27.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tämä saksalainen autokorjaamo on keskittynyt yhteen erikoiseen malliin – pihassa kymmeniä tulevia pikkuautoklassikoita Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kymmenien Audi A2 -pikkuautojen piha pakotti pysähtymään ja ihmettelemään, mistä oikein on kyse? Audi Q3:n ensikoeajon reitti sijoittui Saksaan Ingolstadtin lähistölle. Olimme jo suuntaamassa uutuus-Audilla takaisin valmistajan päämajaa kohti, kun käskin kuljettajana tuolla hetkellä istuvan Iltalehden kollegan iskeä jarrut pohjaan. Lähestulkoon keskellä ei mitään oli piha täynnä Audi A2 -pikkuautoja. Ajoreitillä oli muutenkin tullut vastaan näitä tulevia klassikoita hämmästyttävän tiheään, mutta tämä näky loksautti leuat. Pikaisesti arvioituna parkkipaikalla oli kolmesta neljäänkymmentä Audi A2:a, sekä muutama yksittäinen muu auto. Liike oli suljettu, joten emme päässeet kysymään liikkeen työntekijöiltä, että mistä oikein on kyse. Eikä aikataulukaan sitä olisi oikeastaan sallinut. Näytä tämä julkaisu Instagramissa Henkilön Moottori (@moottorimedia) jakama julkaisu Lyhyellä tutkinnalla paljastui, että kyseessä on yksinkertaisesti autokorjaamo, joka nyt on vain sattunut erikoistumaan Audi A2:een. Edgar Biglerin korjaamolle tuodaan A2-yksilöitä ympäri Saksaa ja jopa kauempaakin. Liikkeellä on mahdollisuus jopa uudelleenrakennuttaa A2 tyystin, mikäli vain kaivaa kuvetta riittävästi. Juuri sen enempää tietoa liikkeestä ei löydy, mutta kyseessä on hauska maamerkki muuten syrjäisellä ja hiljaisella seudulla. Ei ihme, että Ingolstadtin liepeillä tuli vastaan poikkeuksellisen paljon ”Aa-kakkosia”. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: näimme naamioteipatun prototyypin Audin päämajan lähistöllä 4.11.2019 Ajoneuvot Päivän kuva: lamppu syttyi jollain 26.8.2017 Ajoneuvot Päivän kuva: Kyllä, täällä myydään autoa 25.7.2016 Ajoneuvot Päivän kuva: erilaisia Eko-Audeja 18.6.2026 Ajoneuvot Audi A6 on jälleen sovitettu kaikille teille – uusi, levee A6 Allroad tulee saataville lataushybridinä tai V6-dieselinä 15.6.2026 Ajoneuvot Tämä on uusi, kolmannen sukupolven Audi Q7 – LED-projektori pyörillä ja V6-dieselmoottorilla 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 26.5.2026 Sähköautot Naamioitu Audi A2 e-tron kulkee jo kaduilla – vain testausta vaille valmis 28.4.2026 Ajoneuvot Audi on virallisesti vetäytynyt B-segmentistä lopetettuaan A1- ja Q2 -mallien tuotannon 27.4.2026 Ajoneuvot Uudistunut Audi Q4 E-Tron ottaa monella tavalla enemmän irti sähköistään 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 18.3.2026 Viikon arkistopoiminto ”Sensaatiomainen Audi, sitä kutsutaan myös nimellä ’Pikku Mersu'” – ja muita muistettavia länsisaksalaisten autojen mainoslauseita 1960-luvulta 20.2.2026 Ajoneuvot Audi RS 5 on 639 hevosvoiman V6-lataushybridi – RS 4:n seuraaja painii jo samassa painoluokassa BMW M5:n kanssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan