16.9.2023 Laivat Päivän kuva: Finnsirius Airiston tyvenessä Teksti Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Finnlinesin uutta konseptia edustava M/S Finnsirius lähti perjantaina aamupäivällä neitsytmatkalleen Naantalista Långnäsin kautta Kapellskäriin. Airiston aamuaurinko suorastaan syleili uutuusalusta sen uran ihka ensimmäisillä merimaileilla. M/S Finnsiriusta on odotettu liikenteeseen siitä lähtien kun sen tilauksesta tiedotettiin julkisuuteen. Moottori tulee palaamaan Finnsiriukselle perusteellisesti neitsytmatkan on-board -kokemuksen myötä hieman tuonnempana, mutta jo ihan tiivistetysti todettuna alus on hyvin mielenkiintoinen täydennys Itämeren risteilytarjontaan. Sana risteily onkin Finnlinesille pitkälti uusi käsite, sillä vaikka useilla sen laivoista on voinut matkustaa huvitarkoituksessa, on se tapahtunut aina hyötyajoneuvojen seassa oman ajoneuvon kera. 235 metriä pitkä, 1 100 matkustajaa ottava ja 5 200 kaistametrin autokannet omaava Finnisirius on puolestaan Finnlinesin historian suurin alus, ja sen kyytiin voi hypätä Naantalista myös ilman ajoneuvoa, pelkälle risteilylle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Neitsytmatkalle Finnsirius - vuoden lopussa vastaavaan liikenteeseen tulevan täyssisarensa Finncanopuksen tavoin - on rakennettu Kiinassa. Ennen neitsytmatkaansa laiva on siis koeajettu useampaan kertaan Etelä-Kiinan merellä, ajettu sieltä muun muassa Malakan salmen, Intian valtameren ja Suezin kanavan kautta Välimerelle, esitelty Italian rannikon edustalla Finnlinesin omistajan Grimaldi Groupin edustajille ja ajettu vielä Välimereltä Itämerelle ja aina Naantaliin asti. Neitsytmatkalleen Finnsirius pääsi lähtemään suunniteltuna ajankohtana, 15. syyskuuta. Alus irrottautui Naantalin sataman laiturista muutamaa minuuttia aikataulun mukaisen lähtöaikansa, 10:30, jälkeen. Aluksen saatteli neitsytmatkalleen kiinnostuneen yleisön lisäksi kerrassaan upea loppukesän aamuaurinko lähes peilityynellä Airistolla. Peilityyneydestä puheen ollen, sen mahdollistamana aluksen kulusta oli mahdollista tehdä ensikäden havaintoja. Finnlinesin uuden sukupolven alusten hydrodynaamista muotoilua on etukäteen kehuttu edistykselliseksi. Finnsiriuksen aallonmuodostus vaikuttikin ainakin silmämääräisesti olevan vähäisempää ja älykkäämpää moneen aikaisempien sukupolvien laivaan verrattuna. Mikä ei pinnalle näy, on aluksen pohjan ilmavoitelujärjestelmä, joka ilmakuplia tuottamalla vähentää rungon kitkaa. Teksti ja kuvat: Benjamin Helander Lue lisää Kaikki artikkelit 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! – Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla – Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen ”kruunun” otsalleen [päivitys] 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa – jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 – tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 17.6.2026 Matkailu Oletko sinä hitaan matkailun ystävä? Matkailutavat murroksessa, kertoo laivayhtiön tutkimus 16.6.2026 Laivat Kuva ei herkimmille! Näin voi käydä, jos laivan pohjan unohtaa säännöllisesti putsauttaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?