6.8.2024 Moottoriurheilu Kotikisa ei antanut vieläkään armoa Kalle Rovanperälle – sama tilanne kuin toisella suomalaislegendalla Teksti Miika Wuorela Kuva Eetu Kokkonen ja Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen MM-rallin toiseksi viimeinen erikoiskoe koitui Kalle Rovanperän kohtaloksi. Toyota-tähti siirtyi laulukuoroon, kun ajokki karkasi pensaikkoon yllättävän sattumuksen tehdessä Rovanperästä ja kartanlukija Jonne Halttusesta matkustajia. Ei voi olla totta! Se oli ensimmäinen ajatus, kun näki Kalle Rovanperän auton sisäkamerasta rallin rajun loppuratkaisun. Televisiokuva jäätyi hetkeksi, mutta kun yhteys tuli takaisin, oli pahin jo tapahtunut. Rovanperän auto oli syvällä metsässä, eikä matka tulisi jatkumaan.Kitkerä päätös kotikisan voiton metsästykselle kirpaisi niin Rovanperää kuin suomalaista ralliyleisöä.WRC2-luokassa Rovanperä oli jo kotikisansa kertaalleen voittanut, mutta ei rallin yleiskilpailua. Se tapahtui vuonna 2019, kun vasta 18-vuotias Rovanperä kiidätti Škodansa luokkaykköseksi messevällä kahden ja puolen minuutin erolla Nikolay Gryaziniin nähden.Käytännössä katsoen kilpakumppanit oli riisuttu aseista jo ennen lähtöä. Rovanperä oli voittoputkessa, joka sisälsi niin Puolan kuin Latvian MM-rallien voitot, sekä ykköstilan myös Porsche Carreca Cup Benelux -sarjan Imolan osakilpailussa.Rovanperä oli kuudentena autona reitillä perjantaina, mikä oli kelistä riippumatta paras kompromissi. Tien pinta oli jo rikki ja ajolinjat piirretty tiehen – sitä uraa Rovanperän oli hyvä lykkiä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa.Siitä huolimatta Harju2:n (EK10) maalissa nähtiin lievästi tuskastunut kuljettaja.-En ole vauhtiini tyytyväinen, sillä halusin olla hieman nopeampi. Oli vaikea saada puhdas päivä ajettua. Huomenna sade jatkuu, mutta meidän pitäisi olla vähän paremmassa asemassa kuljettajiin, joiden kanssa taistelemme.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyPäivän nopein kuljettajaLauantaina reitti vei kilpailijat klassisille erikoiskokeille. Rovanperälle tiet tuntuivat sopivan kuin nenä päähän. Hän saalisti viisi pohja-aikaa kuudesta mahdollisesta. Ainoastaan toistamiseen ajetulla Päijälän erikoiskokeella Esapekka Lappi onnistui olemaan puoli sekuntia Rovanperää nopeampi.Vain tallitoverit pystyivät haastamaan suomalaisässää jollain tavoilla. Kilpailevien tiimien kuljettajilla ei ollut todellista saumaa pysyä rautaisessa iskussa olleen Rovanperän kyydissä.Ouninpohjan erikoiskokeen maalissa saattoi Rovanperä jo hieman huokaista. Edessä oli enää viimeisen kilpailupäivän erikoiskokeet, jotka saattoi ottaa jo tilannetta tarkkaillen.-Halusin saada paremman tunteen toisella kierroksella. Myös isäni ajoi täällä hyvän ajan, joten nyt voimme molemmat sanoa tehneemme niin, Rovanperä myhäili.Loppu voittohaaveilleRallissa mikään ei ole varmaa ennen kuin maalilippu viimeisellä erikoiskokeella on heilunut. Sen Rovanperä sai kokea äärimmäisen karvaasti.Sahloinen-Moksi 2 (EK19) sujui Rovanperältä mainiosti ns. Parkkolan risteykseen asti. Rallifanien täyttämältä peltoalueelta oli enää vajaa kilometri maaliin. Rovanperä oli väliajassa 0,3 sekuntia tallitoveri Takamoto Katsutan aikaa perässä, mutta se ei merkinnyt mitään. Tärkeintä oli saada viimeisetkin metrit ajettua kunnialla.Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä kovavauhtinen mutka vasempaan jäi Rovanperän viimeiseksi rallissa. Irtokivi riitti pilaamaan mielessä välkkyneet voitonjuhlat.-Ei näissä vauhdeissa voi tuollaisia kiviä väistellä. Siinä ei ollut mitään tehtävissä, vaan kivi heitti auton pois ajolinjalta. Auto osui pylvääseen ja siitä kaaduttiin, Rovanperä kertasi. Miehen Toyota meni murheellisen näköiseksi ja matka takaisin kisakeskukseen Paviljongin alueelle taittui helikopterin kyydissä.Paljon parjatut betoniset leikkausesteet olisivat estäneet kyseisen mutkan leikkaamiseen, eikä irtokiviä olisi todennäköisesti kaivautunut lainkaan tielle. Joka mutkaan betoneja ei kuitenkaan ole laitettu, ja näin ollen vaaran paikkoja saattaa muodostua reitille ja tilanteet vaihdella auto autolta.Rovanperän huono tuuri kotikisassa on merkillisen suurta, sillä kolme viime kertaa neljästä ovat päättyneet ulosajoihin. Kaksi vuotta sitten Rovanperä saalisti kisasta kakkossijan, mutta voitto on jäänyt ansioluettelosta uupumaan.Moni vertaa Rovanperää tuurinsa puolesta Juha Kankkuseen, joka oli niin ikään kaksinkertainen maailmanmestari ennen kuin vihdoin voitti kotikilpailunsa. Lue lisää Kaikki artikkelit 13.9.2024 Henkilö Ismo Leikola – Maailman hauskin rallimies 12.9.2024 Moottoriurheilu Hyundai kuuli kutsun radalle – miten käy rallin MM-sarjan kauden 2025 jälkeen? 8.9.2024 Autoilun aikakone Toyota 222D: kun japanilaiset tekivät B-ryhmän ralliauton – melkein 22.8.2024 Päivän kuva Päivän kuva: Škoda 200 RS on tuntematon ralliauto 1970-luvulta 17.8.2024 Uutinen Rallimuseon ystävien Suurajot – paikalla Timo Salonen ja Fiat 131 Abarth, sekä paljon muuta 14.8.2024 Päivän kuva Päivän kuva: ensimmäinen suomalainen rallin maailmanmestari saapui erikoiskokeelle helikopterilla 10.8.2024 Moottoriurheilu Defender Rally Series – 2000 kilon keijukainen on epäsovinnainen ralliauto 6.8.2024 Moottoriurheilu Secto Rally Finland 2024: Uskomatonta draamaa – lue Moottorin kisakooste! 4.8.2024 Moottoriurheilu Tutkalukemat EK18 Laajavuori 1: autot painavat huimaa nopeutta jyrkkään ylämäkeen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 15.9.2024 Lentokoneet Lentokoneet: viimeinenkin perinteinen eurooppalaislentoyhtiö harkitsee luopuvansa ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoilla 16.9.2024 Uutinen Asiakas halusi päättää leasing-sopimuksen 12 kuukauden jälkeen – myyjän mukaan se oli mahdollista vasta 48 kuukauden kohdalla 15.9.2024 Koeajo Koeajo: Renault Symbioz –perhekokoinen pikkucrossover 15.9.2024 Esittely Kun kaikki on jossain muualla – Gibraltarin erikoisajoneuvot 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 12.9.2024 Uutinen Totuus hulppeasta, yli miljoonan arvoisesta Dubain rekisterikilvestä paljastui – oliko rekisterikilpi sittenkin tekaistu? 9.9.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Mercedes-Benz S 65 AMG - 4 ovea, 12 sylinteriä ja 1 000 newtonmetriä 18 vuoden takaa 9.9.2024 Traktorit Finnmetko 2024: Traktorinkin voi tuunata – tältä näyttää uudelleen rakennettu Valmetin ”Piikkilangankiristäjä” 15.9.2024 Lentokoneet Lentokoneet: viimeinenkin perinteinen eurooppalaislentoyhtiö harkitsee luopuvansa ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoilla 24.8.2024 Lentokoneet Lentokoneet: Finnair ja useat muut länsiyhtiöt ovat alkaneet käyttää Talebanin hallitseman Afganistanin ilmatilaa, koska se on turvallisin reitti Euroopasta Aasiaan 27.8.2024 Renkaat Laitonta pitoa – Moottori löysi lukuisia kiellettyjä nastarenkaita 2.9.2024 Testit Rengastesti: kalliit kitkat ja halvat nastat - purevia piikkejä, liukkaita lamelleja 14.9.2024 Ajoneuvot Maastotyypit: uudella Dacia Dusterilla raaskii - ja todellakin uskaltaa - mennä kovaankin maastoon 12.9.2024 Uutinen Totuus hulppeasta, yli miljoonan arvoisesta Dubain rekisterikilvestä paljastui – oliko rekisterikilpi sittenkin tekaistu?