14.8.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: muistatko vielä Mazda E2200:n/Bongon? – se on edelleenkin olemassa, kiitos Toyota HiAcen Teksti Benjamin Helander Kuva Mazda, Mitsubishi, Nissan, Kia, Ford Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Mazda Bongo on nykyisin Toyota-lainaa japanilaisten yksinoikeudella, mutta sen aiempia sukupolvia ovat lainanneet niin Kia, Mitsubishi, Nissan kuin myös Ford. Viime viikolla tässä juttusarjassa muisteltiin Toyota Starletia, ja huomattiin, kuinka se on tehnyt Afrikan puolella peräti kahdessa eri muodossa paluun. Tällä kertaa ollaan pakettiautojen maailmassa, muistellen sekä Mazda Bongoa johdannaisineen että vähän myös Toyota Hiacea. Mazdahan ei enää itse pakettiautoja tee, eikä se ole tuonut niitä läntiseen Eurooppaan miesmuistiin. Ensimmäisen kerran Mazda-pakua alettiin tuoda Suomeen kolmospolven Bongon myötä, joka sai täällä Euroopassa nimen Mazda E2200, tasan 40 vuotta sitten. Mazda E2200:n - kuten hyvin monien tuon ajan pakettiautojen - korirakenne oli niin sanottu cabover eli auton ohjaamo sijaitsee etuakselin päällä, ja moottori keskellä edessä. Vuonna 1966 debytoineessa ensimmäisen polven Bongossa moottori oli vielä takana, ja se oli pieni, vain 800-kuutioinen.Tästä kaikki alkoi vuonna 1966. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMazda Bongo oli aikanaan antelias auto...Päästäksemme kiinni varsinaiseen logonvaihtoteemaan, Mazda Bongo eli siis eurooppalaisittain E2200 tai Europe, oli melkoisen lainattu tapaus paitsi kotimarkkinoillaan Japanissa, myös muualla, erityisesti Aasian ja Oseanian alueilla. Tässä käsittelyssä ovat Bongon kolmas ja neljäs sukupolvi, joita valmistettiin vuosina 1983 - 1999 ja 1999 - 2020. Japanin markkinoilla logonvaihdot jopa konsernirajojen yli ovat tavattoman yleisiä tietyissä autoluokissa, ja pakettiautot kuuluvat näihin. Näin Mazda on lainannut Bongoa aikoinaan Mitsubishille, joka teki siitä Delican (ei suinkaan ainoa Mitsubishi Delica), ja myös Nissanille, joka teki siitä Vanetten (sekin vain yhden monista samannimisistä Nissaneista). Kotimarkkinoillaan Japanissa Mazda valmisti Bongoa myös Eunoksen nimellä. Eunoshan oli yksi Mazdan 1980-luvun lopulla kehittämistä, melko lyhytikäisiksi jääneistä alabrändeistään, Autozamin ja ɛ̃finin ohella. Ilmeisesti edestä ohjattava, korkeakorinen tavara-auto sopi kuvaukseen Eunoksesta hauskojen ja ylellistenkin autojen brändinä. Mennäänpä sitten toisaalle Japanin kotimarkkinoista, ja Etelä-Korean puolelle. Kia on nykyisin maailmanlaajuinen autojätti, joka valmistaa vuosittain miljoonia autoja osana Hyundai-konsernia. Kuten tässäkin juttusarjassa on aiemmin ollut esillä, Kian juuret autonvalmistajana ovat vahvasti Mazdassa. Myös ensimmäisen Kia-henkilöauton, vuoden 1974 Kia Brisan eli omaa sukua Mazda Familian jälkeen nähtiin Mazdalta lainattuja Kioja, mukaan lukien vuosien 1990 - 1997 Kia Bongo, joka oli käytännössä sama auto kuin ajan Mazda Bongo Brawny. Kia on nimennyt auton nykyisenkin sukupolven Bongoksi, vaikkei sillä ole mitään tekemistä Mazdan kanssa. Tila-autoversio Kia Bongosta sai nimen Besta, joka tarkoittaa petoa. Äkkiä ajateltuna ehkä yllättävin Bongon lainaajista, ja niistä ainoa Aasian ulkopuolinen, oli Ford. Selityshän tälle löytyy Fordin pitkäaikaisesta sijoituksesta Mazdaan. Malleja ja tekniikkaa jaettiin pitkään, ja Bongo oli vain yksi näistä keskenään pitkään jaetuista malleista. Mazda Bongo taipui käytännössä sellaisenaan Ford Econovaniksi Australiassa, jossa pakettiautostandardit ovat tulleet pitkälti Aasian puolelta. Tätä Australian cabover-mallista ja Mazdalta lainattua Ford Econovania ei muuten pidä sekoittaa Ford Econolineen, joka on täysin erilainen, amerikkalaisille standardeille tehty sikäläinen iso pakettiauto.Ford Econovan...ja nyt on sen vuoro lainataMazda teki reilut kymmenen vuotta sitten periaatepäätöksen, ettei enää kehittäisi hyötyajoneuvoja eli Bongon Euroopassa tuntemattomaksi jäänyt nelospolvi tulisi olemaan viimeinen Mazdan itse suunnittelema pakettiauto. Lopulta nelospolvea kehitettiin jopa parinkymmenen vuoden ajan, ennen kuin se siirrettiin lopullisesti sivuun vuonna 2020. Nelospolven Bongon jälkeen Mazda on itse keskittynyt pelkästään henkilöautoihin. Kuitenkin muutamilla tärkeillä markkinoilla se on pitänyt saatavilla pakettiautoja ja avolavaa kumppanimerkeiltä lainattuna. Avolavan virkaa toimittava BT-50 oli aiemmin omaa sukua Ford Ranger, mutta nyt se on teknisesti Isuzu D-Max. Avolava on tärkeä pitää mallistossa erityisesti Australiassa, joka rakastaa sekä avolavoja että Mazdoja, onhan Mazda siellä toiseksi myydyin automerkki ja avolavat valtavan suosittu autoluokka. Pakettiautojen puolella Mazda on puolestaan kääntynyt yhteistyökumppaneidensa Toyotan ja Daihatsun puoleen, tähtäimenään kotimarkkinat Japanissa.Mazda Bongo, omaa sukua Toyota LiteAce, omaa sukua Daihatsu Gran MaxNykyisin Mazda Bongo on omaa sukua Daihatsu Gran Max, nimestään huolimatta pikkuinen, noin nelimetrinen ja etumoottorinen, Indonesiassa valmistettava pakettiauto. Sitä markkinoidaan useilla aasialaisten standardien mukaisilla pakettiautomarkkinoilla, kuitenkin Daihatsua laajemmin nimellä Toyota LiteAce. Sekin on suomalaisittain tuttu mallinimi, mutta pitää mennä aika paljon ajassa taaksepäin, ennen kuin törmää viimeiseen Suomen markkinoilla nähtyyn Liteaceen. Japanissa autosta on siis saatavilla Daihatsun ja Toyotan ohella myös Mazdan logoilla varustettu versio.Tämän pikkumallin myötä Mazda Bongon nimellä on 1960-luvulta lähtien ehditty valmistaa sekä taka-, keski- että etumoottorista pakettiautoa.Mazda Bongo Brawny, omaa sukua Toyota HiAce H200Cabover-tyyppinen Bongo on myös edelleen hengissä. Tämä niin ikään pelkästään Japanissa myytävä Bongo Brawny on sekin lainattu Toyotalta, ollen uudelleenbrändätty HiAce. Hiace - niin kuin asia Euroopassa tykättiin sanoa - on suomalaisittain erittäin tuttu tuote. Hiace on Euroopassa vaihtunut Ranskasta lainattuun Proaceen, mutta suurimmalla osalla maailman mantereista on edelleen vanha kunnon HiAce. HiAce H200 on itse asiassa jo 20 vuotta vanha malli, ja vasta viides mallisarjan sukupolvista. Tuotannossa H200 on edelleen kuudennen polven HiAcen rinnalla tietyillä markkinoilla, ja Japanissa siis myös Mazdan nimellä. Lähteet: Mazda, Toyota, Japanese Nostalgic Car Lue lisää Kaikki artikkelit 21.8.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Mazda tutkii mahdollisuuksia täyssähkösedan EZ-6:n lanseeraamiselle Euroopassa – se voisikin olla hyvä perinteisen automerkin vastine Teslalle ja BYD:ille 25.4.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Mazda 6 ei katoa, vaan muuttaa muotoaan – tällä kertaa kiinalaisena sähköautona 28.2.2024 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mazda AZ-Offroad oli Suzuki Jimnyn 660-kuutioinen kei-sisar 18.10.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mazda Roadpacer AP – kun Mazda alkoi taistella päästöjä vastaan lainaamalla ison 70-luvun australianraudan 8.3.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: mitä tapahtuu, kun kolme Suomen myydyintä automallia kloonataan? 18.1.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mazda RX-7 – maailman eniten valmistettu kiertomäntämoottorinen auto 27.7.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Fiat 124 Spider ja Mazda MX-5 – kaksi upeaa roadsteria 23.2.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mazda Navajo oli 30 vuotta sitten Mazdan ensimmäinen SUV, ja se muistuttaa toisenlaisista ajoista 8.12.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Mazda BT-50 on edelleen voimissaan, ja tätä nykyä se on onnistuneesti naamioitu Isuzu D-Max Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 16.7.2025 Sähköautot Yhdysvaltalaisstartup pelasti Northvoltin tehtaan – tähtäimessä Euroopan valloitus 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen