27.5.2016 Matkailu Tympivätkö uusinnat? Heureka ottaa tänään yhteyttä avaruusasemalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kansainvälisellä avaruusasemalla majaileva "sisunautti" Tim Kopra vastailee yleisön kysymyksiin perjantai-illassa. Jos uusintojen katsominen ei kuulosta hyvältä suunnitelmalta perjantai-illan viettämiseksi, kannattaa jälleen käydä Heurekassa. Tällä kertaa tiedekeskuksesta otetaan yhteys kansainväliselle avaruusasemalle (ISS) ja kysytään avaruuskysymyksiä suomalaissukuiselta astronautilta Timothy Kopralta. Sisunautiksikin kutsuttu Kopra ehdotti tapahtuman järjestämistä itse, sillä hän vieraili Heurekassa vuonna 2010 ja toivoi saavansa jälleen yhteyden suomalaisiin tieteen ja avaruuden ystäviin. Tällä kertaa Kopra on kuitenkin läsnä virtuaalisesti, sillä hän kiertää maapalloa kansainvälisellä avaruusasemalla. Yhteyden välittävän NASAn aikataulun vuoksi tapahtuma järjestetään perjantai-iltana. Heurekan ovet aukeavat kello 20 ja kävijät voivat tutustua rauhassa tiedekeskukssen näyttelyihin ja planetaarioon. Suomalaisia avaruusasiantuntijoita haastatellaan kello 21:45 alkaen ja sisunautti Kopran kanssa keskustellaan 22:30 – 23:00 aikavälillä. Mikäli yhteyttä ei välitettäisi NASAn kautta, saataisiin aikaiseksi vain noin 10 minuutin keskustelu, sillä avaruusasema kiertää maapallon noin 90 minuutissa. Timothy Kopran isoisä oli kotoisin Karjalan Valkjärveltä ja hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1910. Timothyn isä puhui vielä sujuvaa suomea, mutta astronautti itse osaa vain muutaman sanan. Nyt on kuitenkin oiva tilaisuus miettiä mitä olet aina halunnut kysyä astronautilta? Tim Kopralle suunnatut kysymykset voi lähettää etukäteen sähköpostilla osoitteeseen kysymykset@heureka.fi. Kysyä voi myös paikan päällä Heurekassa ja vastauksia saa niin kauan kuin aikaa riittää. Suomalaisten asiantuntijoiden johdolla tilaisuuden alustus on suomeksi ja Kopran kanssa kommunikoidaan englanniksi. Kysy Kopralta – sisunautti vastaa –tapahtuma järjestetään perjantaina 27.5. kello 20.00–23.30. Aikuisten lippu 10 e ja 1-18-vuotiaat 5 e. Lipun tilaisuuteen voi ostaa etukäteen Lippuagentin sivuilta tai kello 20.00 alkaen ovelta, jos paikkoja on vielä jäljellä. Tulijat pääsevät myös tutustumaan Heurekan näyttelyihin. Ulkopuisto Galilei on suljettu. Vapaaliput ja muut erityisliput eivät oikeuta tämän tapahtuman sisäänpääsyyn. Keskustelua pääsee seuraamaan Heurekan auditorioon, planetaarioon tai aulaan. Lähde: Heureka Kuva: NASA Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Euro NCAP BMW iX3 selvitti uudistuneen Euro NCAP:in ensimmäisenä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Sähköautot Sähköauto on tullut jäädäkseen – tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia valitsisi sähköauton uudestaan 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen 6.7.2026 Liikenneturvallisuus Tiesitkö että rattijuopumus säädettiin rangaistavaksi jo 100 vuotta sitten? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 8.7.2026 Viikon arkistopoiminto Vuosimallin 2001 Cadillac Seville STS oli tehty vakavasti otettavaksi haastajaksi euroluksukselle, miinuspuolenaan 70 litran tankin 300 kilometrillä tyhjentänyt moottori 8.7.2026 Moottoripyörät Moottori selvitti: moottoripyörävakuutuksissa jopa 3000 euron eroja, yksi vakuutusjätti ei jättänyt edes tarjousta 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 6.7.2026 Testit Gasell GM 2026 – kattoteltta, jossa käytännöllisyys on hiottu pitkälle 6.7.2026 Lentokoneet KLM:n ensimmäisiä Airbus A350 -koneita vaivaa muun muassa Finnairin ja Lufthansan tauti, joskaan se ei ole äitymässä yhtä pahaksi kuin jälkimmäisellä 5.7.2026 Laivat Seuraavaa ylijättiläistä pukkaa Suomen Turusta: Hero of the Seas on juuri saanut yli 330-tonnisen "kruunun" otsalleen [päivitys] 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 5.7.2026 Koeajo Maistiainen: Honda Prelude on neronleimaus, joita tarvitaan lisää 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!