26.1.2020 Liikenne Suomen HCT- kokemukset kiinnostavat myös kansainvälisesti Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Noin viiden vuoden mittaisen kokeilujakson jälkeen pitkät HCT-rekat liittyivät yleiseen liikenteeseen 21.1.2019. Päästöjen vähentämisessä tehokkaaksi havaittuihin pitkiin rekkoihin liittyvä lainsäädäntö on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Viimeisen vuoden aikana PITKÄ-kyltillä varustetut rekat ovat yleistyneet Suomen teillä. Eniten yli 30-metrisiä HCT-rekkoja liikkuu 4-tiellä Mäntsälän tienoilla, jossa pitkiä rekkoja kulkee arkisin reilu 50 kappaletta molempiin suuntiin, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.– Ennen pitkien rekkojen yleistymistä oltiin laajasti huolissaan siitä, miten ne vaikuttavat liikenneturvallisuuteen. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella voin todeta, että pitkille rekoille asetetut turvallisuusvaatimukset ovat olleet toimivia ja liikenneturvallisuus ei ole heikentynyt. Esimerkiksi risteysalueet voivat olla haastavia HCT-rekoille, mutta yhteispelillä on pärjätty ilman vakavia ongelmia, Traficomin johtava asiantuntija Otto Lahti kertoo.HCT-rekkoja on käytetty myös puun kuljettamiseen.Kaikista Suomen maantieliittymistä HCT-rekoilla ei pysty ajamaan, mutta tiestön kerrotaan silti sopivan pitkille rekoille hyvin. Suurin merkitys pitkillä rekoilla on pitkillä kuljetusväleillä, esimerkiksi pääkaupunkiseudulta Pohjanmaalle, Kainuuseen ja pohjoisimpaan Suomeen.– Varsinkin pitkillä välimatkoilla HCT-rekat alentavat kuljetuskustannuksia, koska kolme pitkää rekkaa korvaa neljä perinteistä rekkaa. Kustannussäästöjen ja ilmastohyötyjen lisäksi myös liikenneturvallisuus voi parantua, kun rekkoja tarvitaan vähemmän saman kuorman kuljettamiseen, Väylän kunnossapidon ohjaus ja kehittäminen -yksikön päällikkö Tuomas Toivonen toteaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMerkittävät ilmastohyödytHCT-rekkojen kerrotaan olevan yksi merkittävimmistä keinoista maanteiden tavaraliikenteen päästöjen pienentämiseksi. Tämän vuoksi elinkeinoelämä ja viranomaiset ympäri Eurooppaa ovat kiinnostuneet Suomen kokemuksista pitkistä rekoista ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä.– Traficomin ja Väylän vieraana on esimerkiksi juuri nyt viranomaisia Ruotsista ja Hollannista, joissa uskotaan pitkien rekkojen mahdollisuuksiin vahvasti, Otto Lahti kertoo.– Maanteiden tavaraliikenteen suurin haaste Euroopassa tulevalla vuosikymmenellä on fossiiliset eli CO2- päästövähennykset sekä energiankulutuksen pienentäminen. Haasteet ovat niin suuria, että kaikki keinot on hyödynnettävä, jotta pääsemme tavoitteisiimme. HCT-rekkojen ansiosta esimerkiksi elintarvikekuormat liikkuvat Suomessa jopa kolmanneksen pienellä päästöillä kuin Keski-Euroopassa, Lahti jatkaa.Lähde ja kuvat: Traficom Lue lisää: HCT-rekat tahkonneet 5 miljoonaa kilometriä – liikenteessä jo 21 pitkää yhdistelmää Autoliitto vinkkaa: näin ohitat jättirekan – jos on pakko Ohittaja, uudet jättirekat ovat jopa 34,5-metrisiä! Päivä rekkamiehenä Lue lisää Kaikki artikkelit 31.5.2025 Uutinen Lehdistörallin ensimmäinen päivä: perinpohjaisella toheloinnilla varmistettiin häntäsija jo ensiminuuteilla 30.5.2025 Uutinen BMW M2 CS – lisää lisää, mutta jääkö tämä M2:n viimeiseksi sähköttömäksi versioksi? 30.5.2025 Uutinen Matka lehdistöralliin: Porsche 911 ja Lada Samara samassa kilpailussa saivat jännityksen vaihtumaan naureskeluun 29.5.2025 Uutinen Neljälle entiselle VW-pomolle tuomio Dieselgatesta 28.5.2025 Uutinen Vanhalla yli 300 000 kilometriä ajetulla Peugeotilla autokisaan – viime hetken valmistelut Press Rallya varten 27.5.2025 Uutinen Renault 4 alkaen alle 30 000 euroa – akun esilämmityksellä hinta nousee tuhansia 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 23.5.2025 Uutinen Vetyauto Toyota Mirai tarjolle myös Suomessa – hinta selviää toistaiseksi vain itse kysymällä 23.5.2025 Liikenneturvallisuus Testivaatimukset kiristyivät – näin turvaistuimet pärjäsivät Autoliiton testissä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 31.5.2025 Kysy Autoista Kysy autoista: mitä tehdä, kun avaimet jäivät lukitun auton sisälle? 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”