4.3.2021 Kotimaanmatkailu Pohojanmaan sheriffin ainutkertaisilla tiluksilla Suomen Ameriikassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jari Mäki tunnetaan näillä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, eikä hän laita sitä lainkaan pahakseen. Amerikanautoja on tallissa kaksi tusinaa, kaikki ajokuntoisia. Auton navigaattori paikallistaa meidät Etelä-Pohjanmaan Ilmajoelle Kyrönjoen tuntumaan. Se ei vastaa omin silmin koettua, sillä tuntuu väkevästi siltä, kuin oltaisiin Amerikan Yhdysvaltojen maaperällä jossain Teksasin seutuvilla. Olemme kuitenkin Koskenkorvalla, hieman yli 2 100 asukkaan kylällä, jossa kaikki tuntevat paikallisen sheriffin, vaikkei hänellä pidätysoikeuksia olekaan. Sheriffin tilukset käsittävät useita keltaisia rakennuksia ja niistä räkein näkyy hyvin valtatielle asti. Perille ohjaa näyttävä valkokeltainen kyltti: Koskenkorva West Ranch. Valtatietä kohti viettävää avointa nurmialuetta rajaavat valkoiset aidat ovat tyyliltään ja mittasuhteiltaan mukailtu Parkerissa Teksasissa sijaitsevalta Southfork Ranchilta, jossa kuvattiin 1980-luvun television kulttisarja Dallasia. Yksityiskohtien taju ja amerikkalainen viihdekuvasto ovat lähellä Jari Mäen sydäntä – se käy ilmi heti kättelyssä. Jari Mäki Oy:n amerikkalaisuuteen erikoistunut myymälä on matkailunähtävyys ja tilusten isäntä kiinnostava tapaus. Mäki kertoo vaikuttuneensa jo lapsena television lumovoimasta ja lähinnä amerikkalaisista elokuvista ja sarjoista. – Meille tuli ensimmäinen televisio vuonna 1961 tai 1962. Katselin päivät pääksytysten esimerkiksi Rin Tin Tiniä, Bonanzaa ja Takaa-ajettua. Ne jättivät lähtemättömän vaikutuksen ja halun joskus päästä käymään Yhdysvalloissa. Toinen avainkokemus oli istua isän veljen uuden vuosimallin 1967 Ford Fairlane 500 XL:n takapenkillä. – Elämys iskostui kymmenvuotiaan mieleen syvästi. Se vasta oli auto. Koko, tuoksut, moottorin äänet, voima ja vakaa ajettavuus. Vuonna 1979 Jari Mäki toteutti kaksi unelmaansa: osti omakseen juuri tuon autoyksilön ja matkusti ensimmäistä kertaa pyhiinvaellukselle suuren veden toiselle puolen. Yhdysvaltain maaperällä saapuminen oli elämän väkevimpiä kokemuksia. – Oli se aikamoista, ihan kuin olisin keskellä elokuvaa, niissä samoissa maisemissa, samoilla kaduilla, joita olin nähnyt televisiosta. Oli se huimaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kotimaan helmi Kotimaan helmi on Moottorin valitsema kotimainen matkakohde, joka on persoonallinen, elämyksellinen ja houkutteleva. Sittemmin mies on käynyt Yhdysvalloissa yli 60 kertaa, ja se tietty kismittää, että korona on toistaiseksi tyssännyt useammankin matkasuunnitelman. Yhdysvalloissa Mäki kiertää erilaisia tapahtumia kuten autojen ja varaosien huutokauppoja ja autoalan erikoisliikkeitä, joissa kasvokkain luodut henkilökohtaiset suhteet ovat kullanarvoisia. – Kyllä se näin on, ei siellä toisessa päässä puhelimessa pitkään rupateltaisi, jos ei olisi miestä koskaan nähty. Parhaat suhteet ovat jatkuneet jo 40 vuoden ajan. Mäki taitaa supliikin taidon, aseistariisuvia tarinoita riittää, mutta aluksi kielitaidon kanssa oli vähän tuskallista. – Nyt se amerikan englanti jo soljuu, ja jos toinen haluaa myydä ja toinen ostaa, niin ei siinä ole niin tarkkaa missä järjestyksessä ne sanat ladellaan, aina on kaupat onnistunut, kielioppivirheillä tai ilman, Mäki velmuilee. Myymälässä tavarapaljoutta ihmettelevälle todellistuu yrittäjän kiteytys. – Me ei kilpailla Osuuskaupan kanssa. Takaseinä ja vaaterekit ovat täynnään country&western-henkisiä paitoja ja muita asusteita sekä näyttäväsolkisia vöitä. Stetsoneita, lippalakkeja ja nahkaisia bootseja löytyy jokaiseen makuun kuten myös huiveja, lompakoita, koriste-esineitä, kehyksiä, tarroja, leluja ja sheriffin tähtiä. Auton voi tuunata vaikka näyttävin automerkkikohtaisin kromatuin rekisterikilven kehyksin tai tähtilippukuvioisin kumimatoin. Liikeidea on ollut ilmeisen kannattava, sillä vuosien saatossa on tarvinnut tehdä vain kaksi rukkausta toiminnan linjaan: myymälätilojen laajennus vuonna 2013 ja lauantaiseen aukioloon, jotta pitkänmatkalaisetkin ehtivät kaupoille. Täyteen ahdettu julkkisseinä Mäen liike on matkailunähtävyys, jossa kannattaa käydä vieraisilla vaikkei olisi amerikkalaisuuden symboleista tai autoista kiinnostunutkaan. Myymälä on tavaratäyteydessään ainutlaatuinen ilmestys. Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvitse. Ja on erittäin todennäköistä, että isäntä on myös paikalla kertomassa esimerkiksi siitä, miksi myymälän ulko-ovien edessä on kaksi lipputankoa. – No Suomen ja Yhdysvaltain tähtilippua varten tietenkin, EU-lippua en ole salkoon vetänyt. Ja Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä 4.7., liehuu tähtilippuja kaksin kappalein. Vuoden 2015 itsenäisyyspäivän vuoksi järjestettyjä juhlia Mäki muistelee lämpimästi, olihan helteisenä heinäkuun päivänä esiintyjänä laulaja Stig ja nurmella parituhatta vierasta. On ilmiselvää, ettei näillä lakeuksilla rienata tähtilippua. Amerikkalaista tyyliä on myös myymälätilojen julkkiskuville ja nimikirjoitustervehdyksille pyhitetty seinä. Kaverikuviin isännän kanssa on tallentunut kattava katras kotimaista julkkiskermaa. Poliitikoista esillä ovat muun muassa Sauli Niinistö, Aleksander Stubb, Esko Aho ja Sulo Aittoniemi. Esiintyviä taiteilijoita on sitä vastoin laidasta laitaan: Mikko Alatalo, Pate Mustajärvi, Arja Koriseva, räppärit Musta Barbaari, Karri Koira ja Prinssi Jusuf. Näyttelijöitä on heitäkin useita ja onpa täällä käynyt myös Yhdysvaltain entinen suurlähettiläs Bruce Oreck. Kolme laulajaa on isännän arvoasteikossa ylitse muiden, ne ovat kansantaiteilija Irwin Goodman eli Antti Hammarberg, moniosaaja Vesa-Matti Loiri ja tuntojen tulkki Kari Tapio, jonka kitara on kunniapaikalla seinällä omassa vitriinissään. – Kari Tapio tykästyi Yhdysvalloista tuottamiini juhlaviin country-paitoihin niin, että teimme sopimuksen: kun löysin kiinnostavan uuden mallin, oli taiteilijalla halutessaan siihen vuoden ajan yksinoikeus, ennen kuin laitoin sen yleiseen myyntiin. Mäki tapaisi Irwinin jo armeija-aikoinaan, selvittämällä missä taiteilija asui ja koputtamalla oveen. Mäki on hankkinut myymälään Irwinin oman jukeboksin. Aivan erityisen rakas hankinta on vuonna 1971 julkaistun Irwinin Poing poing poing -albumin kansikuvassakin esiintynyt Willys Jeep, jonka Irwin oli ostanut Yhdysvaltain armeijan ylijäämähuutokaupasta. Jos on aikaa, kannattaa kysyä kuinka Mäki teki kansantaiteilijan kanssa sinunkaupat vuonna 1976 – tarinaan liittyy kylän nimi, jossa nyt ollaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sinnikkyyttä ja sheriffin autoja Koskenkorva on paikkakunta, jossa kaikki tuntevat Jari Mäen, onhan hänellä matkailijoita houkuttavan myymälän lisäksi muutkin yritystoimintaa kuten läheinen huoltamo. Näkyvä hahmo herättää vastahankaakin, vaikka vanhan sanonnan mukaan, jos Pohjanmaalla naapurille tulee omaa isompi lato, ei sitä jäädä kateellisena kyräilemään vaan rakennetaan itse vieläkin näyttävämpi lato. Mäki on asentanut yrityksensä valtatielle näkyvän kyltin alle ehdotuksensa sisääntulotien uudeksi nimeksi. Lännentie ei ole kuitenkaan saanut vastakaikua kunnan päättäjiltä. – Olen jo kymmenisen vuotta yrittänyt saada Lasipajantien nimen muutetuksi, mutta turhaan, Mäki kertoo. Ja nyt puhutaan periaatteista, eikä niistä tingitä. – En anna periksi, en yleensä enkä tässä asiassa, aion taistella tien nimestä, tietenkin. Sinnikkyys kuvaa miehen muitakin hankkeita kuten valtaisin autokokoelman ostamista. Sheriffillä pitää olla rooliin sopivat kulkuneuvot, joten Mäki on hankkinut talliinsa kaksi ”Traffic Trooper” -autoa. Aidoista sheriffiautoista vanhempi edustaa Blues Brothers -tyyliä ja on vuosimallin 1984 Ford Crown Victoria. Sen rekisteritunnus on tietty MÄK-1. Uudempi poliisiautoista on CSI Miami -henkinen eli Ford Crown Victoria vuosimallia 2002. Kuluneilla takapenkeillä on vuosien aikana istunut moni huonoa tuuriaan sadatellut tai syyttömyyttään vakuutellut. Nyt takaistuimella on lysti istua, koska käsiä ei ole kytketty lattiaan pultattuihin käsirautoihin. Autosta ei tosin pääse ulos omin avuin, sillä takaoven saa auki vain ulkoa. Mäki on saanut suullisen ja pysyväisluontoisen luvan käyttää katon vilkkuja ja sireenejä, kunhan ei tee sitä häiritsevästi eli liian usein tai iltasella. – Paikkakunnalla kaikki tietävät nämä autot. Joskus harvoin poliisin puhelin soi Seinäjoella ja he ystävällisesti välittävät närkästyneen palautteen ja toiveen tolkusta käyttäytymisestä. Aina ollaan tultu poliisien kanssa juttuun. Mittava autokatras, mutta liian vähän aikaa Jari Mäen yritys tuo Suomeen monenlaisia yhdysvaltalaisia tuotteita ja autovarusteita sekä amerikkalaisten autojen varaosia. Myös autot korjataan ja huolletaan pihapiirissä tien toisella puolen. Huolto alkoi lava-autojen karjapuskureiden ja astinlautojen asentamisesta. Varaosia on kymmeniä tuhansia. Keräilijäksi tunnustautuvalla miehellä on mittava autokokoelma, 24 ajokuntoista autoa kaikkiaan. – Sehän tässä on haasteena, kun ei yhdestäkään malta luopua, säilytystila loppuu. Autoista 17 mahtuu samaan aikana päätalliin. Kookkain on 11,5-metrinen valkoinen limusiini, jatkettu Ford Excursion. Ihan pieni ei ole myöskään Hummer tai käyttöauto Cadillac Escalade. Erikoisinta laitaa on presidentti Urho Kekkosen käyttöön uutena hankittu Cadillac Fletwood Limousine vuosimallia 1979. Auto ehti 17 vuoden aikana kyyditä myös Mauno Koivistoa ja Martti Ahtisaarta sekä heidän vieraitaan kuten Yhdysvaltain ja Ranskan presidenttejä, Englannin kuningatar Elisabethia sekä Ruotsin kuningas Kaarle Kustaata. Erityisen rakas auto on edesmenneeltä vaimolta 50-vuotislahjaksi saatu sähkönsinen voimanpesä Ford Mustang GT 300. Auto herkistää omistajansa kiteyttämään elämänkulun raadollisuuden. – Ennen oli aikaa, muttei autoja, nyt on autoja muttei aikaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää: Kerromme kiinnostavimmat kotimaan matkailuvinkit – juttusarja alkaa Kuninkaallinen vastaanotto – Sastamalan ainutkertainen Villa Royal Lahnajärvi – Suomen legendaarisin taukopaikka tarjoaa virkistystä retrohengessä Tarjolla maailmanluokan harvinaisuuksia – Suomen Ilmavoimamuseo Teksti: Marko Jokela Kuvat: Jari Saarentaus Lue lisää Kaikki artikkelit 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! - Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan