5.2.2025 Moottoriurheilu Secto Rally Finlandin reitti julki – sunnuntaina nähdään jotain ennenkuulumatonta Teksti Rikhard Wacker Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Secto Rally Finland julkaisi reitin tulevaan MM-ralliin. Päätöspäivää voidaan hyvällä omatunnolla kutsua ”Ounintaiksi”. Järjestyksessään 73. kertaa ajettava Suomen MM-rallin tuleva ohjelmisto on julkistettu. Viime vuosina vakiintuneeseen ajankohtaan heinä-elokuun taitteessa Keski-Suomessa nähdään 20 erikoiskoetta – ja luonnollisesti taas pienin uusin maustein tarjoiltuna. Tuttuun tapaan ralli lähtee torstai-iltana liikkeelle Harjun yleisöerikoiskokeella, joka on ajettu vuodesta 2015 asti. Harjulle päättyy myös perjantaipäivä, mutta viime vuosista poiketen molemmat Harjut ajetaan nyt identtisinä 2,5 kilometrin versioina, ilman lisäkierroksia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Perjantai tutussa muodossa Ennen perjantai-illan huipennusta ralli kiertää kuitenkin kahdeksan erikoiskokeen verran tuttujen Laukaan, Saarikkaan, Myhinpään ja Ruuhimäen maisemissa. Pätkät ovat pitkälti tuttuja viime vuodelta, mutta Saarikas ajetaan nyt päinvastaiseen suuntaan. – Tällä muutoksella on saatu hyviä uusia parkkipaikkoja yleisölle, lisää katselualueita ja helpommin lähestyttävä erikoiskoe. Samalla uskomme, että myös kuljettajat tykkäävät erikoiskokeesta tähän suuntaan, kertoo kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen. Ruuhimäen erikoiskoe päättyy tuttuun tapaan legendaariseen isoon hyppyriin. Ruuhimäki ajetaan periaatteessa kolmeen kertaan, sillä samainen erikoiskoe palvelee kuljettajia ensimmäisen kerran jo torstaina testierikoiskokeena. Lauantaina pitkästä aikaa Parkkolaan ja Leustuun Lauantaina nähdään yhden aikakauden paluu, kun päivä alkaa pitkästä aikaa paluun tekevästä Parkkolasta. – Sitähän on ajettu aikojen saatossa eri muodoissaan ja sieltä löytyy muun muassa Mäkelän kylätie, joka on minun ja monen muun mielestä yksi Keski-Suomen hienoimpia ralliteitä, reitistä vastaava apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen huomauttaa. Parkkolan jälkeen vuorossa ovat Västilä ja Päijälä, jotka eivät ole kokeneet muutoksia. Neljäntenä erikoiskokeena luvassa on taas vanhoja tuttavuuksia, kun autot kurvaavat Korpilahdelle, Leustun erikoiskokeelle. -Siihen onkin virkkailtu mukaan nyt monta aivan uutta osuutta, joita ei ole WRC-aikakaudella eli vuodesta 1997 lähtien ajettu lainkaan, Secto Rally Finland tiedottaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sunnuntai menee Ouninpohjassa Tapahtuman suurimmat ennakkohehkutukset osuvat sunnuntaipäivälle, joka on tänä vuonna poikkeuksellinen. Sunnuntaina ajetaan vain kaksi erikoiskoetta, ja ne molemmat ajetaan legendaarisella Ouninpohjan erikoiskokeella. -Maailman haastavimmaksi nimetty erikoiskoejättiläinen saa nyt ensimmäistä kertaa rallin historiassa aivan oman päivänsä – koko sunnuntai vietetään Ouninpohjassa, Secto Rally Finland kertoo. Koko sunnuntaipäivä tullaan rakentamaan Ouninpohjan ympärille. Ouninpohjan erikoiskokeen kenties tunnetuin kohta, Kakariston risteys toimii nimittäin erikoiskokeiden välillä kuljettajien kokoomatauon paikkana. Myös palkintojenjako suoritetaan Kakaristossa. – Meillä pohdittiin, että millaisella ratkaisulla saataisiin tämä legendaarinen erikoiskoe tarjolle rallifaneille mahdollisimman hyvin ja uskomme, että tämä on se tapa, Tarkiainen taustoittaa päätöstä. Yleisön pääsemistä Ouninpohjaan helpotetaan Jyväskylästä kulkevilla bussikuljetuksilla. -Erikoiskokeen varteen kyllä väkeä mahtuu, kun on aikaa sinne siirtyä kaikessa rauhassa ja hakea paikkansa. Sitten voikin pysytellä siellä koko päivän! Palveluiden tarjoaminen on näin myös kaikin puolin helpompaa. Secto Rally Finland 2025:n reitti Keskiviikko 30.7.2025 19:00 Lähtöseremonia, Jyväskylän satama Torstai 31.7.2025 09:01 Testi-EK, Ruuhimäki 19:05 EK 1 Harju 1 (2,50 km) 19:40 Huolto A, Paviljonki (15 min) Perjantai 1.8.2025 08:03 EK 2 Laukaa 1 (17,96 km) 09:03 EK 3 Saarikas 1 (15,8 km) 10:23 EK 4 Myhinpää 1 (14,60 km) 11:51 EK 5 Ruuhimäki 1 (7,76 km) 13:01 Huolto B Paviljonki (40 min) 14:44 EK 6 Laukaa 2 (17,96 km) 15:44 EK 7 Saarikas 2 (15,8 km) 17:04 EK 8 Myhinpää 2 (14,60 km) 18:35 EK 9 Ruuhimäki 2 (7,76 km) 19:30 EK 10 Harju 2 (2,50 km) 20:05 Huolto C, Paviljonki (45 min, flexi) Lauantai 2.8.2025 08:01 EK 11 Parkkola 1 (15,55 km) 09:42 EK 12 Västilä 1 (18,94 km) 10:36 EK 13 Päijälä 1 (20,19 km) 12:05 EK 14 Leustu 1 (16,39 km) 13:35 Huolto D, Paviljonki (40 min) 15:01 EK 15 Parkkola 2 (15,55 km) 16:42 EK 16 Västilä 2 (18,94 km) 17:36 EK 17 Päijälä 2 (20,19 km) 19:05 EK 18 Leustu 2 (16,39 km) 20:15 Huolto E Paviljonki (45 min, flexi) Sunnuntai 3.8.2025 10:35 EK 19 Ouninpohja 1 (23,98 km) 11:15 Regroup, Kakaristo (1 h 20 min) 13:15 EK 20 Ouninpohja 2 (Wolf Power Stage) (23,98 km) 14:15 Podium, Kakaristo Lue lisää Kaikki artikkelit 1.8.2026 Moottoriurheilu Suomen MM-rallin taika tulee parhaiten esille telttamajoituksessa – yövyimme Ouninpohjassa tuhansien muiden kanssa 26.7.2026 Päivän kuva Oletko jo huomannut tämän ralliaiheisen puistomuuntajan? – Sen sijainti ei ole varsinaisesti yllätys 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 11.6.2026 Moottoriurheilu Klassikko: Lancia Stratos nousi suoraan 1970-luvun rallimaailman huipulle 24.5.2026 Moottoriurheilu Tämä oli historian kovin ratakilpailu Suomessa – vastaavaa tuskin tullaan enää näkemään 4.5.2026 Autonäyttely Classic Motorshow 2026 tarjosi monipuolista moottoriurheilutarjontaa Tommi Mäkisen MM-Mitsubishista off-roadiin 22.3.2026 Ajatuksia autoista Jopa kilpa-autojen sponsoritarrat olivat ennen paremmin 2.3.2026 Moottoriurheilu Loeb, EP Lappi, Vatanen, Salonen, Ickx, Waldegård… heidän autonsa ovat yhtä suuria legendoja kuin kuljettajatkin 28.1.2026 Uutinen Suomeen 12 museoerikoiskoetta – Sevettijärvellä ajettiin aikanaan sadan kilometrin erikoiskoe, jolle polttopuut määrättiin pakolliseksi varusteeksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla