4.8.2017 Matkailu Loistoristeilijä Mein Schiff 6: hemmotteluloma, ostoskeskus ja yhteisö Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomessa valmistettua saksalaisluksusta: TUI Cruisesin uusin alus on kelluvaa hemmottelua. Länsisatamassa on kuhina käynnissä, sillä turistijoukko on juuri poistumassa valtavasta Mein Schiff 6 -loistoristeilijästä. Risteilyvieraat tutustuvat sankoin joukoin eksoottiseen kaupunkiin nimeltä Helsinki, jonka valtaisa rakennustyömaa Jätkäsaari tuskin antaa parhaan käsityksen kaupungin annista. Onneksi hop on / hop off -bussit ja laivan omat polkupyörät kuljettavat vieraat nopeasti hauskemmille seuduille. Niinpä vastassa on lähes tyhjä laiva.Tutustumiskierrokseen ei valitettavasti kuulu käyntiä yhdessä aluksen 1 267 hytistä, sillä alus on täysin loppuunmyyty. Saksan lomakausi on vetänyt uudenkarhean risteilijän täyteen, mutta 2 700 risteilyvieraasta noin 1 700 totesi Helsingissä vietetyn päivän laivaan jäämistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Kun sankkaan vierasjoukkoon lisätään vielä hiukan yli 1 000 miehistön edustajaa, ei ole ihme, että Mein Schiff 6 pitää itseään pienenä yhteisönä. Sisäänpääsyä edellyttää tiukka turvatarkastus. 295 metriä pitkä ja 36 metriä leveä Mein Schiff 6 on komea ilmestys jopa muiden suurten risteilijöiden joukossa. Turussa Meyerin telakalla rakennettu alus otettiin tositoimiin kesäkuussa. Nyt meneillään oleva risteily on sen viides. Elokuussa laiva siirtyy helposti saavutettavasta Euroopasta kohti Yhdysvaltain lämpöä, ja lokakuussa kannelta voi nähdä Bahaman palmut. Alus on samalla sisarsarjan neljäs, sillä Mein Schiff 3:lla alkanut alustyyppi on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Alusten väliset erot ovat pieniä, ravintoloiden ja viihdykkeiden muuttuessa vain hiukan laivasta toiseen, joten selkeästi TUI Cruises on panostanut kapasiteetin lisäämiseen. TUI Cruises on meilläkin tutun matkatoimisto TUI:n ja maailman suurimmista risteilyaluksista tunnetun Royal Caribbean Cruisesin yhteisyritys, joten Mein Schiff 6 on kovassa seurassa. 22 solmun vauhtia risteilevän aluksen bruttovetoisuus on 99 800 tonnia ja voimanlähteenä on yhteensä 4 Wärtsilän valmistamaa dieselmoottoria. Yhteensä mottoritehoa on 48 000 kilowattia, eli reippaat 64 360 hevosvoimaa... Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ruokailun A... Sisätiloiltaan Mein Schiff 6 tuntuu tuttujen Ruotsin ja Tallinnan risteilijöiden jälkeen valtaisalta. Pitkän aluksen 15 kantta kätkevät sisäänsä lähes kaiken mitä voi toivoa. 13 ravintolan ja 13 bistron ja baarin tarjonta kuuluu pääosin suoraan risteilyn hintaan. Vain asiat, joita ei voida varastosyistä tarjota jokaiselle vieraalle, kuten tuorepuristettu appelsiinimehu, pullovesi tai tietyt lihalajit kuuluvat erikoishinnoittelun piiriin. Saksalaista oluttupaa mukailevassa Schmankerlissa saa aamiaista aina iltakuuteen, viereisessä Surf & Turfissa on tarjolla eri lihalajien maisteluun tarkoitettu workshop ja japanilaistyylisen Hanamin pääkokki tarkastaa luomuksensa kuulumiset tasaisin väliajoin. Kotimaiseen sielunmaisemaan vetoaa tietysti Tag & Nacht -bistro, jonka koivumaisema muistuttaa suomalaisesta yöttömästä yöstä. Bistro onkin osuvasti auki myös aikaisin aamulla, joten sinne voi jatkaa koko yön bailaamisen jälkeen. Oma lukunsa ovat erilaiset terveyttä ja luomua korostavat ravintolat. Yhdessä lukuisten kuntoilumahdollisuuksien kanssa risteily onkin monille kimmoke kohti terveempien elämäntapojen tavoittelua. ...ja viihtymisen O Viikkojen viihtyvyyttä varten löytyy tietysti kattava valikoima ohjelmaa. Varsinainen suuri teatteri on varustettu muun muassa lentämiseen tarkoitetuilla vaijereilla ja siellä nähdään vaihtuva valikoima revyyohjelmistoa. Välillä lavalla nähdään jopa miehistöä. Valtaisa auditorio vetää noin 1 000 katsojaa, mikä on häkellyttävä suoritus kelluvassa rakennuksessa. Erikoisempaa viihdettä tarjoaa pienempi teatteritila, jossa yleisöä voidaan hämmästyttää hologrammiohjelmistolla. Lorvikatarrin iskiessä ohjelmat voi katsella myös oman hyttinsä televisiosta. Laivan erikoisuuksiin kuuluu myös yökerho, joka toimii päivisin arvoitushuoneena. Idea oli matkia suosittujen escape room -pakopelien tunnelmaa ilman, että ketään lukitaan huoneeseen. Vanhaa tunnelmaa voi aistia kasinolla, joka on laivan ainut sisätila, jossa tupakointi on sallittua. Taidehuoneessa voi vapauttaa oman luovuutensa vaikkapa workshopissa ammattilaisen opastamana. Toki lohtua voi hakea myös laivan lukuisista luksuskaupoista, jotka aukeavat aluevesiltä poistuttaessa. Lisäksi laivasta löytyy kattava kuntosali ohjaajineen ja personal trainereineen, joten spinningistä tai omasta kunto-ohjelmasta ei tarvitse tinkiä edes valtamerillä. Oloaan voi kohentaa myös kampaamokäynnillä, kylpylävisiitillä tai saunomalla, vaikka saksalainen käsitys suomalaisesta saunasta törmäsikin pieneen näkemyseroon koskien aromaattisia löylyjä. Uutta aikaa on myös laivan tietojärjestelmissä. Päivittäiset asioinnit voi hoitaa älypuhelimen avulla laivan langattomalla verkolla, minkä lisäksi joka kulmalla tuntuu olevan kosketusnäyttöisiä tietokoneita. Satamakaupungeissa suoritettavat vierailut ja aktiviteetit valitaan yhdellä päätteellä. Toisella voi puolestaan tilata itselleen risteilymatkan elokuvan, sillä laivalla on oma kiinteiden kameroiden lisäksi oma kuvausryhmä. Järjestelmä hyödyntää kasvojentunnistusta juuri omien lomahetkien poiminnassa. Aurinkokannella kunnosta voi huolehtia 282 metriä pitkällä juoksuradalla sekä katetulla palloareenalla, jota voidaan käyttää myös turnausten järjestämiseen tai otteluiden näyttämiseen. Taivaan mystistä valoilmiötä voi palvoa riittävällä armeijalla aurinkotuoleja tai punotuissa aurinkokoreissa istuskelemalla. Erikoisuutena on kannen lasinen kulmaus, jossa voi kokea seisovansa meren päällä ilmassa. Ja mitäpä olisi luksus ilman allasosastoa. Ulkokannella perusaltaita on peräti kaksin kappalein ja porealtaita on neljä. Mikäli merenkäynti äityy rankaksi, voidaan pidempi allas jakaa nostettavalla väliseinällä veden hölskymisen vähentämiseksi. Altaissa käytettävä vesi on merivettä, joka käsitellään laivan omilla suodatus- ja kloorausjärjestelmillä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Täysihoitoa viikoiksi Vaikka miehistön keskinäinen kieli on englanti, on laivan asiointikielenä käytännössä saksa. Osittain tästäkin syystä Suomesta ei voi ostaa alukselle matkaa. Mikäli matkan kuitenkin hankkii esimerkiksi Saksasta, ei aluksella ole tietenkään kansallisuuteen perustuvaa porttikieltoa. Varsinaiset hinnat riippuvat risteilystä, ajankohdasta ja varaustilanteesta. Esimerkkinä kuitenkin 10 päivän Itämeren risteily Saksa-Liettua-Puola-Pietari-Tallinna-Tukholma-Saksa maksaa sisähytillä kahdelle aikuiselle noin 2 000 €, parvekehytillä 2 700 € ja sviitin kanssa noin 5 500€. Hinnat eivät sisällä lentoja. Vastaavasti eksoottisempi Karibianmeren 14 päivän risteily (Jamaika-Meksiko-Belize-Honduras-Costa Rica-Panama-Kolumbia-Dominikaaninen tasavalta-Jamaika) kustantaa osapuilleen saman, sillä sisähytillä hinnat alkaen on noin 1 800 €, suositellulla parvekehytillä 2 000€ ja sviitin kera 5 600€. Noin kahden viikon ylläpidosta hinnat eivät ole kohtuuttomia, erityisesti jos huomioi koko laivan maksaneen noin 537 miljoonaa euroa. Toisaalta, tämä asettaa Maltalle liputetun Mein Schiff 6:n vasta luksusristeilijöiden keskikastiin, joten aina voi tavoitella enemmän. Toivoa tietysti sopii, että niistäkin tilauksista osa kirjattaisiin Turun telakan kirjanpitoon. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Lue lisää Kaikki artikkelit 25.10.2026 Matkailu “Täs Hutongeilla” eli tuokio Pekingin muinaisilla kujilla 23.10.2026 Automatkailu Itä-Viron kiehtovat salaisuudet automatkailijalle – valtteina Sakan kartano ja koskematon luonto 19.10.2026 Tilaajille Hallo Ida – tien päällä VW-Idan kanssa eli kun tekoäly korvaa kartturin 18.10.2026 Matkailu Piilopuutarha Shanghain ydinkeskustassa on pojan rakkauskirje vanhemmilleen 18.10.2026 Matkailu Kurro – elämyksellinen ja huima kylpylähotelli on Itä-Viron uusi ylpeys 13.10.2026 Matkailu Rooman ihailua klassisen ympäristöystävällisesti 6.10.2026 Matkailu Pikapiipahdus Dolomiiteilla 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 3.10.2026 Uutinen Tiedätkö kikan, jolla lentomatkustuksesta saa siedettävää – ellei peräti mukavaa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista