8.5.2022 Ajoneuvot Polestar ja BMW veikkaavat: suurien näyttöruutujen aika on väistymässä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kojelaudat ovat viime vuosina muuttuneet lähes tv-tasoiksi autovalmistajien kilpaillessa kosketusnäyttöjensä koolla. Osa valmistajista arvioi kuitenkin kilpavarustelun päättyvän hiljalleen. Viime vuosina yleistyneet suuret näyttöruudut autojen kojelaudoissa voivat olla pian väistymässä. Näin arvioivat ainakin Polestarin ja BMW:n muotoilijat Car Design Newsin järjestämässä paneelikeskustelussa. Viime vuosien kilpavarustelu alati kasvavien näyttöjen suhteen on muodostunut monelta osin synonyymiksi käyttäjäkokemuksen kanssa, mutta trendi saattaa olla hiipumassa.Tarve näyttöruuduille syntyi navigaattoreiden yleistymisestä ja radioiden integroinnista tiukemmin osaksi autojen elektroniikkaa. Toimintojen myötä myös näyttöjen koko alkoi kasvaa. Viime vuosina useat autovalmistajat ovat siirtäneet esimerkiksi ilmastointilaitteen toiminnot osittain tai kokonaan kosketusnäyttöjen taakse. Lisäksi tietoviihdejärjestelmät ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi esimerkiksi älypuhelinpeilauksen (Apple CarPlay & Android Auto) ja loputtomien asetusten hallinnoinnissa.Sittemmin yli 15-tuumaisista jättiruuduista on tullut jopa kilpavarustelun kohde esimerkiksi Teslan, Mercedes-Benzin ja Fordin kesken. Mercedes-Benz kohautti esittelemällä EQS-sähköautonsa myötä Hyperscreen-näyttökojelaudan, jossa kojelauta on yhtenäistä lasipintaa, jonka takana on kolme erillistä näyttöä kuljettajalle, tietoviihdejärjestelmälle sekä matkustajalle.Toisaalta suuret näyttöpaneelit ovat muodostuneet ongelmallisiksi heijastusten ja hämäränäön häiritsemisen suhteen.BMW: i-osaston sisustasuunnittelija Matthias Junghanns arvioikin Car Design Newsin paneelissa, että isot ruudut ovat väistyvä trendi.– Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että nämä isot mustat lasipinnat autojen sisustoissa jäävät taakse, ennemmin tai myöhemmin, Junghan kiteytti. Hän perusteli näkemystään ajatuksella, jossa esimerkiksi eleohjauksilla ja heijastustekniikoilla tarvittavat toiminnot.Ford Mustang Mach-e:ssä 15,4-tuumainen näyttö on kirjaimellisesti kojelaudan keskipiste.Polestarin sisustasuunnittelusta vastaava Conny Blommé jakaa Junghannsin ajatukset.– Kaikella on huippunsa ja luultavasti näyttöjen oma on [nyt]. Suurimman osan ajasta kun matkustat autossa ja nautit näkymistä enemmän kuin ruuduista, Blommé kommentoi.Myös Jaguarilta hiljattain osa-aikaeläköitynyt muotoiluvelho Ian Callum ja painikkeisiin tykästynyt Honda ovat kritisoineet suurten ruutujen trendiä. Olisiko tulevaisuus sittenkin paremmin upotettujen maltillisten näyttöpintojen aikaa?Lähde: Car Design News via The Drive Kuvat: Mercedes-Benz, Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLisää aiheestaHondan huipputekninen innovaatio: ilmastoinnin säätäminen painikkeilla! Ajatuksia autoista: Hipaisukytkimet koituvat vielä turmioksemme Jaguarin päämuotoilija Ian Callum Moottorille: ”Suunnittelussa täytyy olla rehellinen itselleen!” Mercedes-Benz EQS -sähköauto saa lähes 1,5 metriä leveän näyttöalueen Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Ajoneuvot Näin autoja testataan Euroopassa – mukulakiviä, sorateitä, julmettuja kuoppia, autobaanaa, mutakylpyjä… 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Ajoneuvot Kolme moottoria vakiona – Alpine A390 haluaa olla kuin A110 sähköcrossoverin muodossa 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”