7.4.2026

Skodan Ambiente-valaistuksesta on moneksi

Kuva Teppo Vesalainen
Oven tunnelmavaloraita kirkastuu ja muuttuu punaiseksi, kun ovi avataan.

Hyvin toteutettuna mukavuusvalaistus parantaa myös turvallisuutta.

Viime vuosina monissa eri automalleissa on yleistynyt ohjaamon tunnelmavalaistus. Sen käytössä on kuitenkin oltava tarkkana, sillä liian kirkkaalle säädetyt tunnelmavalot haittaavat kuljettajan mahdollisuuksia havainnoida pimeällä ajettaessa autosta ulos – sama pätee auton isokokoisten näyttöjen tai mittarivalojen kirkkauteen.

Itselläni onkin tapana säätää valaistus niin, että valot ovat päällä, mutta himmeimmällä mahdollisella teholla. Näin en ole kokenut niiden omissa autoissani aiheuttaneen haittaa. Toki lukuisia autoja koeajaessani olen myös törmännyt sellaisiin toteutuksiin, että tunnelmavalaistus on yksinkertaisesti laitettava pois päältä, jos autosta aikoo pystyä havainnoimaan ulos turvallisesti.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Nerokas toteutus

Päivän kuvana esittelen tällä kertaa Skoda Elroqin tunnelmavalaitusta – tai Ambiente-valaistusta, kuten Skodalla sitä nimitetään. Skodassa valaistus kirkkaussäätöineen on toteutettu hyvin ja myös turvallisuusnäkökohdat vahvasti huomioiden.

Kuten kuvasta näkyy, ohjaamon valaistuksen väriksi olen kuvanottohetkellä valinnut lilan. Valinnasta riippumatta avattaessa jokin ovista, vaihtuu kyseisen oven tunnelmavaloraita aina punaiseksi parantaen auki olevan oven havaittavuutta takaa päin lähestyttäessä. Vaikka ohjaamon tunnelmavalaistus olisi kirkkaudeltaan säädetty himmeimmälle mahdolliselle – tai jopa kokonaan pois päältä – syttyy punainen valoraita ovessa kirkkaimmalla mahdollisella teholla aina, kun ovi avataan.

 Ainakin omassa käytössäni olevassa Elroqissa toiminto on kaikissa neljässä ovessa – siis molemmin puolin autoa. Tämä parantaa turvallisuutta olennaisesti tilanteissa, joissa ovia joudutaan aukomaan pimeällä.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat