21.7.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Näin syntyi Alfa Romeon viimeinen hyötyajoneuvomalli Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alfa Romeolla on merkillepantava historia hyötyajoneuvojen valmistajana, vaikka viimeinen sen nimellä tehty pakettiauto poistui markkinoilta jo yli kolme vuosikymmentä sitten. Nykyään Alfa Romeo mielletään yleisesti omaperäiseksi, urheilullisia premium-tason henkilöautoja valmistavaksi yritykseksi. Merkin yli 110-vuotinen historia käsittää paljon muutakin, lentokonemoottoreista kuorma-autoihin ja meridieselmoottoreihin asti, sanottakoon nämä nyt vain esimerkkeinä. Mercedes-Benzin tarina liippaa tässä kohtaa jokseenkin läheltä Alfaa, mutta eroaa italialaisesta siinä, että sen hyötyajoneuvorepertuaari on sittemmin saavuttanut maailmalla merkittävää suosiota. Näin on toki jossain määrin ollut Alfa Romeonkin kohdalla, ainakin mikäli liikutaan juuri oikeissa maissa. Esimerkiksi Etiopiassa sana ”romeo” on yleinen synonyymi ja puhekielen termi kuorma-autolle. Alfa Romeo Romeo Naapurimaa Eritreassa on puolestaan ollut 1930-luvulla Alfa-hyötyajoneuvojen tuotantoa, ja sen pääkaupungin Asmaran ydinkeskustasta löytyykin Alfa Romeo-niminen kortteli. Nämä liittyvät Italian siirtomaa-aikaan Itä-Afrikassa, jolloin Asmarasta löytyi myös keskisen Eritrean jylhissä maisemissa kiemurrellut kilparata. Siellä kilpailtiin totta kai muiden muassa Alfa Romeoilla. Niin ikään Espanjassa ja Brasiliassa on valmistettu Alfa-hyötyautoja lisensseillä. Alfa Romeo F12 ja kyydissä Alfa Romeo TZ. Alfa Romeon kuorma-autotuotanto päättyi vuoteen 1967. Samaan aikaan päätettiin myös 1950-luvun puolivälissä esitellyn Romeo-pakettiauton valmistus, mutta sille tehtiin seuraaja, F11/A11, ja edelleen F12/A12. Niitä valmistettiin vuoteen 1983 asti Alfasudin tehtaalla Napolin liepeillä. Viimeiset Alfa Romeon valmistamat hyötyajoneuvot kantoivat nimiä AR6 ja AR8. Niitä käsittelemmekin seuraavaksi. AR8 ja jopa perheen koira katsoo tulevaisuuteen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jotain Alfaa, jotain lainattua ”Bulldoggi"-keulaisten 12-sarjan pienten pakujen vanhennuttua 80-luvun alkupuolella, tuli Alfalle tarve suunnitella uutta tilalle. Henkilöautopuoleen keskittynyt valmistaja ei kuitenkaan lähtenyt enää luomaan omaa, vaan kääntyi maanmiestensä puoleen. Merkki oli nimittäin jo vuonna 1978 hypännyt Ivecon kelkkaan, ja tuonut markkinoille samana vuonna esitellyn isomman kokoluokan Daily-pakettiauton nimellä Alfa Romeo AR8. Vuonna 1985 sama tehtiin pienemmässä luokassa, kun Fiatin ja PSA:n ensimmäinen yhteistyöpakusukupolvi oli ollut hetken aikaa tuotannossa. Fiat Ducato sai näin Alfa Romeon ”scudetto”-maskin ja nimen AR6. Muut samasta puusta veistetyt mallit olivat ranskalaiset Peugeot J5, Citroën C25 sekä tuntemattomammaksi jäänyt Talbot Express. Kaikki autot valmistettiin Italiassa, osa niistä tässäkin jutussa tutuksi tulleessa Alfasud-tehtaassa Pomigliano d’Arcossa. AR6 oli pykälää pienempi versio AR8:n ideasta. Voimanlähteet olivat AR6:ssa ja -8:ssa luonnollisesti samat kuin sisarmalleissa. Tarjolla oli PSA:n erikokoisia bensiinimoottoreita ja Fiatin dieseleitä. Sisaristaan ne eivät eronneet muiltakaan osin mainittavasti. AR-pakettiautomalleja myytiin vain Italiassa, ja viimeiset autot rullasivat ulos tehtaalta vuonna 1988. Piakkoin mallisarjaan tehtiin päivitys, johon Alfa Romeo ei enää lähtenyt mukaan. Tämän jälkeen Alfa ei ole valmistanut hyötyajoneuvoja. Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Alfa Romeo Lisää aiheesta Nimi muutettu: Alfa Romeo Arna – joskus surkea tarina tekee mielenkiintoisen auton Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Citroën C-Crosser on japanilais-ranskalainen katumaasturi, jonka taustalla oli monikansallinen sekamelska Nimi muutettu: Honda Crossroad on valmistajansa ainoa V8 Nimi muutettu: japanilainen Volkswagen Taro Nimi muutettu: Lancia Thema ja kulttuurikonflikti Nimi muutettu: Peugeot P4 – kun ranskalaiset rakensivat kirjaimellisesti oman G-Mersun Nimi muutettu: Seat Marbella oli omaa sukuaan Panda, mutta sitten tuli välirikko Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.4.2026 Ajoneuvot Maistiainen: BYD Atto 3 Evo – voidaanko tosiaankaan puhua pelkästä faceliftistä, jos aiemmin etuvetoinen auto on muuttunut taka- tai nelivetoiseksi? 15.4.2026 Ajoneuvot Kaupunkimaistiainen: BYD Atto 2 – ainakin varustelistan ruksiminen ja parkkeeraus on tehty helpoksi 15.4.2026 Ajoneuvot Porsche 911 GT3 S/C – miltä kuulostaisi 510 hevosvoimaa yhdistettynä manuaalivaihteistoon ja kyllä, rättikattoon? 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 4.4.2026 Ajoneuvot Mazda Luce saa pian yksiselitteisen kaiman Ferrarista, mutta nämä autot ovatkin salaa toistensa kaimoja 2.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz Steer-by-wire – sähköinen ohjaus, joka päihittää monet “oikeat” ohjaukset 2.4.2026 Ajoneuvot Mercedes-Benz päivitti jälleen nykyiset GLE- ja GLS -sarjansa – tällä kertaa tosin uusiksi on laitettu jopa 3 000 osaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 18.4.2026 Moottoripyörät Ostimme 20 vuotta vanhan matkapyörän – BMW R 1200 RT tuntuu edelleen kuin uudelta 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 17.4.2026 Sähköautot Ensimmäiset kuukaudet sähköautoilijana: lataamista, sovelluksia ja asennoitumista 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 17.4.2026 Matkailu Tämäkö ihan oikeasti kaunein Neuvostoliiton ulkopuolella sijainnut neuvostoliittolainen sotamuistomerkki? 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin