8.3.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: mitä tapahtuu, kun kolme Suomen myydyintä automallia kloonataan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuoden 2022 kokonaistilastossa kolme myydyintä automallia olivat kaikki Toyotia. Hauskaa kyllä, niistä jokaisesta löytyy lähes identtinen klooni jonkin toisen japanilaismerkin mallistossa. Tilasto osaa kuitenkin kertoa, ettei Toyotan kloonaaminen ole välttämättä kaupallisesti kovin kannattavaa. Vuosi 2022 ei poikennut useasta edellisestä sen puitteissa, että Toyota Corolla kelpasi suomalaisille jälleen kerran paremmin kuin mikään muu automalli. Viime vuoden aikana maanlaajuisesti (poislukien Ahvenanmaa) myytiin 4 502 Corollaa. Ykköspaikka pysyi, vaikka pudotusta edellisvuoteen oli yli 15 prosenttia. Toiselle sijalle tilastossa pääsi Toyota Yaris, sekin tuntuvalla pudotuksella myyntimäärissä, jotka ylsivät 3 144:ään. Toyota RAV4 puolestaan tiputti Škoda Octavian viidenneksi, nousten itse kolmospaikalle, ennen Volvo XC60:ta, 2 248 kappaleen myyntimäärällään. Myyntitilasto oli siis Toyotan juhlaa, mutta jos pelkkää tuotetta katsotaan, olisi se voinut olla ainakin joiltain osin myös Suzukin ja Mazdan juhlaa. Toyota on lainannut jokaisen myyntikärkensä kumppanimerkeilleen, mutta jotenkin tuntuu, ettei suuri yleisö noteeraa näitä mitenkään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 20 kappaletta: Suzuki Swace Jos merkkiuskollisuus, imagoasiat, ynnä muut mielikuvat siirretään syrjään ja puhutaan pelkästään tuotteesta, pitäisi Suzuki Swacen myyntitilastojen näyttää ihan toisenlaisilta. Vuoden myydyimmän automallin, Toyota Corollan klooni löysi Autoalan tiedotuskeskuksen ensirekisteröintitilaston mukaan vuoden 2022 aikana vaivaiset 20 ostajaa. Edellisvuonna lukema oli sentään vähän kauniimpi, 283 Swacea. Osa karusta lukemasta selittyy toki sillä, että Swace-mallisto on Corolla-mallistoa suppeampi. Sitä myydään vain farmarikorisena (toki Corollan suosituin korimalli), ja ainoastaan pienemmällä, 1,8-litraisella voimanlähteellä. Myös varustetasoja on vähemmän. Swacen keula on hieman erilainen kuin Euroopan-Corollassa. Swacen ylämaski ja logon asettelu muistuttavat joiltain osin GAC-Toyota Levin Sportin (Corollan Kiinassa myytävä versio) keulaa. Muilta osin autot ovat käytännössä lattiasta kattoon identtisiä. 123 kappaletta: Mazda 2 Hybrid Mazda kloonasi Toyota Yariksen vasta vuosi sitten maaliskuussa, joten tässä tilastossa ei itse asiassa ole edes mukana koko vuotta. Euroopassa myytävä Mazda 2 Hybrid on lähes täyskaima sen rinnalla myytävän, saman kokoluokan Mazda 2:n kanssa. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin, sillä 2 Hybrid ei ole mitään sukua muille Mazda-malleille. Mazda 2 Hybridin ja tilaston toista paikkaa pitäneen Toyota Yariksen eroavaisuudet rajoittuvat logoihin. Mazda tarjoaa lisäksi Toyotaa vähemmän valinnanvaraa, sillä samaan aikaan pitäisi todellakin yrittää myydä sitä toista Mazda 2:ta. Maahantuojan mukaan viime vuonna kloonimalli peittosi Mazdan oman DJ-korimallin 2:n selvin luvuin, 123 - 14. 22 kappaletta: Suzuki Across Kolmannen tilan haltijan peilikuva ei sekään kovin mairitteleviin myyntimääriin päässyt - ainakin jos sitä vertaa RAV4:n tasan sata kertaa parempaan myyntionneen. 22 kappaleessa on pudotusta edellisvuoden 59 kappaleesta. Selvänä osasyynä RAV4:ää matalampiin myyntilukuihin on se, että Suzuki tarjoaa Acrossia ainoastaan yhtenä versiona, joka on kalliimpi lataushybridi. Suzuki Acrossin eroavaisuudet RAV4 Plug-iniin ovat kosmeettisia, ja eroa on lähinnä keulassa. Acrossin keulaan on lainattu Toyota Wildlanderin ajovalot. Wildlander on GAC-Toyotan Kiinassa valmistama versio muun maailman RAV4:stä. Wildlanderissa on myös hieman erilainen maski ja takavalot, jotka eivät kuitenkaan ole päätyneet Acrossiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Syitä varmasti monia Edellä kuvatussa on kysymys ostokäyttäytymisestä, eikä noin valtavia eroja saman tuotteen myynnissä voi loppuun saakka ikään kuin "järjellä" selittää. Suurin osa selityksestä on kuitenkin silkkaa matematiikkaa, sillä mainitut autothan ovat Toyotan syvää osaamisaluetta, joissa se on betonoinut asemansa, maineensa ja tunnettuutensa. Toyotalla on myös esimerkiksi mainituista merkeistä kattavin myynti- ja huoltoverkosto. Myös käsite nimeltä merkkiuskollisuus selittää ison osan tilastosta. Toyotalla on hyvin merkkiuskolliset asiakkaat, jotka eivät usein, jos koskaan, vaihda merkkiä. Niin ovat myös Suzukilla ja Mazdalla. Toyotalta lainatut etuvetoinen farmari sekä isokokoinen lataushybridimaasturi eivät ole esimerkiksi kompakteista ja omaperäisistä crossovereistaan tunnetun Suzukin asiakkaille sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat. Ja jälleen kerran muilta merkeiltä tulevat asiakkaat valitsevat todennäköisimmin Toyotan, edellisessä kappaleessa mainituista syistä. Kaikissa kolmessa esimerkissä on kyse myös valmistajilleen jollain tavalla muusta, kuin myyntivaltin saamisesta "helpolla". Suzuki esimerkiksi tarvitsee Acrossia mallistoonsa sen lataushybridivoimalinjan takia. Tämä laskee Suzukin mallistopäästöjä Euroopassa. Mazda puolestaan kokeilee, kuinka markkinat reagoivat ensimmäiseen laina-Mazdaan Skyactiv-aikakaudella. Tekeekö Solterra oikun tilastoon? Kolmas merkki, jonka kanssa Toyota jakaa Euroopassa tällä hetkellä suoraan henkilöautomallin, on tietysti Subaru. Ehkäpä maailman surullisenkuuluisin sähköautomalli juuri tällä hetkellä on Toyota bZ4X, jonka (lähes, ei kuitenkaan täysin identtinen) sisarmalli Subaru Solterra on. Molemmat ovat valmistajiensa ensimmäiset tuotantosähköautot maailmanmarkkinoilla. Samaisen viime vuodelta kerätyn ensirekisteröintitilaston mukaan Toyotan ja Subarun erot ovat olleet pienemmät kuin mitä edellä esiteltyjen kohdalla oli. Jos bZ4X:ää myytiin 153 kappaletta, löysi Solterra 23 ostajaa. Vaikka ero on iso ja tilastopohjaa toistaiseksi vähän, on se suhteessa paljon pienempi kuin esimerkiksi Corollalla ja Swacella. Pitää myös ottaa huomioon, että Toyota myy myös merkkinä huomattavasti Subarua paremmin. Molempien sähkömallien myyntiä haittasivat erilaiset ongelmat, joista voi lukea tarkemmin esimerkiksi täältä. Subarulla voi kuitenkin olla jopa ihan hyvät saumat kilpailla Solterralla bZ4X:ää vastaan. Korkean maavaran seikkailuhenkisenä autona Solterra on Subarulle ominta alaa, ja sen puolesta se kelpaa hyvin sähköön vaihtaville Subaru-asiakkaille. Solterra voi kiinnostaa myös muilta astetta pienemmän volyymin japanilaismerkeiltä tulevia asiakkaita nimenomaan sähköisyytensä kautta. On niin ikään mahdollista, että Solterra - vaikka onkin teknisesti sama auto - voi nyt tavallaan hyötyä bZ4X:n nimen ympärille kerääntyneestä mainehaitasta. Subaru on myös esittellyt ja markkinoinut Solterraa eri otteella kuin esimerkiksi Suzuki Acrossiaan. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Autoalan tiedotuskeskus, Toyota, Mazda, Suzuki, Subaru Kuvat: valmistajat, Moottorin arkisto Lisää aiheesta Nimi muutettu: Suzuki Swacessa on kaikki ainekset Suomen myydyimmäksi autoksi Nimi muutettu: Toyota GR86, Subaru BRZ, 10-vuotisjuhlamallit ja kadonnut sisar Nimi muutettu: Kun Yhdysvalloissa ostat Toyota Yariksen, saat Mazda 2:n Nimi muutettu: Japanissa Toyota Camryn saa myös Daihatsuna hieman paremmalla jälleenmyyntiarvolla Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan 17.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: 355 by Evoluto on 1990-luvun Ferrari F355 tuotuna 2020-luvun standardeille – tuloksena on upea superauto 16.7.2024 Ajoneuvot Vehoniemen automuseon johtaja Leila Suutarinen: ”Vanhoissa autoissa kiehtovat tuoksut, äänet ja historia” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan