27.1.2024

Tarton huippuvuosi alkoi näyttävin kansanjuhlin

Valoshow Emajoen rannalla potkaisi käyntiin kulttuurintäyteisen vuoden, joka tarjoaa Tarttoon ja muualle eteläiseen Viroon matkaileville tuhansia tapahtumia Stingin konsertista saunakeskusteluihin ja suutelumaratoniin.

Viikonvaihde avasi Tartossa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden, jolla on tarjota paljon koettavaa suomalaisillekin matkailijoille.

Tartu 2024 -sanapari tarkoittaa kaupungille ja Tarton ympäristöön eteläiseen Viroon tuhansin tapahtumin levittäytyvää kulttuurivuotta.

Se sai riehakkaan alun kaupungin läpi virtaavan Emajoen rannalla. Avajaisjuhlat olivat näyttävä valoshow, jonka avasi Viron presidentti Alar Karis. Avajaisia oli valmisteltu yli kaksi vuotta ja lavalla oli tarjolla niin rokkia, klassista kuin balettiakin. Tummuvassa illassa vaikutuksen teki 640 valaisinyksikön tykitys, joka kirjoi esiintymislavan, Emajoen jäisen pinnan ja joen ylittävän sillan sinisin, liiloin, punaisin, vihrein ja keltaisin sävyin. Tapahtumaan osallistui yli 700 ihmistä eri rooleissa.

Monipolvinen tunnin mittainen kaikille avoin ”All becomes one!” -avajaistapahtuma ei rajoittunut joen varrelle vaan sitä seurasi juhlaparaati kohti Viron ylpeyttä ja Tarton itseoikeutettua maamerkkiä Eesti Rahva Muuseumia. ERM on Viron kansallismuseo, jossa juhlat jatkuivat pitkälle aamuun kaikille pääsymaksuttomana reiveinä museon edustalla ulkona ja pääsymaksullisena musiikkielämyksenä arkkitehtonisesti kiinnostavan ja kookkaan suorakaiteen muotoisen museon sisätiloissa.

Sisällä esiintynyt harmaapartainen, punkyhtye Propellerista tunnettu konkari-dj Peeter Volkonski, 69, sai yleisön välillä jopa villiksi soittamalla eri kävijäryhmiä kosiskellen näille tuttua musiikkia. Suomesta kunnian sai Radiohuhelimien Tommin pornolehdet -kappale.

Eräs Tartu 2024 -organisaation työntekijä tiivisti illalla kuuntelun lomassa hyvin tunnot toteamalla haikeana mutta odottavaisena, että ”kohta nämä avajaisjuhlat ovat ohi, mutta sitten se alkaa ja sitä kestää koko vuoden!”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tiukan kisan vei Tartto

Viron kolmanneksi suurin kaupunki Narva kilvoitteli loppumetreille asti kunniasta, mutta maan toiseksi suurin kaupunki Tartto veti kuitenkin pidemmän korren. Juhlavuoden järjestäjiä kuunnellessa ei voi välttyä havaitsemasta, että tuleva vuosi on paitsi odotettu ja toivottu niin myös syvän ylpeyden aihe. Kaikesta paistaa into ja nuorekkuus, eikä ilmiselvästi ole ollut vaikea saada ihmisiä mukaan talkoisiin.

Kuvaava kulttuurivuodelle on, että kansainvälisen lehdistötilaisuuden sai kunnian aloittaa kahdeksanhenkinen ikäneitojen kuoro, Seto Leedo Choir, joka esilaulajansa johdolla esittää setulaista lauluperinnettä.

Kulttuurivuoden johtaja Kuldar Leis veti heti alkusanoissaan maton ennakkoluuloisten alta.

– Ei tänne ole lainkaan vaikea päästä. Tallinnasta ajaa tänne henkilöautolla hieman yli kahdessa tunnissa, Latvian pääkaupunki Riikasta ajomatka on 3 tuntia ja vartin. Eikä siinä kaikki, maaliskuun lopusta alkaen Helsingistä pääsee Tarttoon suorin lennoin 45 minuutissa kaksi kertaa päivässä.

Mittava satsaus rahallisesti

Kuldar Leis avasi juhlavuoden mittavuutta myös euroissa. Kokonaisbudjetti on 26 miljoonaa euroa, josta 10 miljoonaa euroa tulee tasasummin valtiolta ja Tarton kaupungilta. Loput rahavirroista koostuvat pienemmistä puroista muun muassa yrityksiltä.

Jos on kyse mittavista rahasummasta, niin ovat tavoitteetkin korkealla.

– Odotamme miljoonaa osallistujaa. Tämä vuosi ei ole tärkeä vain Viron kauneimmalle kaupungille Tartolle vaan koko eteläiselle Virolle.

Musiikin puolelle vetonauloina touko-heinäkuussa ovat muun muassa Conchita Wurst, Sting ja Bryan Adams. Stingin liput myytiin jo vilkkaasti loppuun.

Yksi erikoinen tapahtuma on ”Suudlev Tartu”, jolloin tiiviit ja kiihkeät julkiset suutelusessiot ovat enemmän kuin toivottavia. Odotettuja tapauksia ovat myös japanilaistaiteilija Ryoji Ikedan näyttely sekä elektronisen musiikin tapahtuma ERMin katon alla.

Jo juhlavuoden alku näyttää lupaavalta, sillä talviseen Tarttoon saapui täksi viikonvaihteeksi arviolta 20 000 ihmistä hotelleja täyttämään muualta Virosta ja ulkomailta eri puolilta Eurooppaa.

Ajankohtainen teema

Kulttuurivuoden taideohjelman johtaja Kati Torp kuvaa pitkään valmistellut vuoden teema, ikävä kyllä, erittäin ajankohtaiseksi.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki valitusta teemasta eli selviytymisen taiteista entistäkin ajankohtaisemman.

Viimeinen vuosi on Torpin mukaan opettanut, kuinka Euroopassa yhteistyö, solidaarisuus ja demokratia ovat kriittisiä vaalittavia arvoja kulttuurien säilymisessä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Suomalaisilla sormensa sopassa

Kulttuurivuoden tapahtumissa on kotoisalta kuulostava osio, sillä idea ja tuleva toteutus Alaston totuus -ohjelmasta on suomalaista perua.

– Oli hauskaa, että ehdotus sai virolaiset innostumaan puolesta lauseesta, Hannele Valkeeniemi kertoo. Hän työskentelee Suomen Viron-instituutin johtajana. Instituutin tehtävänä on ylläpitää ja vahvistaa suomalaisvirolaista kulttuuriyhteistyötä.

”Naked Truth” -saunakeskustelut ovat tiiviitä istuntoja, jossa löylyttelyn lomassa moderaattorin avittamana keskustellaan vapaasti ja sattumanvaraisesti valikoituvan saunaseurueen kesken mistä aiheesta tahansa. Saunavuoro täytyy varata ennakolta ja osallistujilta peritään viiden euron paikalle tuloon sitouttava pääsymaksu.

– Vaikka meille suomalaisille sauna on liki pyhä paikka, jossa kaikki ovat samanarvoisia, ei sen tarvitse tarkoittaa, että lauteilla istuttaisiin tuppisuina. Odotan innolla näitä saunahetkiä ja toivon, että Emajoen rannalle tätä varten siirrettävien saunojen määrä riittää, intoa osallistua tuntuu olevan.

Yksi saunoista on savusauna hieman kauempana kaupungin ytimestä. Sen luo vie bussikuljetus.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela

Lisää aiheesta

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat