1.8.2019 Ajoneuvot Neste Ralli 2019: Sébastien Ogier nauttii kovasta kilpailusta Teksti Jussi Saarinen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Citroënin ykköskuski kiittelee rallin MM-sarjan tämänhetkistä tasoa. Jyväskylässä tavoitteena on ennen kaikkea pistetilin kartuttaminen tiukkaakin tiukemmassa mestaruustaistossa. Rallin hallitseva kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier on yksi tämänkin vuoden Neste Rallin päätähdistä, vaikka vastus on Keski-Suomessa kenties kovempi kuin missään muualla kauden aikana.Ranskalainen tunnetaan erityisesti siitä, että hän on pystynyt uransa aikana voittamaan hyvin erilaisilla autoilla. Mestaruuksista neljä ensimmäistä tuli Volkswagen Polo R WRC:n ratissa, ja saksalaistallin yllättävän lopettamispäätöksen myötä Ogier siirtyi pikavauhtia Ford Fiesta WRC:n ohjaimiin. Tuloksena oli jälleen kaksi perättäistä MM-titteliä.Näitä ennen, siis kaudella 2011, Ogier teki läpimurtonsa MM-pronssille Citroën DS3 WRC:n ohjaimissa. Täksi kaudeksi hän palasi jälleen alkuperäisille juurilleen ranskalaistalliin.Vuosi nykyisellä C3 WRC -autolla alkoi vahvasti, sillä kolmen ensimmäisen rallin myötä plakkarissa oli kaksi voittoa. Tämän jälkeen tuloksena oli neljä palkintopallisijaa ennen Jyväskylää edeltänyttä Sardinian rallin keskeytystä.MM-tilastossa Ogier on tällä hetkellä toisena 146 pisteellään, edellään Viron Ott Tänak (Toyota, 150 p.) ja takanaan belgialainen Thierry Neuville (Hyundai, 143 p.).– Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten kausi on tähän mennessä edennyt. Olemme edelleen mukana taistelussa maailmanmestaruudesta, mikä on tietysti päätavoitteemme, hyväntuulinen ja rennon oloinen mestari raportoi Jyväskylän Paviljongilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTaso tuo motivaatiotaAivan kuten tallikaverinsa Esapekka Lappi, myöskään Ogier ei ole kaikissa kisoissa ollut aivan tyytyväinen autonsa ajettavuuteen. Kun muistetaan kykysi mukautua erilaisiin autoihin, onko tämä ollut siinä mielessä vaikein kautesi?– Onhan tämä ollut haasteellinen vuosi, mutta odotimmekin sen olevan sitä. Kausi alkoi vahvasti, mutta emme ole pystyneet parantamaan vauhtiamme aivan siihen tahtiin kuin olisi pitänyt, eli se on seuraava askel, missä pyrimme olemaan vieläkin kilpailukykyisempiä.Eteenpäin motivoi sekin, että rallin MM-sarjan taso on tällä hetkellä erittäin korkealla.– Elämme kovan kilpailun aikaa, mikä tekee tästä hyvin mielenkiintoista. Urani aikana on ollut kausia, jolloin huipulla ei ollut yhtä paljon kärkikuskeja ja -talleja. Nyt vastassa on vahvoja kilpakumppaneita, jotka ovat sinut autojensa kanssa, joten olemme tavallaan joutuneet aloittamaan kaiken alusta, Ogier tunnustaa.Palkintopalliinkin tyytyväinenMitä tulee tämän vuoden Neste Ralliin, ranskalaiskuski on luottavainen autoonsa.– Meillä oli hyvät ennakkotestit, ja toisen päivän päätteeksi olin varsin tyytyväinen autoon. Uskon, että se kulkee täällä hyvin. Tämä on tietysti Toyotan kotiralli, ja heillä on vahva auto, joka on tehty näille teille. Odotammekin heidän olevan mittapuuna tälle viikonlopulle.Voittoa Ogier ei suostukaan heti lähtöön lupaamaan.– Suomen ralli on aina vaikea voittaa, myös siksi, että täällä on paljon pohjoiseurooppalaisia kuljettajia, jotka haluavat näyttää osaamistaan. Kaikki on kuitenkin mahdollista: olenhan pystynyt täällä kerran ajamaan ykköseksi. Mutta tänä vuonna olen hyvin tyytyväinen myös palkintopallipaikkaan, Ogier paljastaa.Perjantai ratkaisupäivänäYksittäisen kisan lisäksi MM-taistelu on koko ajan Ogierin takaraivossa.– Päätavoitteena on saavuttaa niin paljon pisteitä kuin mahdollista ja keskittyä siihen, miten kaksi muuta mestaruudesta taistelevaa kuljettajaa tekevät. Meillä kaikilla on aika samanlaiset lähtöpaikat, mikä tasoittaa keskinäistä tilannettamme.Juuri lähtöpaikka tekee Neste Rallin ensimmäisestä varsinaisesta kilpailupäivästä eli perjantaista tärkeän. Kärkikuskit joutuvat avaamaan latua, ja tiellä on tunnetusti irtosoraa enemmän kuin taaempana tulevilla autoilla.– Olosuhteet ovat hyvin kuivat tälle viikonlopulle, jopa kuivemmat kuin viime vuonna. Tämä tekee kilpailusta haastavan kärkipäässä starttaaville. Emme lähde liikkeelle aivan ensimmäisenä, koska yksi kuljettaja on meitä edellä. Perjantaista tulee jälleen kerran ratkaisun päivä, ja jos pystymme olemaan silloin vahvoja, mahdollisuuksia kärkeen on.Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Aake KinnunenMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.5.2025 Ajoneuvot Nissan Micran kuudes sukupolvi astui esiin täyssähköisenä – Vuoden Auto jo syntyessään? 20.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Muistatko Marcus Grönholmin MM–Peugeotin? 206 WRC on häijyn hintainen ralliohjus 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 24.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: "Mummo Ankan" Detroit Electric 24.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: CF Moton ensihuollossa kävi hupsis – pyörä pajalla koko päivän 23.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: huima 6 762 matkustajan alus 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 22.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: kulutus kitkarenkailla yllätti – Dacia Duster 20.5.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Maybach S 580 e – unelmia ja toimistohommia 22.5.2025 Uutinen Volkswagen-pomo paljastaa: autot saavat jälleen "kunnon nimet" 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää