5.7.2019 Ajoneuvot Uudesta Land Rover Defenderistä kolme pituutta, enimmillään kahdeksan paikkaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Land Rover Defender esitellään virallisesti syyskuussa, mutta siihen asti autosta kuullaan tipoittain enemmän. Automotive Newsin jututtamien lähteiden mukaan odotettu uusi Land Rover Defender tulee myyntiin kolmena eri koripituutena. Pisimpään niistä mahtuu tietojen mukaan jopa kahdeksan henkilöä. 67 vuoden aikana Land Rover valmisti yli kaksi miljoonaa Defenderiä. Vuonna 2016 päättyneen tuotannon jälkeen uutta Defenderiä on odotettu kuumeisesti. Sittemmin uutta autoa on kiusoiteltu niin Lego-rakennussarjan vuodolla, infotainment-kuvalla kuin virallisilla salakuvilla. Tuolloin uudesta Defenderistä kerrottiin, että auto valmistetaan Slovakiassa Discoveryn kanssa samalla tehtaalla. D7u-pohjalevylle rakennettava auto siirtää Defenderinkin täysalumiinisen itsekantavan korin aikakauteen. Moottoripuolella luvassa on odotettu joukko JLR:n Ingenium-moottoriperheen voimanlähteitä kevythybridillä ja ilman. Erillinen ladattava pistokehybridimalli saapuu myöhemmin. Uusi Land Rover Defender tulee tarjolle kolmena versiona. Kolmiovinen Defender 90 käsittää viisi- ja kuusipaikkaiset versiot ja malli venyy nyt 4 323 mm pituiseksi. Viisiovinen Defender 110 venyy puolestaan 4 758 millimetriin ja tulee tarjolle viisi-, kuusi-, ja seitsemänpaikkaisena. Malliston kookkain on Defender 130, joka on viisiovinen ja kahdeksanpaikkainen maastoauto, jonka pituus on 5 100 mm. Yhtiötä lähellä oleva lähde kertoi uuden Defenderin saavan myös neljä merkittävää varusteversiota riippuen auton pääasiallisesta käyttötarkoituksesta. Country on tarkoitettu harrastekäyttöön viikonloppuisin ja Adventure panostaa auton roadtrip-ominaisuuksiin. Urban on suunniteltu kaupunkiolosuhteisiin ja sen oletetaan olevan erityisen suosittu versio lyhyimmän 90-mallin yhteydessä. Tarjolla on myös Explorer-varustelu, joka korostaa Defenderin kykyä mennä mihin vain. Uusi Land Rover Defender esitellään Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuun alkupuolella. Ensimmäistä kertaa autoa myydään Euroopan lisäksi Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joissa ei ole aiemmin ollut virallista jälleenmyyntiä. Pisin versio Defender 130 liittynee mallikatraaseen noin vuotta myöhemmin perusmalleihin nähden. Lähde: Automotive News Kuvat: Land Rover Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.4.2026 Ajoneuvot BMW aikoo irrottaa jopa 750 kilometriä toimintamatkaa tulevasta vety-iX5:stään akun asettelua mukailevan vetysäiliöratkaisunsa avulla 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 7.4.2026 Euro NCAP Tiedätkö mitä nämä lyhenteet tarkoittavat? Ajoavustimien aakkossoppa esittelyssä 5.4.2026 Kuluttajat Kuluttajariitalautakunnassa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Niemisen rooli vaihtuu edunvalvojasta riitojen ratkaisijaksi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 12.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota RAV4 – jättiartistin uusi levy ja maailmankiertue 12.4.2026 Ajatuksia autoista Terve, ja kiitos kaloista: vitoskone poistuu Euroopan markkinoilta 2027 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 13.4.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Tuotannon alkupään Saab 900 GLs automatic -79 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 8.4.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – ei täysiverinen farmari, silti porrasperää monipuolisempi 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä 6.4.2026 Koeajo Koeajo: Toyota C-HR+ – Ei kai kukaan odottanut aidosti hauskaa Toyotaa? 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita