5.11.2026

Pikkupusu, iso lasku – kolarivaurioiden koko kasvaa erityisesti talvella, mutta turvajärjestelmien takia muutenkin

Autokorjaamoketju InCarin mukaan pimeät ja liukkaat kelit eivät tuo korjaamoihin enempää autoja, mutta yksittäisistä vaurioista tulee isompia. Autojen teknisen kehityksen myötä pienemmätkin kolhut voivat saada aikaan merkittävää tuhoa.

Mielikuva liukkaiden kelien aiheuttamista korjaamoruuhkista ei näytä ainakaan pidemmällä aikavälillä pitävän paikkaansa. Autokorjaamoketju InCarin toimitusjohtaja Tommi Vaténin mukaan ilmiö on enemmänkin päinvastainen.

– Toki yksittäinen erityisen liukas päivä saattaa tuoda korjaamoille muita päiviä enemmän asiakkaita, mutta isossa kuvassa ihmiset liikkuvat talvisaikaan vähemmän kuin kesäisin, joten autojakin korjataan vähemmän, Vatén kertoo.

Talviaika tuo kuitenkin omat erityispiirteensä kolarivaurioihin.

– Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kesällä pelti rytisee useammin, mutta vauriot ovat pienempiä, ja talvella taas määrä on pienempi, mutta vauriot ovat isompia, Vatén jatkaa.

Vuosi sähköllä

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Teknologian kehitys näkyy korjaamolaskuissa

Vaikka talvisaika ei näy ruuhkana korjaamon portilla, se näkyy nollina asiakkaan laskussa. InCarin mukaan yli 7 000 euroa maksavia vauriokorjauksia tehdään talvikuukausina yli 40 prosenttia enemmän muihin kuukausiin verrattuna. Keskimääräinen vahinko joulu-maaliskuussa on 11 prosenttia tavallista suurempi.

Liukkailla keleillä auto ei yrityksistä huolimatta välttämättä pysähdykään ajoissa ja keula osuu edellä ajavan perään. Tällaisista sinänsä harmittomalta näyttävistä peltikolareista voi syntyä nykyautoihin odottamattoman laajoja vaurioita.

– Auto on 35 vuodessa muuttunut peltilaatikosta tietokoneeksi. Isommassa kolhussa vaurioituu helposti myös osia, joiden takana on tutka tai kamera, Vatén toteaa.

Nykyauton puskurin takaa löytyvä tutka ohjaa hätäjarrutusta ja tuulilasin takaa löytyvä kamera lukee tietä. Herkkien kuljettajaa avustavien laitteiden kanssa täytyy olla tarkkana, vaikka niiden kopeloiminen kasvattaisikin korjaamolaskua.

– Kuljettaja ei huomaa, jos tutka on siirtynyt muutaman millin, mutta auto huomaa. Siksi kolhun korjaus on nykyään turvallisuusasia, Vatén perustelee.

Saab 9-5 peurakolari

Autokorjaajan työkalupakissa tietokone

Teknologian kehityksen myötä autojen korjaamisestakin on tullut yhä teknisempää. Aikaisemmin peltivaurio oikaistiin vasaran ja oikaisupenkin avulla, mutta nykyautojen kanssa se ei enää riitä. Kolhun korjaamisen jälkeen herkkien teknisten laitteiden toimintakyky varmistetaan tietokoneella.

Muutos on ollut nopea. InCarilta kerrotaan, että esimerkiksi vuonna 2018 vain 6 prosentissa tuulilasinvaihdoista kalibroitiin kamera, mutta tätä nykyä vastaavan toimenpiteen vaativien tuulilasinvaihtojen osuus on jo yli 60 prosenttia.

InCarin toimitusjohtaja Vaténin mukaan nykypäivän autokorjaaja onkin myös turvatekniikan osaaja, vaikka yhä peltikin täytyy oikaista entisaikojen ammattiylpeydellä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat