Rottweil: ei mitään vanhaa auringon alla

Noin 80 kilometriä Stuttgartista lounaaseen sijaitseva Rottweil on yksi Saksan vanhimpia kaupunkeja. Se on riittävä syy pysähtyä lounaalle – eikun kahville.

Vanhat kaupungit ovat kivoja taukopaikkoja autoloman keskellä, ja Saksasta jos mistä noita vanhoja sympaattisia pikkukaupunkeja löytyy lopulta yllättävän paljon. Rottweilia mainostavan korulauseen mukaan sen ”vanhan” kaupunginosan julkisivu on pysynyt lähes ”koskemattomana” 1500-luvulta lähtien.

Kurkistus historiankirjoihin

Rottweil on perustettu roomalaisten toimesta vuonna 73 eli sillä on ikää yli 2000 vuotta. Tuo asutuskeskus, Arae Flaviae, oli myös yksi Rooman tärkeimpiä kaupunkeja nykyisen Saksan alueella. Sääli vain, ettei noista ajoista ole enää mitään jäljellä. Tässä Rottweil kalpenee esimerkiksi Saksan vanhimmalle ja niin ikään roomalaisten perustamalle Trierille.

Kun roomalaiset menettivät Rottweilin alueen alemanneille noin vuonna 260, sen jälkeen kaupunki enemmän tai vähemmän lakkasi olemasta – tai ainakaan siitä ei löydy merkittäviä merkintöjä mistään.

Vuonna 771 se ilmestyi taas historiankirjoihin, nyt nimellä Rotuvilla, ja paikallisen herttuan ja kuninkaallisen hovin ylläpitäjänä. Myöhemmin Rottweil toimi myös tärkeänä tuomioistuinkaupunkina.

Saksan ensimmäisen valtakunnan eli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan aikaan Rottweil oli myös valtakunnankaupunki vuodesta 1230 alkaen. Vuonna 1463 Rottweil siirtyi hetkeksi Sveitsin helmaan liittymällä nykyistä Sveitsin valtiota edeltävään Sveitsin vanhaan valaliittoon. Napoleonin myllätessä Euroopassa Rottweil menetti kuitenkin nämä etuudet.

Kaikki tämä historia selviää pienestä kaupunginmuseosta. Museota vartioiva koirapatsas kertoo myös ylpeästi sen, mistä tämä koirarotu on kotoisin.

Passeli pysähdys lounastauon ajaksi

Rottweil ei tarjoa suurkaupungin sykettä, mutta sillä on sopivan hurmaava ja mukavan kompakti vanhan kaupungin läpi vievä lyhyt kävelykatu, jolle on kiva jalkautua hetkeksi.

Hieman tämän turisteja vetävän vanhan ydinkeskustan ulkopuolella on isoja pysäköintialueita, mihin auton voi jättää jaloittelun ajaksi parkkiin. Ensimmäiset kaksi tuntia ovat ilmaisia, mutta automaatista on otettava parkkilippu tuulilasiin.

Ja Rottweilin läpi käveltäessä on pakko myöntää, onhan kaikki sympaattisen nättiä. Kauppojen yläpuolella on esimerkiksi nätisti käsin maalattuja kylttejä kertomassa, missä sitä asioidaan.

Uudet omistajat

Tarkoitus oli siis pysähtyä lounaalle. Kävelykadulta löytyykin useampi ravintola. Ensimmäinen näistä, mikä pistää silmään, on kuitenkin kiinalainen.

Sen vieressä on intialainen ravintola, vastapäätä sitä on tarjolla italialaista ruokaa. Eikö yhdessä Saksan vanhimmasta ja Baden-Würtembergin osavaltion vanhimmasta kaupungista todellakaan saa mitään paikallista? Kyllä kiinalainen ja intialainen ruoka ovat molemmat ihan maittavia, mutta vieraisiin paikkoihin tutustuttaessa halutaan tutustua myös usein paikalliseen ruokaan.

Ilmiö sinänsä ei ole uusi tai outo. Sama näkyy myös Suomessa, snagarimummot ovat väistymässä aasialaisten yrittäjien tieltä. Ei siinä mitään; hyvä, että joku hoitaa hommat. Mutta mieli tekisi nyt vain jotain paikallista ruokaa.

Onneksi sivukadulta löytyy sentään normaalia porvarillista sekä saksalaisia annoksia tarjoava vaihtoehto. Rohkean vaaleanpunaisen julkisivun sisältä löytyy Weinstube Grimm, josta saa schwaabilaisia herkkuja – mutta toki myös sekä ranskalaisia että italialaisia kulisnaristisia nautintoja. Kiva, mutta ehkä turhan fiini paikka nyt tähän hätään. Näyttää siltä, että nälkää on siirrettävä.

Pikkunätti

Kun vatsa nurisee yhä tyhjyyttään, sitä on pakko keskittyä silmänruokaan. Tässä Rottweil ei petä – talojen julkisivuista esiin nousevat erkkerit on maalattu nätisti. Myös ikkunoiden karmit ja ikkunaluukut ovat kaikki nättejä.

Joissain taloissa julkisivua koristaa vielä isompi seinämaalaus. Kaikki on sopivan pikkunättiä joskin ehkä turhan kiillotettua.

Vanha ei näytä kovin vanhalta, jos se hehkuu uudessa maalipinnassa. Patinaa saa Rotweilissa todella etsiä; ainoastaan kaupungin vanha pääportti näyttää oikeasti edes hieman vanhemmalta.

Onneksi pääkadulta löytyy useampi kiva kahvila, ja ne tarjoavat yhä saksalaisten hyvin tekeviä kakkuja, piiraita ja leivoksia. Ison raparperitortun avulla nälkää saa siirrettyä hetkeksi. Annoskoot ovat Saksassa tunnetusti usein riittävän kokoisia.

Autolle palattaessa kävelykadun ulkopuolelta löytyvä lopulta myös pieni majatalo, joka on täynnä sitä ajan patinaa. Majatalon alakerrassa näyttää olevan myös pieni ravintola/oluttupa Goldener Becher eli Kultainen Kuppi, joka näyttää juuri siltä, että sieltä saisi rehellistä schwaabilaista kotiruokaa. Sääli vain, että sekä majatalo että myös ravintola ovat suljettuja. Ilmeisesti Rottweilissa käy enemmän päiväturisteja kuin yövieraita.

Panoraamaa

Ja kun Rottweil on nähty, kannattaa pysähtyä vielä hetkeksi kaupungin ulkopuolella. Thyssenkrupp on saksalainen monialateollisuuskonserni, joka valmistaa mm. hissejä. Rottweilin ulkopuolelta löytyy hissien testaamista varten rakennettu torni, joka on samalla 246 metriin yltävänä Saksan korkein näköalatorni. Sieltä näkee komeasti Alpeille asti.

Teksti ja kuvat: Vesa Eskola

Turistisivut: www.tourismus-rottweil.de