24.11.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Tältä näyttää Volvo XC90, ruotsalaisen perhemaasturin perikuva, kiinalaisissa kuorissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kaiken muun lisäksi myös ulkonäöltään turvallinen Volvo XC90 sai taannoin serkun konsernisisar Lynk & Co 09:stä. Periaatteessa vain nimi on muutettu, mitä nyt muutama pellinpala sen lisäksi. Kiinan hurjaa tahtia kasvavat automarkkinat tarvitsevat jatkuvalla syötöllä uusia malleja. Kaupaksi käyvät kaikki perinteisistä sedaneista tila-autoihin, ja totta kai sielläkin myös kaupunkimaastureihin. Sikäläisillä markkinoilla myös kotimaisuusaste kasvaa, vaikka monilla tuotteilla tekniset juuret löytyvätkin länsiautoista. Yhden merkin tekniset juuret löytyvät länsinaapurista, siis meidän länsinaapuristamme. Volvo Carsin kanssa samaan kiinalaiseen Geely-konserniin kuuluvan, vuonna 2016 perustetun Lynk & Con ruotsalaisjuuret ovat itse asiassa niin vahvat, että sen kotipaikkakin on virallisesti Göteborgissa. Lynk & Con lähinnä nuoremmille ostajille suunnattu automallisto on tehty erottumaan Volvo-sisaruksista. Yksi vahva esimerkki on Lynk & Con lippulaivamaasturi 09, joka on siis uudelleenbrändätty versio Volvon lippulaivamaasturista, XC90:stä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hyvin häivytetty Pinnan alla lymyävä XC90 häipyy tehokkaasti 09:n rohkeisiin muotoihin. Volvoa on havaittavissa oikeastaan vain suurimmissa linjoissa ja mittasuhteissa, sivupeileissä, pyöränkaarissa sekä keulan alimmassa osassa. Sisätiloissa on niin ikään eroja sisareen, mutta ne ovat vähäisempiä, lähinnä erilaisia tyylivalintoja. 09 on äärimitoiltaan hienoisesti Volvoa isompi, ja sitä tarjotaan aina seitsenpaikkaisena. 09 on ensimmäinen Lynk & Co, joka rakentuu Volvon SPA-perusrakenteelle. Kun ensi vuonna päivittyvän XC90:n myötä esitellään uudistettu SPA2, on luultavasti samalla odotettavissa lisää Lynk & Co -malleja sille pohjalle. 09:n konepellin viistetty etureuna ja kyljen pokkaukset tuovat autoon urheilullista otetta (Porschea?). Volvo XC90 paistaa korin helmoista. Niin ikään 09:n moottorit tulevat Göteborgin suunnittelutoimistosta, sillä tarjolla on 2-litraisia bensiinirivinelosia niin 48 voltin kevythybridinä, itselataavana hybridinä, kuin pistokehybridinäkin. Kaikki autot ovat nelivetoisia. Hinnaltaan Lynk & Co 09 on jonkin verran halvempi kuin Volvo XC90. Vaikka Lynk & Co 09 valmistetaan Kiinassa, ja suurin osa autoista myös myydään siellä, on auto tällä hetkellä saatavilla merkin muiden mallien tavoin muutamissa Euroopan maissa. Niihin lukeutuvat Belgia, Hollanti, Ruotsi ja Saksa. Pian mukaan tulevat Espanja ja Ranska sekä ilmeisesti jotkin Lähi-idän maat, miksei lisääkin Vanhan mantereen maita. Pohjois-Amerikkakin saattaa vielä saada omansa. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: MotorAuthority, CarScoops Kuvat: Lynk & Co Lisää aiheesta Nimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: Freightlinerilla oli amerikkalaisille oma Sprinter, mutta he halusivat aina Mersun Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi Nimi muutettu: Kun Yhdysvalloissa ostat Toyota Yariksen, saat Mazda 2:n Nimi muutettu: Lexus LM on luksustila-auto Nimi muutettu: Mahindra XUV300 eli tarina siitä, kuinka SsangYong Tivolista tehtiin Intian turvallisin auto Nimi muutettu: meille Infiniti Q30 on ventovieras, mutta sitä olisi voitu valmistaa Uudessakaupungissa Nimi muutettu: meillä myytävä Toyota Land Cruiser on tehty sekoittamalla työkalua ja luksusmaasturia Nimi muutettu: Salaisuuksia Euroopan halvimman sähköauton taustalla Nimi muutettu: Suzuki Swacessa on kaikki ainekset Suomen myydyimmäksi autoksi Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 22.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuoden 2001 Minun autoni -haastattelussa Aira Samulin: "Yleensä verenpaineeni mitataan kahdesti, sillä lääkärit eivät usko tulokseen" 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 23.7.2026 Moottoripodi Moottoripodi jakso 122: Mercedes-Benz CLA käyttötesti alkoi – onko sähköfarkku oikeasti niin hyvä kuin sanotaan? 23.7.2026 Liikenne Osaisitko itse ajaa tässä risteyksessä? – Käpyläläinen ”liikenneympyrä” kylvää vaaratilanteita ja tööttäilyä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?