22.4.2017 Ajoneuvot Moottoripyörämuseon erikoisuuksia: Artsi Nyqvistin Möhkö-Kawa, Hesketh ja 2-vetoinen moottoripyörä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen Moottoripyörämuseossa nähdään kaudella 2017 laajasti moottoripyörähistoriaa lajin syntyajoista aina vuoden 2017 kilpailukalustoon asti. Seitsemänteen kesäkauteensa valmistautuva Suomen Moottoripyörämuseo uudistuu ja kasvattaa näyttelykokoelmaansa.– Tässä on sivuvaunuluokan maailmanmestari Pekka Päivärinnan viime vuonna Le Mansin osakilpailussa käyttämä moottori, huikkaa Moottoripyörämuseon perustaja Riku Routo kävellessään sisälle museoon.Historiaa se on tuoreempikin historia, ja erityisesti kun historiankirjoihin on kirjoitettu sivuvaunuluokan maailmanmestariksi peräti viisi kertaa suomalaisen Pekka Päivärinnan nimi. Viime vuoden mestaruus oli erikoinen siksikin, että Päivärinnan purkkiorjana oli Kirsi Kainulainen, josta näin tuli ensimmäinen missään moottoripyöräluokassa maailmanmestaruuden voittanut nainen.Lahdessa sijaitsevan Moottoripyörämuseon motorsporthenkisyyttä korostaa myös Mansaaren TT:n saama oma osasto. Vanhemman kaluston ohella paikalle on saatu viimeisimmän Mansaarella kilpailleen suomalaisen - Juha Kallion - ajovarusteita.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYhteishengellä lisää nähtävää museoonMoottoripyöräväen keskinäisestä hyvästä hengestä Riku Routo antaa esimerkkejä kertoessaan miten eri esineitä museoon on saatu.– Tämä Suomen Koneliikkeen tehopenkki saatiin tänne, kun MP Racingin Sauli Penttilä nurkkia siivoillessaan soitti ja kysyi että haluatko tämän museoon vai mitä tälle pitäisi tehdä.Tehopenkin toiminnasta Routo toteaa suoraan, ettei tiedä miten sitä aikanaan on käytetty.Museon seinälle on nostettu myös Ducatin harvinainen Paul Smart -erikoismalli, joka vietti vuosia merkin edellisen maahantuojan Hailacin aulassa.1000-kuutioinen HeskethEnglantilaisen Lordi Alexander Heskethin 1980-luvun alussa perustaman moottoripyörätehtaan Hesketh on itseoikeutetusti paikalla Moottoripyörämuseossa. Ilmajäähdytteisen kaksisylinterisen moottorin iskutilavuus on 992 kuutiosenttimetriä ja tehoksi ilmoitetaan 82 hevosvoimaa.Hesketh kuvassa vasemmalla.Keltainen Pernod-merkein varustettu Möhkö-Kawasaki on varmasti yksi Suomen tunnetuimmista ja puhutuimmista moottoripyöristä.Stunttilegenda Artsi Nyqvist ja Riku Routo tuntevat toisensa vuosikymmenten takaa ja tämän alkuperäisen esiintymisissä käytetyn kuusisylinterisen Kawasakin saamista museoon voidaan pitää kulttuuritekona.Japsimerkeille, italialaisille ja esimerkiksi mopoille on museossa tehty omat osastot. Viisikymppisiään juhliva Honda Monkey luonnollisesti tulee olemaan näyttävästi esillä museossa.Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan vuoden 1991 Euroopanmestari Jukka Lauslehdolta on peräisin erittäin harvinainen kaksivetoinen Yamaha. Routo muistelee, että avustavan nestevälitteisen etuvedon teho olisi seitsemän hevosvoimaa.Riku Routo kertoo hankkivansa jatkuvasti museoon uutta materiaalia, joten jo museossa vierailleillekin siellä riittää takuulla taas paljon nähtävää.Teksti ja kuvat: Janne Huhtala Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 5.2.2025 Moottoripyöränäyttely Päivän kuvagalleria: aina yhtä suosittu Suzuki PV 4.2.2025 Moottoripyöränäyttely Päivän kuvagalleria: Honda Monkeyt ja muut lukuisat Monkey-variantit 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 2.2.2025 Moottoripyörät Harley-Davidson päivitti lähes koko mallistonsa – Road Glide sai lisäksi uuden keulan 2.2.2025 Moottoripyöränäyttely CF Moto 675 SR-R kurkottelee ratalegendan suuntaan 2.2.2025 Moottoripyöränäyttely Rieju Xplora 557 – laatuosilla varustettu adventure yllättää hinnallaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle