5.9.2024 Liikenneturvallisuus Tasoristeysonnettomuuksia sattunut harvinaisen vähän – kymmeniä risteyksiä poistetaan tai parannetaan joka vuosi Teksti Marko Jokela Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen valtion rataverkolla on noin 2 460 tasoristeystä. Tasoristeysten poistoon ja parantamiseen käytetään vuosittain noin 15 miljoonaa euroa. Juna ei voi väistää ja juna saattaa tulla kohdalle salakavalan nopeasti ja äänettömästi.Suomen valtion rataverkolla on noin 2 460 tasoristeystä, joista monet ovat liikenneturvallisuuden kannalta haastavia raiteiden ylityspaikkoja.Näistä kymmeniä poistetaan tai parannetaan joka vuosi Väyläviraston tasoristeysohjelmassa sekä muiden hankkeiden yhteydessä. Poistamisen lisäksi turvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla tasoristeyksiin tasoristeyslaitoksia (puomit, ääni- ja/tai valovaroituslaitos). Tasoristeysten poistoon ja parantamiseen käytetään vuosittain noin 15 miljoonaa euroa.Tasoristeysten poisto- ja parantamistöitä on käynnissä eri puolilla Suomea. Määrällisesti merkittävimpiä kohteita on rataosilla Kontiomäki–Pesiökylä, Hyvinkää–Hanko sekä Tampere–Pori. Suomen Väylät -karttapalvelusta löytyvät kaikki meneillään olevat tasoristeysten poisto- ja parantamishankkeet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTienkäyttäjän havaintovirheitäVäyläviraston mukaan tasoristeysonnettomuuksien taustalla on useimmiten tasoristeystä ylittävän tienkäyttäjän toiminta. Suomessa on tapahtunut vuosittain 13–29 tasoristeysonnettomuutta, mutta tänä vuonna 2024 niitä on toistaiseksi sattunut ilahduttavan vähän, vain kuusi kertaa.Usein taustalla ovat tienkäyttäjien havaintovirheet. Erityisiä vaaranpaikkoja ovat tasoristeykset, joissa ei ole tasoristeyslaitosta kuten esimerkiksi puomeja varoittamassa radalla liikkuvasta kalustosta.Tällä hetkellä valtaosa ylityskohdista – noin 71 prosenttia tasoristeyksistä – on ilman tasoristeyslaitosta.Aikataulut voivat vaihdella– Tasoristeysonnettomuus voi sattua kenelle tahansa tiellä liikkuvalle: pyöräilijälle, autoilijalle, mopoilijalle tai jalankulkijalle. Tasoristeyksessä on toimittava kuten liikenteessä muutenkin: ennakoi ja pohdi, ehditkö ja mahdutko turvallisesti yli. Jos juna on jo tulossa tai puomit laskeutumassa, on aivan liian myöhäistä lähteä ylitykseen, turvallisuusasiantuntija Kaisa-Elina Porras Väylävirastosta taustoittaa.Tuttu tasoristeys henkilöliikenteen vakioaikatauluineen voi olla petollinen, sillä rataverkolla liikkuu lisäksi tavarajunia sekä esimerkiksi kunnossapidon kalustoa, jonka aikataulut vaihtelevat.– Liikennekäyttäytymisellä on suora vaikutus tasoristeysonnettomuuksiin. Kenelläkään ei saa olla niin kiire, että ylittäisi rautatien riskillä. Jos esimerkiksi tasoristeyksen eteen muodostuu jonoa, on jokaisen kuljettajan varmistettava oman ylityksensä turvallisuus itse.Lisää tietoa turvallisesta liikkumisesta tasoristeyksissä. Lue lisää Kaikki artikkelit 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa 30.1.2025 Sähköautot Älylataus voi tuoda säästöjä sähköautoilijalle – mutta kuinka paljon? 29.1.2025 Uutinen Volkswagen peruu ID.7:n Pohjois-Amerikasta – sähköautot eivät myy USA:ssa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 9.2.2025 Koeajo Koeajo: Citroën ë-C4 X – uudistunut sähkösedan ei yllätä 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 25.1.2025 Lentokoneet Päivän kuva: miljoonien litrojen höyryshow Helsinki-Vantaalla