17.11.2016 Liikenne LähiTapiola: Sama bonus kakkosautolle, huolelliselle kuskille parhaat bonukset Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Autoilija voi ansaita täydet bonukset kahdeksassa vuodessa. Laki muuttaa liikennevakuutuksia ensi vuonna. LähiTapiola ehti ensimmäisenä yhtiönä kertoa tarjemmin uusista vakuutustuotteistaan. Uudenlainen liikennevakuutus henkilöasiakkaille palkitsee vahingottomuudesta. Ensi vuonna bonus siis muodostuu asiakkaan henkilökohtaisen vakuutus- ja vahinkohistorian perusteella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että saman asiakkaan kaikki autot saavat saman bonusprosentin. Tämä tarkoittaa siis kakkos- ja kolmosauton bonusta, kun vakuutukset ovat yhden henkilön nimissä. Lisäksi yhden auton vahinko ei laske kaikkien autojen bonuksia. LähiTapiola käyttää hinnoittelussa myös ajo-oikeus- ja ajokorttitietoja siten, että kaikki ajokokemus eri ajoneuvoista voi hyödyttää kuljettajaa suurempana lähtöbonuksena. – Liikennevakuutuslain uudistus mahdollistaa sen, että olemme voineet rakentaa liikennevakuutuksemme kokonaan uudella tavalla asiakaslähtöisesti. Lähtökohtanamme on vahingottomuus ja hyvien kuskien palkitseminen, yksikönjohtaja Tapani Alaviiri LähiTapiola Vahinkovakuutuksesta kertoo. – Haluamme kannustaa asiakkaitamme hyvään liikennekulttuuriin entistä nopeammalla bonuskertymällä. LähiTapiolalla bonus voi maksimissaan olka 80 prosenttia ja sen kerryttäminen vie kahdeksan vuotta. Yhtiöllä lähtöbonus uuteen vakuutukseen ja uudelle asiakkaalle vähintään 20 prosenttia tai jopa 30 prosenttia. Teksti: Marko Jokela, kuva: Liikenneturva Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista