävänään osallistua myös hoiva- ja suojelutyössä. Loukkaantuneet villieläimet voivat tervehtyä hoitolassa, ja jos kunto kestää, voivat eläimet palata luontoon tai jäädä eläinpuiston asukkaiksi. Yleisin hoivapäiviä kaipaava laji on laulujoutsen.Eläinpuistot ovat mukana myös eläinlajien suojelutoiminnassa. Ranuan eläinpuisto kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen yhteisöön EAZA:an ja on sitä kautta osana huolehtimassa uhanalaisten eläinlajien selviämisestä ja geneettisesti monipuolisesta populaatiosta. Esimerkiksi Ranuan ahmat, vesikot, saukot, myskihärät ja jääkarhut kuuluvat EEP-suojeluohjelmaan, jossa ylläpidetään lajien kantakirjaa ja siirretään eläimiä koordinoidusti.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kotimaan helmi Kotimaan helmi on Moottorin valitsema kotimainen matkakohde, joka on persoonallinen, elämyksellinen ja houkutteleva. Noin 50 eläinlajin kirjo tarkoittaa, että osa porukasta on nukkumassa tai talvimajoituksessa, mutta nähtävää riittää silti. Ruskeakarhuaitauksen hiljaisuutta tasapainottaa jääkarhun mäenlasku, susiaitauksesta löytyy uteliaita katseita ja itsensä voi tuntea tarkkailluksi jokaisen pöllöhäkin luona. Majavat nukkuvat sikeästi ja korpit tulevat aggressiivisesti kärkkymään makupaloja verkkoaidan silmästä. Toisaalta hirviaitauksesta löytyy suorastaan seurankipeä uroshirvi, joka tulisi varmasti halaamaan ilman vankkaa puuaitaa.Vajaan kolmen kilometrin kävelylenkki sopii mainiosti pakkaspäiviinkin, tarkeneminenhan on pukeutumiskysymys. Ainakin sesonkihetkien ulkopuolella eläinpuisto on vaivaton kohde myös koronamielessä. Vaikka lipun voi nyt ostaa verkosta, tuntuu sen vaihtaminen rannekkeeseen silti ylimääräiseltä vaiheelta, mutta ainakin toimenpide lyhentää lippujonoja ja vähentää asioimisaikoja.Eläinpuisto tarjoaa myös leikki- ja taukomahdollisuuksia perheille. Kierroksen loppuosasta löytyy Maija Kovarin komea ympäristötaideteos Seven Steps to Save the Ocean. Vanhaan merenpohjaan tehty taideteos esittelee lyhyesti tehokkaita keinoja oman ilmastokuormituksen alentamiseen. Teoksen kielet ovat suomi, englanti ja kiina. Ranuan eläinpuisto www.ranuazoo.com Rovaniementie 29 97700 Ranua Avoinna päivittäin kello 10.00–16.00 (11.9.2020–31.5.2021) Liput (verkosta): aikuiset 23,50€ (21,50€), lapset 4-14v. 19,00€ (17,00€), perhelippu 70,00€ (65,00€). Happirikkaan ulkoilmakierroksen jälkeen itsensä voi palkita sisäänpääsyn luota löytyvän linnarakennuksen liikkeiden valikoimalla. Ainakin Fazerin makeiskaupan antimet maistunevat useimmille herkkusuille.Teksti ja kuvat: Aake KinnunenLisää aiheestaPohojanmaan sheriffin ainutkertaisilla tiluksilla Suomen Ameriikassa Tarjolla maailmanluokan harvinaisuuksia – Suomen Ilmavoimamuseo Kuninkaallinen vastaanotto – Sastamalan ainutkertainen Villa Royal Lahnajärvi – Suomen legendaarisin taukopaikka tarjoaa virkistystä retrohengessäMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.2.2025 Matkailu Sodan muistoja Belgradia vartioivan linnoituksen vallihaudoissa 2.2.2025 Matkailu Tarton Peipsijärvelle pilkille – miksipäs ei! 27.1.2025 Matkailu Pahuuden monumentti – Auschwitz-Birkenau keskellä Eurooppaa muistuttaa ihmisen tekemistä kauheuksista 26.1.2025 Matkailu Lapsuus sodan keskellä: Sarajevossa sijaitseva museo kertoo sodasta lasten kokemusten kautta 26.1.2025 Matkailu Huurteista historiaa Tartossa – mainio A. Le Coq -panimomuseo 21.1.2025 Matkailu Moottori 100 vuotta: Matkamme Saksan halki 16.–22.7.1933 21.1.2025 Yleinen Viron lupaus matkailijoille – lisää kulttuuri ja urheilua 20.1.2025 Matkailu Kovaa valuuttaa maailmalla – Suomen passi 19.1.2025 Matkailu Aistien valtakunta: Mercato del Capo eli Palermon eläväinen katutori Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 6.2.2025 Laivat Tallinkin Star palasi Itämerelle puolentoista vuoden jälkeen - korvaa kaksi laivaa Viron ja Ruotsin välisellä oikoreitillä 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 1.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Nopeusennätys-Audi 5000 CS quattro '86 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Yleinen Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 7.1.2025 Uutinen Vakuutusyhtiö ei korvannut peurakolaria – auton vauriot johtuivat peuran väistämisestä eikä törmäyksestä peuraan 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla