6.1.2018 Ajoneuvot Loppiaisen pikavinkki Nissanilta: kuusi koristeettomaksi 1,83 sekunnissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Joulupuu on revitelty, ainakin kun purkamiseen sovelletaan tarpeellinen määrä insinöörirakentamista ja hevosvoimia. Tehokkaan nelivetoauton perusteleminen järjellä voi olla joskus haasteellista, mutta onneksi erittäin kyvykkäät ystävämme ovat suureksi avuksi myös erilaisissa arjen askareissa. Esimerkiksi kuusen koristeet voi purkaa pikavauhdilla, jos käytössä on vaikkapa Nissan GT-R ja sen 570 hevosvoimaa. GT-R on oiva valinta purkupuuhiin, sillä auto soveltuu myös joulun järjestelyihin. https://youtu.be/Ft9QmP5mElg Aivan tuosta vaan ei kuitenkaan autoa kannata kiinnittää kuusen pariksi, sillä mediastuntin tehnyt Donut Media esittelee behind the scenes -videolla muutamia kuusen kiinnittämiseen liittyviä ongelmia ja havaintoja. Tärkein niksi on päästää puu pyörähtämään akselinsa ympäri ja pultata kuusenjalka kiinni maahan. Toki temppuun tarvitaan vielä sopivan ripeän auton lisäksi ammattikuljettaja (Chris Forsberg), suljettu tieosuus ja tieto siitä, että tätä ei kannata yrittää kotona. Varsinaisen videon tekemisestä kertovassa making offissa mainitaan myös, että superautoja kiusaava GT-R ei ole täysin välttämätön väline kuusioperaatiossa, mutta neliveto ja lähtöavustin ovat kuitenkin suuresti avuksi. Onneksi hidastettu videokuva itseään riisuvasta kuusesta auttaa moniin jouluna kertyneisiin stressiaiheisiin lanttulaatikoista sukulaisiin. Déjà vuta poteville mainittakoon, että videot ilmestyivät alunperin vuonna 2015. Lähteet: Jalopnik, Nissan Kuva: Nissan/Donut Media Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue myös: Koeajo: Nissan GT-R Nismo – ärsytetty peto Pleikkarin ohjaimella kahtasataa – kauko-ohjattava Nissan GT-R Kulissien takana: kuinka Moottori päätyi toimittamaan Nissan GT-R:n Lappiin Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?