Porattiinko öljyä ensimmäisenä maailmassa Saksassa – Saksan öljymuseo valottaa asiaa

Musta kulta, tuo monille autoilijoille rakas tuote, joka on pitänyt pitkään autojen pyörät pyörimässä. Ja pitää yhä, vaikka sitä ei tankkiin tankattaisikaan. Öljyllä on mielenkiintoinen historia, ja sitä avataan hienosti asiaan perehtyneessä museossa Hannoverin lähettyvillä.

Wietzessä, hieman Hannoverin pohjoispuolella sijaitseva Saksan öljymuseo perustettiin Deutsche Erdöl Oy:n tiloihin 1960-luvun alussa, vähän ennen öljynporauksen lopettamista Wietzen öljykaivoksessa.

Alueella oli jäljellä vielä neljä poraustornia, joissa oli alkuperäiset laitteet vuodelta 1930. Ne ovat tänä päivänä osa museon vaikuttavaa historiallista kokoelmaa, jonka ansiosta museo on ansainnut myös paikkansa osana Euroopan teollisen historian museoketjua.

Museon virallinen avajaispäivä oli 29. syyskuuta 1970, jolloin Texaco luovutti museon Wietzen kunnalle. 1990-luvun alkuun asti museota hoidettiin puhtaasti vapaaehtoisvoimin.

Tietoa ja yllätyksiä täynnä

Odotuksissa oli netistä katsottujen kuvien perusteella hieman kotikutoinen museo, mutta kävijä yllättyy positiivisesti. Suurin syy tähän on se, että museo paitsi uudistettiin, sitä myös laajennettiin vuoden 2023 alussa. Museoon investoitiin yli miljoona euroa. Ja se näkyy.

Museon vanhat painopisteet – öljyn synty, etsintä, poraus ja tuotanto – ovat toki yhä isosti esillä, mutta uudistuksessa museoon tuotiin myös lisää taustoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia öljystä ja öljynjalostuksesta. Tietoa jaetaan mm. hiilivetykemiasta, logistiikasta ja varastoinnista, jalostuksesta, ympäristökatastrofeista ja niiden riskienhallinasta, öljyn geopoliittisesta merkityksestä sekä tulevaisuuden teknologioista.

Näyttelyssä ei myöskään aristella puhua vaikeista aiheista, kuten öljyn tuotannosta Natsi-Saksan aikana  sekä ympäristön kannalta niistä kaikista kyseenalaisimmista teknologioista kuten vaikkapa vesisärötyksestä.

Maasta mustaksi kullaksi

Wietzen kylästä ei varmasti moni ole koskaan kuullut, mutta sillä on oma paikkansa raakaöljyn historiassa. Jo 1600-luvulla Wietzen mineraaliesiintymistä peräisin olevaa raakaöljyä kaivettiin pintaan tärpättikuopista ja käytettiin rasvana sekä lääkkeenä.

Öljyä käytettiin myös teiden rakentamisessa, ensimmäisen asfalttipinnat otettiin käyttöön Ranskassa vuonna 1824 ja Saksassa reilu 10 vuotta myöhemmin. Luonnonasfalttia käytettiin tosin runsaasti jo antiikin aikana.

Kuka porasi ja missä öljyä ensimmäisenä, siitä ei ole täsmällistä tietoa – tai tieto ainakin vaihtelee. Se on kuitenkin hyvin mahdollista, että Wietzessä porattiin öljyä ensimmäisenä maailmassa. Se ainakin tiedetään, että Wietzessä porattiin vuonna 1858 yksi maailman ensimmäisistä öljynporausrei’istä.

Ajankohta on suht sama kuin milloin öljyä porattiin USA:n Pennsylvaniassa (1859), mitä monet pitävät öljyteollisuuden lähtölaukauksena. Myös Romaniassa (1857) ja Itävalta-Unkarissa (1856) öljyä alettiin jalostaa samoihin aikoihin. Joidenkin mielestä öljyä porattiin ensimmäistä kertaa Puolan Bóbrkassa vuonna 1854.

Autot olivat vielä tuntemattomia unelmia 1800-luvun puolivälissä, mutta öljylle oli käyttäjänsä. Maailma kaipasi lisää valoa, ja öljylamput olivat yleistymässä. Valopetroolin eli lamppuöljyn kulutus kasvoi.

Varsinainen laajamittainen öljyn teollinen tuotanto alkoi 1900-luvun alussa, kun Karl Benz oli keksinyt auton ja Henry Ford alkoi nostaa Yhdysvaltoja pyörille.

Öljyn synty

Museossa paitsi kerrotaan öljyntuotannon historiaa myös paljon itse öljystä. Miten se on muodostunut, miten sitä porataan, miten tekniikat ovat kehittyneet, miten ympäristötietoisuus on vaikuttanut alaan…

Museossa sukelletaan luonnollisesti öljyn syntyyn varsin havainnollisesti. Museossa on pieni geologinen kokoelma, joka sisältää muun muassa poraus- ja huuhtelunäytteitä, sekä suurempi laboratoriolaitteiden kokoelma, joka on peräisin kahdesta yksityiskokoelmasta ja sisältää esineitä öljyteollisuuden geotieteellisistä laboratorioista.

Sekin selviää museossa, että kaikki öljy ei ole samanlaista.

Myös öljyn jalostamisesta kerrotaan paljon. Kun raakaöljyä tislataan, siitä saadaan paljon erilaisia tuotteita eli mm. bensiiniä, dieselöljyä, raskasta polttoöljyä, bitumia, etaani- ja butaanikaasua. Näistä puolestaan jalostetaan lisää erilaisia tuotteita.

Hauskana esimerkkinä tästä on museossa esillä oleva ”olohuone”. Jokainen voi arvuutella, kuinka paljon sen kalusteissa on käytetty öljyä. Vanerista tehdyssä kirjahyllyssä sitä on 7,5 litraa. Keinonahalla päällystetyssä tuolissa öljyä on neljä litraa. Kuuden neliömetrin matossa mustaa kultaa on peräti 22,5 litraa. Televisiossakin sitä on, eikä edes ihan vähän vaan 2,4 litraa.

Hieno ulkonäyttely

Kun pää on kerätty museon sisätiloissa täyteen mielenkiintoista tietoa, on aika siirtyä ulkotiloihin. Kuten jo mainitsimme, museo sijaitsee alueella, jossa on aikoinaan porattu öljyä. Öljybuumi alkoi Wietzen alueella vuonna 1899 porausmestari Friedrich Hasenbeinin toimesta.

Lähes kahden hehtaarin suuruisella ulkoalueella on vielä siis lukuisia öljynporauksen teknisiä jäänteitä vuodelta 1930 alkuperäisellä paikallaan.

Alueelle on tuotu myös paljon muuta teknologiaa alueilta, missä öljyn poraaminen on sittemmin lopetettu. Esillä on erilaisia poraus- ja tuotantolaitteita 1900-luvun puolivälin tienoilta. Helmenä puistomaisessa ulkotilassa seisoo 54 metriä korkea poraustorni vuodelta 1961.

Tornien lisäksi esillä on myös runsaasti erilaista öljynporaukseen liittyvää kalustoa ja laitteistoa.

Näytillä on paljon yksinkertaista ja kestävää teknologiaa teollisuuden alalta, jossa hienostelu ei kuulu toimintaperiaatteisiin.

Esillä on myös useampi hyötyajoneuvo, kuten Prakla-Seismon geofysikaalinen mittausajoneuvo vuodelta 1958 ja ns. vibro-ajoneuvo tärinäaaltojen tuottamiseen.

Museon varastossa on lisäksi merkittävä kokoelma esineitä, jotka kuvaavat öljy- ja porausteollisuuden historiaa – kuten lukuisia esineitä öljyalan työntekijöiden arjesta: työvaatteita, kaivoslamppuja ja jopa kunniamerkkejä.

Museon kokoelmiin kuuluu myös hienoja esineitä öljyteollisuuden arjesta, mm. hienoja vanhoja mainostauluja. Museon aarteisiin kuuluu laaja historiallinen valokuva-arkisto, joka sisältää yli 20 000 valokuvaa.

Museon kotisivut (vain saksaksi): https://www.erdoelmuseum.de/