3.9.2019 Liikenne Taksimuutoksen vuosi: hinnat ovat nousseet lähes koko maassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Viime vuoden heinäkuussa voimaan astunut uusi liikennepalvelulaki vapautti taksit kilpailulle. Yhtenä tavoitteena oli saada lisäkilpailun avulla kuluttajahintoja alas – vaikutukset ovat ikävä kyllä olleet päinvastaiset. Heinäkuussa 2018 taksiliikenne vapautui säännöstellyistä luvista avoimeksi kilpailulle. Myös hinnoitteluperusteet muuttuivat huomattavasti aiempaa vapaammiksi ja esimerkiksi taksamittarin ja kattokuvun pakosta luovuttiin. Uusi laki houkutteli markkinoille uusia, varsinkin suuria yrityksiä erilaisilla hinnoittelutavoilla. Toiveena oli saada taksikyytien hinnat laskemaan suuremman tarjonnan avulla. Traficomin taksiliikenteen hintaseurannan mukaan tulos ei ole ollut toiveiden mukainen. Koko maan tasolla taksimatkojen hinnat olivat nousseet noin kuusi prosenttia. Korkeimmat nousut ovat havaittavissa Kymenlaaksossa (11,8 %) ja Uudellamaalla (11,7 %). Paikoittain hinnat ovat myös laskeneet, suurin lasku hintaindeksissä on tapahtunut Kanta-Hämeessä, sielläkin vain 1,2 prosenttia. Kuntaryhmittäin katsottuna hintaindeksin nousu on ollut selvästi suurinta kaupunkimaisissa kunnissa, 6,2 prosenttia. Taajaan asutuissa kunnissa hintaindeksin kasvu on ollut hieman vähäisempää, 3,4 prosenttia ja kaikkein vähäisintä maaseutumaisissa kunnissa, 2,2 prosenttia. Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää tämän vuoden aikana eri viranomaisten kanssa taksiuudistuksen vaikutuksia, jonka pohjalta käynnistetään lainsäädäntöhanke epäkohtiin puuttumiseksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Miksi Traficom seuraa taksien hintoja? Traficom tuottaa neljästi vuodessa taksiliikenteen hintaindeksin maakunnittain, kuntaryhmittäin ja koko maan tasolla. Indeksi perustuu valittujen yritysten ilmoittamiin hintatietoihin, eikä siinä seurata kaikkien taksimatkojen hintoja, eivätkä hinnat ole toteutuneiden matkojen hintoja. Seuranta edistää seuraavia Traficomin tehtäviä: Hintojen nousun kohtuullisuuden arviointi ja hintasääntelyn tarpeen arviointi. Liikennepalvelulain vaikutusten arviointi. Liikennejärjestelmän ja liikenteen markkinoiden tilan seuranta. Lähde: Traficom Kuva: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 31.10.2026 Autoilu Peltipoliisi välähtää yhä tiuhemmin – tolppia 1 300 mutta kameroita vain 300 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 30.10.2026 Liikenne Moottorin lukijat kertovat: tällaisia vaaratilanteita ruokarobotit ovat aiheuttaneet liikenteessä 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Uutinen Helsinki Limolle merkittävä kansainvälinen tunnustus 26.10.2026 Kuluttajat Opelista irtosi pyörä kesken ajon – yli 2 300 euron riidassa huomio kääntyi korjauslaskun ohjeeseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli - ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa