21.9.2025 Uutinen Opelin toimitusjohtaja Florian Huettl: “Olemme vakuuttuneita, että tämä on oikea suunta.” Teksti Aake Kinnunen Kuva Opel Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Münchenin kansainvälisessä autonäyttelyssä toimittajille puhunut Opelin toimitusjohtaja Florian Huettl ei säästellyt kommenteissaan sähköistymisen nykytilasta. IAA München 2025 -autonäyttelyssä esillä oli myös Opel, joka esitteli Mokka GSE:n sekä seuraavaa Corsaa henkivän Vision Gran Turismo -konseptikilpurin, joka tulee myös Gran Turismo 7:ään. Samalla järjestyi juttutuokio merkin toimitusjohtajan Florian Huettlin kanssa, hänen puhuessa muun muassa sähkön ja pienempien autoluokkien tulevaisuudesta Euroopassa. Florian Huettl: Opel on esitellyt kolme uutta mallia viimeisen noin 10 kuukauden aikana. Grandland on meille tärkeä malli, sillä se valmistetaan Saksassa Eisenachissa ja sen monen käyttövoiman perusrakenne on merkittävä teknologinen askel. Frontera on hyvin kilpailukykyinen auto ja monen käyttövoiman ansiosta se antaa asiakkaille valinnanvapautta. Näemme, että sen tilauskanta on huomattavasti vahvempi kuin aiemman Crosslandin ja Frontera puhutteleekin monia Opeliin kohdistettuja odotuksia, kuten hyvät tilat ja saavutettava hinnoittelu. Mokka on hyvä tarina, sillä hädin tuskin koskimme päivityksessä ulkokuoreen ja keskityimme sisustaan. Meistä ulkodesign on ajaton ja tasapainoinen, joten sitä ei kannattanut lähteä sotkemaan. Kerroin myös muutama viikko sitten, että Opelin aiempi tavoite vain täyssähkömalleista 2028 mennessä ei ole enää realistinen. Kun huomioidaan markkinoiden kehittymisen tahti, pidämme hybriditeknologian tarjolla vuoden 2028 jälkeen. Täyssähkömallien kysyntä ei ole kehittynyt niin nopeasti, kuin monet ennustivat. Monienergiaperusrakenteidemme ansiosta voimme kuitenkin tarjota asiakkaillemme ratkaisuja myös 2028 jälkeen. Tämä ei myöskään tarkoita, että vähentäisimme ponnistelujamme sähköistyksen saralla, päin vastoin. Panostamme jatkossakin mielenkiintoisten ja saavutettavien täyssähkömallien valmistukseen. Tämän vuoden IAA:ssa esittelemme myös konseptiauton. Se antaa meille vihjeen uudesta Corsasta ja autossa nähtävistä brändielementeistä, jonka kehitystyö alkoi juuri ennen kesätaukoa. Mallikonsepti on siis olemassa ja nyt keskitymme itse auton kehittämiseen. Se on ainoastaan täyssähköinen kompaktimalli, joka perustuu STLA Small -perusrakenteeseen. Hintatavoite on 25 000 euroa, jossa koemme, että auto saavuttaa hintayhtenäisyyden vastaavan automaattivaihteisen hybridin kanssa. Samalla Corsa kertoo GSE-mallinimen roolista, otamme tämän osan Opelin moottoriurheiluperinnöstä vakavasti ja tuomme sen takaisin. Jatkamme myös keskusteluja EU:n kanssa ja jatkamme hiilineutraaliuteen investoimista jatkossakin. Se on kuitenkin tehtävä, joka koskettaa koko Eurooppaa eikä vain eurooppalaisia autovalmistajia. Meidän tavoitteenamme on, että tämä muutos voidaan toteuttaa ilman ylimääräisiä sakkoja. Meille myös Euroopan komission linjaus lähivuosien lineaarisista päästötavoitteista on tervetullut, olemme siihen tyytyväisiä ja se antaa meille mahdollisuuden kasvattaa osuuksiamme lähivuosina. Toivomme kuitenkin samaa myös hyötyajoneuvoihin, joissa tavoitteet eivät ole lähelläkään toteutumaa. Toivomme myös käytännöllisyyttä seuraaviin askeliin sekä sääntöihin siitä, mitkä käyttövoimat saavat olla käytössä ja mitkä eivät. Hanki rajaton lukuoikeus Haluatko jatkaa lukemista? Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin. Liity jäseneksi Kirjaudu sisään Jäsenenä saat nämä edut ja paljon muuta Moottori Moottori+ -sisältöjen lukuoikeus ja painettu lehti 8 kertaa vuodessa. Tiepalvelu Autoliiton Tiepalvelu turvaa Plus- ja Premium-jäsenten matkan Suomessa ja ulkomailla. Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 4.11.2026 Viikon arkistopoiminto Huimat Saab Aero-X ja Chrysler Imperial sekä myös muutama eri tavalla realistinen autouutuus 20 vuoden takaa 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 29.10.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Mersun pohja osui asfalttiin – oliko tässä kymppitonnien raapaisu? 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista